1
"1234"
Vieras
Kyse ei ole omasta teinistä vaan sisarestani.
Olen 28-vuotias aikuinen nainen ja kyseessä on 16-vuotias teinisisareni. Olen ollut lomailemassa vanhempieni ja sisaren luona nyt viikon, parin verran. Sisko on teini. Eipä siitä muuta voi sanoa.
Olin yläkerrassa ja sisareni ja äitini olivat alakerrassa huoneen alapuolella. Sisareni kinasi äitini kanssa jostain asiasta, äitini ääniä ei edes kuulunut mutta teinisisko huusi niin että kuulin lähes joka sanan, erityisesti miten sisko haukkui äitiäni sanoilla "IDIOOTTI ÄMMÄ, IDIOOTTI ÄMMÄ, IDIOOTTIÄMMÄ!!!!!!!!!! IDIOOTTIÄMMÄ!!!"
Varmaan neljännen tai viidennen idioottiämmän kohdalla mulla napsahti, menin alakertaan ja aloin itse huutamaan pää punaisena teinille miten tuo peli loppui nyt tuohon ja heti. Teini omahyväisesti kielsi ikinä sanoneensa "idiootti ämmä", puhumattakaan että olisi yhtään huutanut!
Ihan silmissäni musteni, äitini on niin kiltti ettei laita teiniä milloinkaan edesvastuuseen sen pahoista sanoista. Tuo kun kielsi sanoneensa yhtään mitään ilkeää äidistäni sai siis oloni niin järkyttäväksi koska se oli valhe vastoin kasvoja. Huusin niin paljon kun kurkusta tuli ja vaadin äitiäni toteamaan mikä oli totta. Äiti vain vaisusti pyysi meitä lopettamaan ja totesi vetoomukseeni että "ehkä sanoi, en jaksa ajattella."
Sisar huusi ja itki ja haukkui minua hulluksi kuten minä myös vuolaasti haukuin teiniä hulluksi ja sairaaksi ja huusin niin paljon kun kurkusta irtosi. Riidasta ei ollut tulla loppua sillä sisar väitti ettei mitään pahaa ollut ikinä sanonut.
Lopulta äiti myönsi että teini oli tosiaan haukkunut häntä just noin ja useampaan kertaan ja minulle taas sanoi että sisar ei itse kiihtyneenä ja hermostuneena itse tajua mitä sanoo ja hän on oppinut taas suodattamaan ne korvistaan yrittäen rauhoittaa taas minua.
Tästä teini purskahti entistä surkeampaan itkuun todeten miten äiti on aina minun puolellani ja hulluksi hän tällaisessa perheessä tuleekin. Tuossa vaiheessa minä lähdin ja totesin että teinin pitäisi mennä hoitoon tms. Riita jatkui alakerrassa siskon syytellessä äitiä taas siitä miten on minun puolellani jne.
On ihan järkyttävä olo, en muista milloin elämässäni olisin viimeksi huutanut samalla tavalla, jotenkin kerta kaikkiaan en kyennyt hillitsemään itseäni johtuen siitä että olen koko loman kuunnellut miten teinisisko haukkuu (ehkä maailman kiltentä) äitiämme joka käänteessä ja tosi rumasti. Jatkuvasti.
Tätähän sisko ei siis myönnä ja näyttää siltä että äidin haukkumisesta on aidosti tullut tapa jota ei itse edes tiedosta ja josta ei niin muodoin myöskään tunne mitään syyllisyyttä. Äiti ottaa kaikki haukkumiset vastaan.
On tosi syyllinen olo, tuntuu että minun, aikuisen olisi pitänyt pystyä hillitsemään itseni mutta minussa on lapsesta saakka ollut voimakas heikomman puolustusvietti ja tässä tapauksessa se heikompi osapuoli on jatkuvasti äiti.
Toisaalta olen tyytyväinen sillä tuo riita oli niin raju että jospa se oikeasti saisi teinin miettimään mitä äidilleen puhuu. Tähän lopuksi on sanottava että muistan itse haukkuneeni äitiä pahimman murrosiän kuohuissa (tosin olin nuorempi 13-14) suunnilleen samoin tavoin mutta tunsin siitä huonoa omatuntoa kuten olen tuonaikaiseen päiväkirjaankin kirjoittanut ja sentään aina myönsin että olin pahasti sanonut, toisinkuin tämä teini joka aidosti uskoo ettei ole mitään sanonut eikä koskaan sanokaan ja että hän on jatkuvasti taas äidin haukkumisen kohde. Teini kokee haukkumiseksi taas sen kun äiti valittaa teinin karkinsyönnistä ja siitä ettei syö kunnon ruokaa tms. Kehua äiti ei kunnolla ole koskaan osannut ja moitteet huonosta syömisestä otetaan haukkumisena.
Mitä ajatuksia tämä teksti sai teissä aikaan? Ylireagoinko haukkumiseen joka on jatkuvaa, olen siitä huomauttanut aikaisemminkin kiltisti eikä mitään vaikutusta. Menisikö teiltä läpi jos perhepiirissä murrosikäinen lyttäisi jatkuvalla syötöllä toista, ketä tahansa ilman parannusta?
