jatkuvat riidat, ero vai yhdessä?

[en tiedä mitä teen]

oon todella väsynyt tähän kaikkeen, ainoa tunne joka lapsestani paistaa miehen ollessa kotona, on pelko. väsynyt, turhautunut ja surullinen. Ollaan oltu miehen kanssa 5 vuotta yhdessä, meillä on kaksi yhteistä lasta ja oma lapseni lisäksi. Kun eka yhteinen syntyi, mun lapseni unohdettiin. Aiemmin mies ja lapseni leikkivät yms. Mutta kun saimme yhteisen, niin lastani ei ollut käytännössä olemassakaan. Ei leikkimistä, lukemista....mitään. Mies sanoikin kerran että pakkoko tota naapurin kakaraa on hyysätä! Ajattelin et ok, ehkä tämä on vaihe, kun oma lapsi menee edelle. Mutta ei. Nyt ollaan tilanteessa, että mies ei usein edes tervehdi lastani, anna ruokaa(kun syötän kuopusta), ei siis huomioi kun jos tekee jotain tarpeeksi pahaa. Lapseni pelkää miestä eikä halua olla enää ilman minua kotona. Ollaan käyty lapseni kanssa psykologilla, toimintaterapiassa ja perheenä perheneuvolassa. Lapseni on aggressiivinen ja temperamenttinen, toisin kuin yhteiset lapsemme. Tuntuu, että pitäisi valita joko mies tai lapsi ja jokainen äiti varmaan tietää kumpi on tärkeämpi. En vaan jaksaisi tätä kaikkea kokea uudestaan. Mitä vielä voisin tehdä vai onko tämä suhde jo tässä? riitelemme asiasta paljon.

 

[VR]

No ero! Lapsen etu menee kusipää-miehen edelle!

 

[menja]

miksi lapsi pelkää miestä?
ymmärrän hyvin että haastava lapsi rasittaa vanhempia(itselläni on sellainen ja täytyy sanoa että jos ei olisi äidin rakkautta, tarkoitan siis että jos lapsi ei olisi minun en haluaisi elää tälläisen lapsen kanssa)

 

[menja]

Tietysti aikusien pitäisi pyrkiä kohtelemaan lapsia tasapuolisesti,mutta jos totta puhutaan niin haastava lapsi on iso haaste biologisellekkin vanhemmalle saati sitten ei biologiselle.

ehkä mies ei jaksa lapsen haastavuutta, ei kestä sitä että itse on niin huono ja kääntää sen niin että jos sä et olis tota kakaraa halunnut kaikki olis hyvin. tosiasiassahan tilanne on epäreilu kaikille.

se on epäreilu sinulle kun olet puun ja kuoren välissä. se on epäreilu miehellesi, hänhän on syytön koko lapsen olemassa oloon. tilanne on epäreilu lapsillenne. tälle esikoiselle koska hän ei ole syypää siihen että on olemassa,eikä ole syypää siihen että on mahdollisesti neurologisesti poikkeava(älkää uskoko jos perheneuvola sanoo että ei ole adhd:ta tai muuta,koska meillä olivat väärässä). epäreilua yhteisille lapsille sillä heidänkin perhe hajoaa jos ero tulee.

riitelettekö siksi että koette ettei ole ulospääsyä tilanteesta? siksi että olette uupuneita. onko teillä riittävät tukiverkot?

 

[en tiedä mitä teen]

riitelemme, koska mielestäni mies kohtelee lastani huonosti ja mieheni mielestä en anna tarpeeksi huomiota yhteisille lapsille. Hän ei ymmärrä, että minun on sitä huomiota annettava koska hän ei anna. Ja toki lapseni saa minulta ekstrahuomiota kun mies kotona. Muuten pyrin olemaan tasapuolinen. Pakko on huomioida etenkin silloin kun mies halii ja pusii ja sanoo isin rakkaiksi näitä pieniä. Riidat lähtee ihan pienistä asioista, siitä että keskimmäisen pipo on lapseni laatikossa ja siinä on hiekkaa. Itse katselen aika kauan ennen kuin räjähdän. Ei tän näin pitäny mennä ei ole tukiverkkoa. Mies sanoo et ois parempi ku lapsellani ei ois isää(näkee säännöllisesti)ni hän vois suhtautuu paremmin.

