Jatkuva huono-omatunto :(

["nuori äiti"]

Olen kolmen lapsen 24-vuotias äiti. Ahdistaa, että poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa kaikesta mitä teen tai jätän tekemättä. Meillä on pieni kahden kuukauden ikäinen vauva joka on vaativa persoona. Lähes aina valveilla ollessaan itkee eli tarvitsee huomioni. Poden huonoa omaatuntoa siitä,että hoidan vauvaa rutiininomaisesti ja väsyneesti, koska vauvaan ei tehoa lepertely eikä mikään muukaan. Koliikkivauva rasittaa kaikkia sisaruksiakin koska olen jatkuvasti väsynyt ja heitäkin ärsyttää vauvan itku. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että vauvaa hoitaessa äyskin lapsille heidän normaalista leikkimisestäänkin, koska siitä muka lähtee liikaa meteliä. Vauva on niin herkkis että ei nukahda jos on mitään ääntä missään. Sitten hermotun ja karjun että nyt hiljaa. Jääkö lapsille traumoja siitä? Poden myös huonoa omaatuntoa siitä että siivoan. Koska voisin käyttää sen ajanlasten kanssa. Mutta päinvastoin jos luen heille kirjaa, ahdistaa että koti on sekaisin. Poden huonoa omaatuntoa siitä että istun nyt tässä koneella vaikka pitäisi laittaa pyykkiä. Poden huonoa omaatuntoa siitä etten ole tarpeeksi luova äiti enkä leikitä lapsia. Puhumattakaan siitä jos lapset ei ole jonain päivänä ulkona. Silloin on huono-äiti fiilis huipussaan. Huono omatunto tulee lähes kaikesta. MIKSI?!? Voiko se johtua huonosta itsetunnosta? Minulla minittäin teini-iässä oli vuosia olo, ettei minulla ole oikeutta nauraa, syödä, nauttia elämästä tai muutenkaan olla olemassa. Muistan kun nauroin jollekin asialle ja tajusin nauravani, lopetin sen pikaisesti.
Lapsien myötä tuo minulla ei ole oikeutta elää -olo hävisi koska olin jollekin tärkeä. Koin että elämälle tuli tarkoitus, vaikka lapset väsyttävätkin. Nyt huonoitsetunto on palannut ja aina peiliin katsoessa ajattelen, kuka tuo väsynyt meikitön vanhalta akalta näyttävä nahjus on? Minä. Sitten tulee olo, ettei minulla ole oikeutta nauttia elämästä, olen vain näitä lapsia varten. Siksi ehkä tuntuu että poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa jos en anna heille sataprosenttista huomiotani kokoajan. Ja jos yhdelle annan, kaksi muuta jää vähemmälle. Ahdistava olo..

 

["vieras"]

Rauhoitu, koti saa mennä sotkuisemmaksi, isommat voi katsoa piirrettyä, hoitelet vauvaa ja jos jää luppohetkeä niin ihan oikeasti luet vaikka hetken lehteä tai jotain. Vauva on vasta tosi pieni, hormonit varmaan aiheuttaa mielialan mataluutta samoin kuin väsymys.
Jos vauvan itkuisuus jatkuu voimakkaana yli sen about 3 kk:n niin juttele neuvolassa tai tarvittaessa aiemminkin.

 

[vierastee]

Osaisinpa vastata. Itsekin koen huonoa omaatuntoa, edelleen. Vauva nyt 9 kk. Oli koliikki, se aika oli tosi vaikeaa. Nyt edelleen on haastava, tai sitten minä vaan laiska. Koen huonoa omaatuntoa kun en jaksa esim joka päivä lähteä ulos, kun vauvan pukeminen on niin hankalaa ja en jaksa kävellä ympäriinsä, pihalla viihtyy pienen hetken vain. Kotona pitäisi koko ajan olla jotain ohjelmaa ja vaihtuvaa sellaista, ja on huono omatunto kun en jaksa koko aikaa leikittää, pitää sylissä, hyppyyttää, lukea, näyttää juttuja, vahtia kiipeilyjä jne. Pistän välillä lapselle dvd:n vaan pyörimään että saan olla hetken rauhassa, ja koen huonoa omaatuntoa. Vauva on myös oikea tissitakiainen mutta multa ei löydy voimaa esim. Yövieroituksiin ,siitäkin huono omatunto ja esim neuvolassa valehtelen yösyömisten määrästä. Hermostun lapsen jatkuvasta kitinästä enkä jaksa aina näyttää iloiselta ja selittää rauhallisesti, huono omatunto tulee aina. Ja mulla on vain yksi lapsi, eli mun kaiketi pitäisi jaksaa paljon enemmän...

 

[Saraldo]

Ajattele asiaa näin päin: kenellä sä voisit antaa lapsesi ihan tuosta noin vaan? Kehen sä luottaisit, että hoitais sen kasvatuksen ja huolenpidon niin kuin sä sen tekisit? Kuka voisi rakastaa sun lapsia enemmän kuin sä, ketä he voisivat rakastaa enemmän kuin sua? Kuka tuntee sun lapset paremmin kuin sä? Jos sä et keksi yhtään ihmistä, joka täyttäis nuo kaikki kohdat, niin sä olet juuri se paras äiti sun lapsilles .

