V
vierailija
Vieras
Siis aivan mieletön, välillä jopa ahdistavan iso vauvakuume. Mikä tähän auttaa?! Haluaisin lapsen ihan mielettömästi, mutta mun mies ei todellakaan ole vielä valmis isäksi. Ihan naurettavaa, välillä ihan tosissaan itkettää tämä tilanne.
Pari kertaa mielessä on käynyt jopa miehen jättäminen, siirtyminen uuteen elämään ja mahdollisesti toisen, isäksi sopivamman ihmisen löytäminen ja perheen perustaminen. Rakastan kuitenkin miestäni, enkä haluaisi heittää suhdetta hukkaan vain tällaisen asian vuoksi.
Samalla kuitenkin ahdistaa se, että entä jos tuo ei ikinä koe olevansa valmis. Ollaan 25-vuotiaita, ja miehen mielestä on täysin typerää viettää kokonainen viikonloppu kotona kahdestaan mun kanssa, aina meidän olisi muka mentävä johonkin ja usein pitäisi myös saada juoda. Mies on myös todella lapsellisen itsekäs, omaa nenää pidemmälle katselu tuottaa suuria ongelmia.
Esimerkkinä nyt vaikkapa tuo, että joka viikonloppu on pakko päästä johonkin. Mies ei halua lähteä ilman mua, mutta ei myöskään halua olla kanssani kahdestaan kotona, koska kokee jäävänsä paitsi jostain. Saatetaan olla sovittu viettävämme esimerkiksi perjantai-ilta kahdestaan, mutta ilta kääntyy aina jossain vaiheessa siihen, että joku miehen kavereista pistää viestiä ja sitten olisikin lähdettävä johonkin sosialisoimaan. Usein tässä vaiheessa riidellään siitä, että mua ei kiinnosta lähteä ja mies taas ei näe mitään järkeä kotona nyhväämisessä ja haluaisi lähteä ihmisten ilmoille. Ei kuitenkaan suostu lähtemään itsekseen ja jättämään mua yksin kotiin (vaikka se minulle ihan ok olisikin), vaan tilanne päättyy aina joko siten, että minä lähden vasten tahtoani illanistujaisiin tai mies jää kotiin ja mököttää koko loppuillan, esim. pelaa ja jättää mut täysin huomioitta.
Meidän yhteinen aika siis on lähinnä sitä, että mies tulee töistä kotiin joskus ennen kello 23 illalla, mä teen ruokaa ja syödään, katsotaan vähän telkkaria ja mennään nukkumaan. Mulla alkaa työt arkisin ennen kello kahdeksaa, ja miehelle on täysin mahdotonta nähdä, miksi musta olisi mukava viettää hänen kanssaan kahdenkeskeistäaikaa joku ilta niin, ettei tarvitsisi huolehtia aamuherätyksestä.
Tämä on nyt vähän tällaista ajatuksenvirtaa, mutta on pakko purkautua johonkin. Haluaisin lapsen niin järjettömän paljon, mutta en tämän miehen kanssa. Tuntuu kuitenkin, että oma biologinen kello tikittelee pikkuhiljaa, eikä mulla ole ihan loputtomiin aikaa odotella, josko tuo tuosta kypsyisi.
Pari kertaa mielessä on käynyt jopa miehen jättäminen, siirtyminen uuteen elämään ja mahdollisesti toisen, isäksi sopivamman ihmisen löytäminen ja perheen perustaminen. Rakastan kuitenkin miestäni, enkä haluaisi heittää suhdetta hukkaan vain tällaisen asian vuoksi.
Samalla kuitenkin ahdistaa se, että entä jos tuo ei ikinä koe olevansa valmis. Ollaan 25-vuotiaita, ja miehen mielestä on täysin typerää viettää kokonainen viikonloppu kotona kahdestaan mun kanssa, aina meidän olisi muka mentävä johonkin ja usein pitäisi myös saada juoda. Mies on myös todella lapsellisen itsekäs, omaa nenää pidemmälle katselu tuottaa suuria ongelmia.
Esimerkkinä nyt vaikkapa tuo, että joka viikonloppu on pakko päästä johonkin. Mies ei halua lähteä ilman mua, mutta ei myöskään halua olla kanssani kahdestaan kotona, koska kokee jäävänsä paitsi jostain. Saatetaan olla sovittu viettävämme esimerkiksi perjantai-ilta kahdestaan, mutta ilta kääntyy aina jossain vaiheessa siihen, että joku miehen kavereista pistää viestiä ja sitten olisikin lähdettävä johonkin sosialisoimaan. Usein tässä vaiheessa riidellään siitä, että mua ei kiinnosta lähteä ja mies taas ei näe mitään järkeä kotona nyhväämisessä ja haluaisi lähteä ihmisten ilmoille. Ei kuitenkaan suostu lähtemään itsekseen ja jättämään mua yksin kotiin (vaikka se minulle ihan ok olisikin), vaan tilanne päättyy aina joko siten, että minä lähden vasten tahtoani illanistujaisiin tai mies jää kotiin ja mököttää koko loppuillan, esim. pelaa ja jättää mut täysin huomioitta.
Meidän yhteinen aika siis on lähinnä sitä, että mies tulee töistä kotiin joskus ennen kello 23 illalla, mä teen ruokaa ja syödään, katsotaan vähän telkkaria ja mennään nukkumaan. Mulla alkaa työt arkisin ennen kello kahdeksaa, ja miehelle on täysin mahdotonta nähdä, miksi musta olisi mukava viettää hänen kanssaan kahdenkeskeistäaikaa joku ilta niin, ettei tarvitsisi huolehtia aamuherätyksestä.
Tämä on nyt vähän tällaista ajatuksenvirtaa, mutta on pakko purkautua johonkin. Haluaisin lapsen niin järjettömän paljon, mutta en tämän miehen kanssa. Tuntuu kuitenkin, että oma biologinen kello tikittelee pikkuhiljaa, eikä mulla ole ihan loputtomiin aikaa odotella, josko tuo tuosta kypsyisi.