 

[en tiedä mitä teen]

lapseni on toki haastava ja vaatii pitkää pinnaa(mitä ei aina ole). On äitinäkin välillä vaikea jaksaa yhden haastavan lapsen, yhden uhmiksen ja vauvan kanssa. En haluaisi(ainakaan vielä)erota. Ero on ollut keskusteluissa mukana kaksi vuotta. Nuorin lapsi siis oli aivan täysi yllätys(ihana sellainen). Psykologin mukaan ei adhd mut mistä näitä tietää, toimintaterapeutti ja psykologi sanoivat että johtuu perhetilanteesta. Mies ei silti ota vastuuta. Yleensä muutenkaan mikään ei ole hänen syytään eikä hän tee mitään väärin

 

[menja]

kuulostaa lähinnä siltä että olette molemmat väsyneitä ja se nyt vaan purkaantuu näin. Teillä ei taida myöskään olla paljon akhdenkeskistä aikaa sekin syö suhdetta. pystyttekö keskustelemaan asioista jälkikäteen ja sopimaan riidat vai onko jomikumpi/molemmat sellaisia jotka "ei osaa puhua" jos on kontaksi perheneuvolaan vielä kannattaa ehkä nostaa asia siellä esille.

te tarvitsisitte parisuhde aikaa.

kerrohan saako mies sulta huomiota? vai kokeeko että tämä ei biologinen lapsi vie kaiken aikasi?

aina aikuisetkaan ei osaa/pysty toimii aikuismaisesti. millanen lapsuus miehellä on ollut? sieltä voi löytyä osasyy ongelmiin.

olisi hyvä jos meis pystyisi antamaan huomiota myös tälle ei biologiselle lapselle.

 

[menja]

jos hyökkäät miehen kimppuun-:tää on sun syytä muutu niin tottakai saat takaisin vastustusta. ehkä mies haluaisi olla parempi mutta kokee ettei pysty tai kokee että sulle ei mikään riitä. mikä ei ehkä ole totuus mutta mies saattaa kokea näin.

psykologi saa olla mitä mieltä vaan mutta jos tämä lapsi on ollut aina haastava yms niin kyllä se enemmän kuulostaa oikealta häiriöltä,eikä pelkästä perhetilanteesta johtuvaa.

meilläkin oli perheneuvola sitä mieltä että ei ole mitään et lapsi on vaan herkästi tulistuva. eka psykologi oli sitä mieltä ettei ole tarpeeksi paha. koulupsykologi eskari aikana onneksi otti vihdoin huolen tosissaan ja lattoi suositukset lastenneurologian tutkimuksiin,hain tk lääkäriltä lähetteen ja saimme ajan lastenneurologille+ sitä ennen sh haastatteli tunnin ja saatiin ajan mukana oirekaavake kyselyitä mm. viivi ja sellanen mikä kartottaa adhd:takäytöshäiriötä ja aspergerin oireyhtymää.

lastenneurologi tutki lasta. hoitaja haastatteli meitä ja saatiin mukaan medikinet resepti=adhd lääke... annoin lapselle lääkkeen seuraavana aamuna ja tiedätkö se oli kuin taikaisku! lapsi leikki rauhassa,ei tapeellu,kiipeillyu,juossu,riehunu niinku yleensä vaan ekaa kertaa elämässään haki ite lelut ja aloitti leikin ja leikki 30min yksin yhtämittaa.

siitä lääkkeestä oli niin valtava hyöty ettei kukaan uskoisi. kyllä meitäkin mm.päiväkoti syytti ettei osata pitää rajoja/kasvattaa/lapsi ei saa rakkautta/sitä ei hoideta ja mitä kaikkee paskaa, keksipä kiertävä erityislastentarhan opettajakin kirjoittaa että lapsen kotiolot on epävakaat(eipä ollut käyny meidän kotona enkä ollut edes keskustellu koko naisen kanssa).

minun kokemuksen mukaan niitä kotioloja syytetään lähes aina ennen ku aatellaan että jotain vikaa voisi olla lapsessa itsessään. rakastan silti lastani, mutten alkaisi suhteeseen kenenkään kanssa kellä on haastava lapsi.

mies saattaa kokea tilanteen epäreiluna.. eikä hänellä välttämättä ole lasta kohtaan posotoovosia tunteita ja toisaalta jos lapsi on yhtä haastava kuin omani,en voi tuomita miestäsi.

jotain tolle tilanteelle kuitenki pitäs tehä! ootko harkinnut tukiperhettä? onko lapselle pyydetty lähete eteenpäin? lastenpsykiatria kuulostaa pahalta muttei ole sitä, siellä on ainaki meidänm kohalla ollut paras lääkäri! eikä ole syyllistetty missään vaiheessa vanhempia. enkä minäkään ole täydellinen! vaikka väitänkin pärjääväni hyvin lapsen kanssa.