 

["vieras"]

Älä enää ikinä kirjoita tuollaista pötköä!

 

[fwf]

Tsemppiä teille kaikille! Mä väitän, että jossain vaiheessa vanhemmuutta lähes kaikki äidit ja isät tuntevat riittämättömyyttä ja huonoa omatuntoa lapsiinsa liittyen. Mä olen itse myös kokenut tuon, nyt olen osannut jo löysätä, kun lapset ovat kasvaneet (13v, 10v ja 6v).

Ap:lle sellainen juttu, että olisiko sulla mahdollisuus saada koliikkivauvaa silloin tällöin jollekin luotettavalle ihmiselle hoitoon, että saisit keskinäistä aikaa kahdelle muulle lapselle. Tai jos vaikka toinen teistä vanhemmista olisi vauvan kanssa kotona ja toinen lähtisi isompien kanssa puistoilemaan, leffaan taikka uimahallille. Tai voisivatko isommat lapset mennä esimerkiksi mummolaan yhdeksi yöksi, jotta saisivat hekin kokea jotain spesiaalia tai edes nukkua yönsä rauhassa.

Sama sinun kohdallasi, sinä tarvitset unta. Vaikka oletkin äiti, niin nukkumatta ei vaan asiat suju. Jos sulla on pahasti univelkaa, niin tuo sinun nykyinen mielialasi saattaa johtua ihan pelkästään siitäkin. Kokemusta on. Toivottavasti sulla on läheisiä, joilta saisit helpotusta arkeen silloin tällöin! Ei ole häpeä pyytää apua.

 

["xxx"]

:hug:

Tuttuja fiiliksiä. Huono oma-tunto läsnä päivittäin täälläkin. Yhden lapsen kanssa ei ollut tuota ongelmaa mutta kun toinen syntyi esikoisen ollessa 2 vuotias niin olen potenut jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä että täytän pienemmän tarpeita...vaikka ihan terveet lapset. Jos ikäeroa ois ollut enemmän olisi ehkä ollut helpompaa (jos esikoinen ois ollut omatoimisempi ja vaikka leikkinyt jo kavereiden kanssa). Nyt hän turhautuu ainaisesta odottamisesta.

Tuntuu et olen ihan hermoheikko välillä. Liikaa tulee korotettua ääntä lapsille ja mietin kans miten se heihin vaikuttaa...enkä mä jaksa leikkiä ja leikkiä ja leikkiä. Ja tuntuu et pitäisi jaksaa.

 

["vieras"]

Tuttua tuttua.. Eikä tunnu menevän ohi. Minulla lapset "jo" leikki-ikäisiä.

 

[suositus]

neuvola psykologilta? Itse olen saanut apua ja sinne pääsee helposti juttelemaan.

 

["aloittaja"]

Kiitos vastauksista. Sain teiltä vertaistukea ja auttoi vähän huomata etten ole yksin. Huono-omatunto on varmaan kaikkien äitien riesa mutta musta tuntuu ettei tää mun olo ole enään normaalia. Koen jatkuvasti etten ole heille riittävä. Turha olo. Pelkään että mieskin jättää kun olen niin "reppana".

 

["vieras"]

Kuulostaa tutulta.

Minä olin yh, kun pienempi lapsista syntyi. Kävikin sitten niin, että vauvalla todettiin maitoallergia sekä koliikki. Iho-oireet yms. saatiin siis kuriin oikean ravinnon avulla eikä muita allergioita löydetty, mutta huuto vain jatkui ja jatkui... ja loppui kuin seinään, kun lapsi oli neljän kuukauden.

Raskasta aikaahan se koko meidän pienelle perheelle oli. Mä valvoin yöt vauvan kanssa ja päivät esikoisen kanssa, toki vauva huusi raivokkaasti kivuissaan päivälläkin. Esikoisen kanssa ei tahtonut pystyä tekemään mitään, koska tietysti aina silloin hetkeksi rauhoittunut ja nukahtanut vauvaparka havahtui taas kipuihinsa ja alkoi huutaa kuin palosireeni.

Kyllä siinä tuli äyskittyä yhdelle sun toiselle ja ajateltua, ettei tästä tule yhtään mitään. Ajatus seuraavista päivistä masensi. Mietin, ettei musta taidakaan olla tähän. Huono oma tunto vaivasi koko ajan, sillä en pystynyt antamaan esikoiselle tarpeeksi hänen kaipaamaan huomiota. Kodin siisteydestä pidin pakonomaisesti huolta, mutta jälkeenpäin ajateltuna se vaiva oli turhaa, koska väsyin liikaa. Olisi pitänyt keskittyä vain lasten tarpeiden täyttämiseen ja lepoon silloin, kun sitä oli tarjolla.