Jätteiden kuljetuksesta, onko tämä nyt ihan oikein?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"a p"

Vieras
Jäteastian tyhjennyspäivä on meillä kerran viikossa, joka toinen vk ma, joka toinen vk ti. Tällä vk:lla olisi ollut ma, mutta koska jäteauto oli tulossa ennen kuin lumiaura oli käynyt, eivät päässeet tälle kadulle. Tämä on pieni kadunpätkä jossa ei asu kuin me, noin sata metriä pitkä, ei ole yksityistie vaan kunnan tie. Viikonloppuna tuli lunta paljon, ja lumiaurat olivat täystyöllistettyjä, joten ehtivät tänne vähän normaalia myöhemmin.

Jätefirmassa sanoivat että tulevat vasta ensi viikolla, ja ottavat lisähinnan ylimääräisestä jätesäkistä joka tietty tulee, kun tällä viikolla ei käyty ollenkaan.

Ei tuo nyt iso summa ole, mutta onko teistä ihan Ok? Olemme maksaneet etukäteen puolen vuoden jätekuljetuksista, eli myös tämänviikkoisen kuljetuksen hinnan. Vaikka yksi viikko jää välistä, silti ylimääräisestä jätesäkistä otetaan lisähinta? Meille ei luvattu hyvitystä tästä viikosta.

Eihän tuo nyt iso summa ole, muutama euro, mutta ihan pikkuisen jäi ihmetyttämään että noinko sen ihan oikeasti kuuluu mennä.
 
Te kuitenkin vastaatte että jäteauto pääsee perille, meillä ainakin on niin sopparissa. Muutenhan niillä pitäisi olla tälleen maalla auravehkeet nokassa. Lukaisepa mitä olet allekirjoittanut.
 

Yhteistyössä