 

[en tiedä mitä teen]

miehellä on velipuoli, jonka isä ei ollut kuvioissa ja miehen äiti ja mummo lellivät tätä velipuolta. Heillä on sama ikäero kuin lapsellani ja yhteisellä lapsellamme. Mieheni on puhunut tästä. Nään selvän yhteyden. Hän koki että velipuoli sai tehdä enemmän pahoja yms..mutta mitä tämä tieto hyödyttää? Ei se ole muuttanut arkeamme suuntaan tai toiseen. Meillä ei ole ollut lapset hoidossa koskaan että viimeksi kahdestaan 2,5 vuotta sitten. Perheneuvolaan vois vielä mennä, jos mies suostuu. Oli aika suostutteleminen edelliskerralla. En jaksa antaa aikaa miehelle, kun tuntuu ettei ymmärrä minua ja ei anna aikaa minulle. Olen kirjoittanut kirjeitä, ei vastaa. Aiemmin tein yllätyksiä, rakkausviestejä taskuun, aamupalaa yms. Mut ei aina jaksa antaa jos ei koskaan saa itse mitään takaisin. Teen kaiken väärin, en tee tarpeeksi, huomioin liikaa tai liian vähän. Olen laiska, tyhmä ja saamaton. Korjausleikkauksia pitäisi tehdä sinne ja tänne(mies seurustellut aiemmin mallien yms.kanssa) kun tällaista kuuntelee tarpeeksi, ei jaksa/kiinnosta antaa huomiota.

 

["noh"]

Mitä jos se esikoislapsesi muuttaisi isänsä luokse?

 

[en tiedä mitä teen]

lohdullista kuulla että joku voisi ottaa tän huolen tosissaan. Ens vuonna eskari eessä ja uus toimintaterapiakartoitus. Lapsi kyllä jaksaa keskittyä jos mielenkiintosta tekemistä mut kiihtyy 0-100 todella nopeesti ja nyrkit on ne aseet/potkii. Ymmärrän miestäni(ja olen sen kertonutkin hänelle)siinä et on hankalaa lapsen kanssa, mut ei se oo lapsen vika, mitä hän ei ymmärrä.

 

[en tiedä mitä teen]

siitäkin on puhuttu, mut lapsi on asunut mun kanssa alle vuoden vanhasta saakka et oisko se liian iso shokki? Ja se kuulostaa ihan lapsen rankaisulta siitä et isäpuoli ei jaksa kattella häntä lapsi viihtyy isällään kyllä. Oon täl hetkel kotona ku on nää pienet et isällää joutus päiväkotiin. Ollaan muutettu lapsen syntymän jälkeen 5 kertaa. en oo harkinnu tukiperhettä.

 

[samassaveneessä]

Hei, Olen kanssasi täysin samassa tilanteessa, paitsi lasten iät eri. Voimia kovasti teille!! Itsellä meinaa voimat välillä olla aika loppu....tuntuu ettei täysin oikeaa ratkaisua olekaan...ja tämä syyllisyys!!! En oikeasti tiedä miten kauan tätä teatteria jaksan esittää......

 

[en tiedä mitä teen]

kurja kuulla että jollain muullakin sama tilanne joo, tää syyllisyys on musertavaa. Miten päin asiaa ajatteleekin niin mikään vaihtoehto ei oo hyvä jos tästä lähden lasten kanssa, niin vien lapsilta isän. Jos en lähde, yksi lapsistani kärsii. Toisaalta tällä hetkellä kaikki kärsii tästä, näistä riidoista yms. Keskimmäinen menee heti isän luokse jos näillä on kinaa ja isä pistää lapseni jäähylle. Minulla ja keskimmäisellä ei ole tarpeeksi lämmin suhde mielestäni. Plääh, ei jaksa :/

 

[vier]

Riiteleminen vahingoittaa lasta kaikkein eniten.

Joten EROA tai jos ei ole munaa siihen, niin opettele mököttämään.

mutta LOPETA se riiteleminen.

 

[samassaveneessä]

En kyllä usko että Se mököttäminenkään pitkällä tähtäimellä on yhtään parempi. Vaistoaahan lapset tunnelman kuitenkin..itse mökötin alussa mutta päähän siinä meinasi hajota

 

[en tiedä mitä teen]

lähtisin ulos ku käy ottaa päähän mut mies ei päästä. Tai toiseen huoneeseen. Jos pääsen kävelylle olen rauhallisempi, jos en niin raivostun. Kävelyn jälkeen mökötän, mut mitä hyötyä siitä on? Oon ehdottanu et viestitään näistä asioista kirjeitse/facebookissa mut mies ei vastaa mun viesteihin. Sille on ok tapella asiasta vaikka lapset kuulee. Ei mulla hermo kestä et mies sanoo meiän lapselle et äiti ei välitä susta. Hermo siinä menee ku toinen valehtelee tällee, mistäs 2v tajuaa et isi vaan on vihainen äidille ja sen takia sanoo tollasia asioita.