Jättäisitkö vastaamatta ystävän viestiin tässä tilanteessa?

[tintintti]

Olen tilanteessa, jossa harkitsen jättäväni kokonaan vastaamatta ystävän sähköpostiviestiin. Sain esikoiseni 3v sitten. Välit ystävään viilenivät, koska hän ei halunnut olla missään tekemisissä perheeni kanssa, pitkin hampain kävi vilkaisemassa vauvaa kun kutsuin monet kerrat. 4kk sitten saimme vauvan, lähetin ystävälleni viestin syntymästä. Sain nuivat onnittelut. Sen jälkeen kyselin hänen kuulumisiaan ja lähetin samalla kuvan vauvasta (n. 2kk sitten) ja vastaus tuli nyt. Hän ei kommentoinut mitenkään kuvaa eikä kutsua tulla kylään. Mitä minä tuommoisella ystävällä teen? Eipä hän tunnu kovin kiinnostuneelta minun elämästäni saati että tulisi edes tapaamaan meitä.

 

[vieradidk]

No en vastaisi yhtään mitään, onko tuo edes ystävä? Ei minun mielestäni. Ystävä on sellainen jonka kanssa ollaan tekemisissä.

 

[säpäle harmaana]

Miksi siis koet, että sinun pitäisi vastata hänen viestiinsä? Kysyikö hän jotain?

Välit usein etääntyvät monestakin syystä, ei sen tarvitse olla mitään vakavaa tai henkilökohtaista. Jos esimerkiksi asutaan eri paikkakunnilla ja elämässä on töitä ja lapsia ja parisuhteita ja talon rakentamista ja kaikenlaista, voi käydä niin, ettei vain ehdi tai jaksa pidellä yhteyksiä. Minulla on paljonkin tällaisia ystäviä, mutta aina heidän tapaamisensa on ihanaa ja voidaan viestitelläkin vaikka edellisestä viestistä olisi pari vuotta.

Jos et ole hänen kanssaan ollut tekemisissä pitkään aikaan ja sinä koet tulevasi torjutuksi koko ajan, niin ei kai sinun tarvitse hänelle viestitellä.

 

[öhh..]

Ettei sillä ystävällä tekis jotenkin kipeetä että joku saa lapsen? Onko sillä itsellä lapsia, haluaisiko se, pystyisikö se saamaan? Tai sitten se ei vaan pidä susta ja ottaa yhteyttä vaan jos ei parempaa henkilö juttuseuraksi keksi...

Voisin minä sinuna ehkä vastata, mutta en kyllä enää oma-aloitteisesti ottaisi yhteyttä.

 

["siili"]

Olitko tämän tyypin kanssa mistään muusta kuin lapsista tekemisissä? itsellni meinaan yksi ystävä esikoisen saatuaan ei muuta tee kuin laittelee lasten kuvia ja kertoo ainoastaan lapsen kuulumisia. sekin on kiva, mutta en oikein jaksa toisen perhe-elämää, vaan haluaisin sen kaverin kanssa jutella muustakin.

 

[tuotanoin]

Mä olin tuollaisessa tilanteessa se ystävä, toinen osapuoli, kutsui juu usein kylään heille, hän ei tullut kyllä meille päin, vaikka kutsuin, siellä ollessa siivosi kokoajan, teki perheelle ruokaa, pyykkäsi (joo lapsiperheessämoni joutuu touhuamaan yhtä sun toista vaikka on vieraita, ajan vierailulle hän määritti aina itse, mutta tosiaan mie istuin pöydän ääressä, joskus autoin kotihommissa...) ja samalla ystäväni vouhkasi minulle vieraiden ihmisten asioita, minun kuulumisia kysyi vain jos tiesi, että jotain mehevää on tapahtunut. Haukkui myös miehensä lasta todella alhaisin sanoin, jolle oli siis äitipuolena. Hän arvosteli aina muita ja lopulta kuulin, että samalla tavalla minua. Olin onnellinen hänen kauniista vauvasta ja uudesta perheestä, mutta en ollut onnellinen enää ystävyydestämme. Pikkuhiljaa harvensin vastailuja ja lopulta en enää vastannut. Toki ikävöin ystävääni, mutta arvomaailmamme olivat kovin erilaiset ja ehkä elämäntilanteetkin. Tarinoilla on aina kaksi puolta.