Jatkoa naisen julmuudelle:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Mikael Jämsänen taisteli isyytensä puolesta Eduskuntatalolla - katso video
28.05.2009 17:27, päivitetty 28.05. 19:13

Kourallinen ihmisiä kokoontui torstaina Eduskuntatalon portaille tukemaan espoolaista Mikael Jämsästä. Jämsänen haluaisi todistaa DNA-testillä, että hän on pienen lapsen isä, mutta lapsen äiti ei ole testiin suostunut.

Vuonna 1975 säädetty isyyslaki olettaa, että lapsen isä on automaattisesti aviopuoliso. Aviomiehen isyyden voi kumota vain lapsen äiti, aviomies itse tai lapsi, kun tämä on täyttänyt 15 vuotta.

Jämsänen haluaisi muutoksen nykyiseen lakiin.

- Haluaisin, että biologisella isällä olisi oikeuksia, jolloin saisin tavata omaa lastani, Jämsänen sanoo.

Jämsäsen ja hänen avovaimonsa vauva syntyi tammikuussa. Avopuoliso oli tuolloin tahollaan naimisissa, mutta oli käynnistänyt eroprosessin elokuussa 2008.

Huhtikuussa avoliitto päättyi. Äiti otti lapsen mukaan ja palasi aviomiehensä kanssa yhteen. Jämsäsen mukaan kolmikko on muuttanut ulkomaille.

- Ihan kuin oma lapsi olisi kuollut, Jämsänen sanoo.

Jämsänen on perustanut asiaa ajamaan muun muassa Facebook-ryhmän, jossa oli torstaina yli 3300 jäsentä. Nettiadressiin oli tullut yli 2000 nimeä.

- Jos en saa omaa lastani takaisin, voin ainakin taata, ettei kenellekään muulle käy näin.

Jämsänen on nähnyt pientä tytärtään viimeksi 1. huhtikuuta neuvolakäynnillä. Mies ei ole viime aikoina pystynyt käymään töissä.

- Olen viettänyt unettomia öitä ja käyttänyt nukahtamislääkkeitä. Kroppa käy hirveillä kierroksilla, Jämsänen kertoo.

Muutamat mieskansanedustajat eri puolueista kävivät ilmaisemassa tukensa Jämsäselle torstaina Eduskuntatalon portailla. Kansanedustaja Kari Uotila (vas) aikoo jättää perjantaina lakialoitteen, jolla parannettaisiin biologisen isän asemaa.

- Lain myötä kunnallisella lastenvalvojalla olisi oikeus käynnistää prosessi isyyden tunnistamiseksi, Uotila kertoo.

Järkyttävää :( Tämä on järkyttävää. Ei se toinen juttu niinkään. Minkälainen ihminen tekee tuon omalle lapselleen??? Eipä taida olla oikea "äiti" sekään nainen :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Mahdollistaisiko tuo laki sitten myös sen, että mies voi tehdä naiselle & tämän aviomiehelle kiusaa väittämällä että on lapsen oikea isä? :/

No silloinhan siinä ainoastaan todettaisiin dna-testeillä, kuka lapsen oikea isä on. Tämän hetkinen lakihan kyllä oikeuttaa NAISEN vaatimaan käytännössä katsoen kenet vaan testeihin ketä luulee tai haluaa luulla lapsensa isäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja vs:
Mä kyllä jotenki ymmärrän tuon, en mäkään haluais, että mun lapsi näkis bioisäänsä..:/

:o hääääh?

niin, ei siis olla yhdessä ja nykyinen mieheni olisi paaljon parempi isä.. Tai no enemmän lapsi kyllä nykyistäni isänä pitääkin. Sanookin isäksi..
 
No tässä oli pikkasen eri asiasta kuitenkin kysymys.
 
Pakko uskotella itselleni, että tämän lakiuudistuksen vastustajat eivät oikeasti ymmärrä nykytilannetta. Varsinkin nyt kun tämä epäkohta on saanut julkisuutta avomiehiltä vaaditaan SUUNNATONTA LUOTTAMUSTA avovaimoonsa - avovaimolla on oikeus evätä avomiehen oikeudet heidän yhteiseen lapseensa menemällä naimisiin jonkun toisen miehen kanssa ennen lapsen syntymää. Ei kai kukaan voi oikeasti kannattaa tuollaista äärimmäisen rajua valtaa joka naiselle annetaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja S.S:

Suomessa lapsen asiat on monopolisoitu äidille. Semmoista tasa-arvoa Suomessa vuonna 2009.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Suomessa lapsen asiat on monopolisoitu äidille. Semmoista tasa-arvoa Suomessa vuonna 2009.
A) Kun mies "piipittää" tasa-arvosta hän osoittaa sormella suoraan lakitekstiä joissa miestä sorretaan.

B) Kun nainen "piipittää" tasa-arvosta hän osoittaa sormella isolla rahalla tehtyihin tutkimuksiin joiden lähtökohtana on "sortaako yritys/yhdistys/ala/jne X naisia?".

Mies voi myös piipittää B-tyyliin, mutta nainen ei A-tyyliin (vai onko jollakin esittää naista sortavaa lakia?).
 
Yhteistyössä