Olen 28-vuotias aikuinen nainen ja kyseessä on 16-vuotias teinisisareni. Olen ollut lomailemassa vanhempieni ja sisaren luona nyt viikon, parin verran. Sisko on teini. Eipä siitä muuta voi sanoa.
Olin yläkerrassa ja sisareni ja äitini olivat alakerrassa huoneen alapuolella. Sisareni kinasi äitini kanssa jostain asiasta, äitini ääniä ei edes kuulunut mutta teinisisko huusi niin että kuulin lähes joka sanan, erityisesti miten sisko haukkui äitiäni sanoilla "IDIOOTTI ÄMMÄ, IDIOOTTI ÄMMÄ, IDIOOTTIÄMMÄ!!!!!!!!!! IDIOOTTIÄMMÄ!!!"
Varmaan neljännen tai viidennen idioottiämmän kohdalla mulla napsahti, menin alakertaan ja aloin itse huutamaan pää punaisena teinille miten tuo peli loppui nyt tuohon ja heti. Teini omahyväisesti kielsi ikinä sanoneensa "idiootti ämmä", puhumattakaan että olisi yhtään huutanut!
Ihan silmissäni musteni, äitini on niin kiltti ettei laita teiniä milloinkaan edesvastuuseen sen pahoista sanoista. Tuo kun kielsi sanoneensa yhtään mitään ilkeää äidistäni sai siis oloni niin järkyttäväksi koska se oli valhe vastoin kasvoja. Huusin niin paljon kun kurkusta tuli ja vaadin äitiäni toteamaan mikä oli totta. Äiti vain vaisusti pyysi meitä lopettamaan ja totesi vetoomukseeni että "ehkä sanoi, en jaksa ajattella."
Sisar huusi ja itki ja haukkui minua hulluksi kuten minä myös vuolaasti haukuin teiniä hulluksi ja sairaaksi ja huusin niin paljon kun kurkusta irtosi. Riidasta ei ollut tulla loppua sillä sisar väitti ettei mitään pahaa ollut ikinä sanonut.
Lopulta äiti myönsi että teini oli tosiaan haukkunut häntä just noin ja useampaan kertaan ja minulle taas sanoi että sisar ei itse kiihtyneenä ja hermostuneena itse tajua mitä sanoo ja hän on oppinut taas suodattamaan ne korvistaan yrittäen rauhoittaa taas minua.
Tästä teini purskahti entistä surkeampaan itkuun todeten miten äiti on aina minun puolellani ja hulluksi hän tällaisessa perheessä tuleekin. Tuossa vaiheessa minä lähdin ja totesin että teinin pitäisi mennä hoitoon tms. Riita jatkui alakerrassa siskon syytellessä äitiä taas siitä miten on minun puolellani jne.
On ihan järkyttävä olo, en muista milloin elämässäni olisin viimeksi huutanut samalla tavalla, jotenkin kerta kaikkiaan en kyennyt hillitsemään itseäni johtuen siitä että olen koko loman kuunnellut miten teinisisko haukkuu (ehkä maailman kiltentä) äitiämme joka käänteessä ja tosi rumasti. Jatkuvasti.
Tätähän sisko ei siis myönnä ja näyttää siltä että äidin haukkumisesta on aidosti tullut tapa jota ei itse edes tiedosta ja josta ei niin muodoin myöskään tunne mitään syyllisyyttä. Äiti ottaa kaikki haukkumiset vastaan.
On tosi syyllinen olo, tuntuu että minun, aikuisen olisi pitänyt pystyä hillitsemään itseni mutta minussa on lapsesta saakka ollut voimakas heikomman puolustusvietti ja tässä tapauksessa se heikompi osapuoli on jatkuvasti äiti.
Toisaalta olen tyytyväinen sillä tuo riita oli niin raju että jospa se oikeasti saisi teinin miettimään mitä äidilleen puhuu. Tähän lopuksi on sanottava että muistan itse haukkuneeni äitiä pahimman murrosiän kuohuissa (tosin olin nuorempi 13-14) suunnilleen samoin tavoin mutta tunsin siitä huonoa omatuntoa kuten olen tuonaikaiseen päiväkirjaankin kirjoittanut ja sentään aina myönsin että olin pahasti sanonut, toisinkuin tämä teini joka aidosti uskoo ettei ole mitään sanonut eikä koskaan sanokaan ja että hän on jatkuvasti taas äidin haukkumisen kohde. Teini kokee haukkumiseksi taas sen kun äiti valittaa teinin karkinsyönnistä ja siitä ettei syö kunnon ruokaa tms. Kehua äiti ei kunnolla ole koskaan osannut ja moitteet huonosta syömisestä otetaan haukkumisena.
Mitä ajatuksia tämä teksti sai teissä aikaan? Ylireagoinko haukkumiseen joka on jatkuvaa, olen siitä huomauttanut aikaisemminkin kiltisti eikä mitään vaikutusta. Menisikö teiltä läpi jos perhepiirissä murrosikäinen lyttäisi jatkuvalla syötöllä toista, ketä tahansa ilman parannusta?
). Ja nyt ymmärrän senkin, että vaikka kuinka rumasti äitiä nimittelin, niin ei se siitä ole itseensä ottanut, ja varmasti tiesi etten sitä tarkoittanut. Nykyään olen äitini kanssa todella hyvissä väleissä, ja tekemisissä lähes päivittäin.
