Jee, kotiäidit, me saamme kuussa noin kaks vaippa lissää!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ohhoh! Kyllä ny kelepaa!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Ohhoh! Kyllä ny kelepaa!

Vieras
Tammikuun 2011 alusta kansaneläke, perhe-eläke, rintamalisät, vammaistuet sekä työttömän peruspäiväraha ja työmarkkinatuki nousevat indeksikorotuksen verran. Maaliskuussa 2011 myös lapsilisä, lastenhoidon tuet ja sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahat sidotaan kansaneläkeindeksiin.

Indeksin nousun perusteella yksin asuvan, pelkästään kansaneläkettä saavan henkilön eläke nousee 2,33 euroa eli 584,13 eurosta 586,46 euroon kuukaudessa. Avio- tai avoliitossa olevan, pelkästään kansaneläkettä saavan henkilön eläke nousee puolestaan 2,07 euroa eli 518,12 eurosta 520,19 euroon kuukaudessa.

Työttömyysturvan täysi peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ovat korotuksen jälkeen 25,74 euroa päivää kohti. Korotus on noin 2,37 euroa kuukaudessa.

Hallituksen esityksen mukaan lapsilisiin, lastenhoidon tukiin sekä vähimmäismääräisiin sairaus- ja vanhempainpäivärahoihin tehdään ensimmäistä kertaa indeksikorotukset 1.3.2011. Vuodesta 2012 alkaen indeksitarkistukset tehdään myös näihin etuuksiin normaalisti vuodenvaihteessa.

Vähimmäismääräinen sairauspäiväraha, vanhempainpäiväraha ja erityishoitoraha korotetaan 22,13 euroon päivää kohti. Lapsilisä ensimmäisestä lapsesta korotetaan 100,00 eurosta 100,40 euroon kuukaudessa. Lasten kotihoidon tuen hoitoraha korotetaan 314,28 eurosta 315,54 euroon kuukaudessa. Maaliskuun indeksikorotusten vaikutus Kelan etuusmenoihin on noin 6,6 miljoonaa euroa vuonna 2011.

Kansaneläkeindeksin korotus vaikuttaa myös takuueläkkeeseen, jota aletaan maksaa ensi vuoden maaliskuussa. Täyden takuueläkkeen määrä on 687,74 euroa kuukaudessa 1.3.2011 alkaen.

Aamulehti
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ohhoh! Kyllä ny kekepaa!;22430813:
Tän on pakko olla joku vitsi, jumalauta että taas ketuttaa tällaset "korotukset"!!!

Joo mäkin aamulla heitin vitsinä että varmaan nousee lapsilisä ehkä 50 senttiä, mut sepä nouseekin 40 senttiä!
 
onhan se hupsua joo,mutta ymmärrettävää. saajia on niin paljon, että noista syntyy jo iso kustannus.

mä voin hyvin ottaa vastaan jokaiselta, sen 40senttiä,joka pitää sit turhana .
 
Se on indeksikorotus, tarkoitettu vaan takaamaan etuuden ostovoima. Eiks se oo hyvä, että noi etuudet nousee tästä lähin joka vuosi, joten niiden ostovoima säilyy edes jonkinmmoisena vuosien saatossa. Toihan on tosi hyvä uudistus, mutta se ei ole mikään varsinainen korotus, vaan INDEKSI korotus.
 
onhan se hupsua joo,mutta ymmärrettävää. saajia on niin paljon, että noista syntyy jo iso kustannus.

mä voin hyvin ottaa vastaan jokaiselta, sen 40senttiä,joka pitää sit turhana .

mut tuo lasku on VAIN 6.6miljoonaa. samaan aikaan ne syytää johonkin maailman turhimpaan jumppakerhoon tai asevoimiin miljardeja! Esim suomen ilmatilaa pystytään puolustaan joku hikinen puol tuntia nykyisillä vehkeillä joten kannattaako ollenkaan? nekin rahat vois pistää jonnekin parempaan.
 
Mua taas ketuttaa se, että te kotonaolijat vaaditte, mutta ette ole valmis antamaan. Tässä yhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus pärjätä, ihan oikeasti. Jos tarvitsee rahaa, pitää mennä töihin. Lapsille on päivähoito. Niin se homma toimii.

Kodin-ja lastenhoidontukien ei ole tarkoituskaan elättää pitkiä aikoja kotona olevaa äitiä ja lapsia. Kotiäitiys ei edelleenkään ole työtä. Töistä saa sitten sitä rahaa. Tuet ovat sitten sitä varten, että pärjää hetken kotona. Idea on, että terveet ihmiset teksisivät töitä. Ei voi olettaa, että yhteiskunta elättäisi työkykyisiä naisia lapsineen, jotta nämä voisivat olla kotona.

Ja tosiaan, nythän oli kyse indeksikorotuksesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmärtäkää!;22430962:
Se on indeksikorotus, tarkoitettu vaan takaamaan etuuden ostovoima. Eiks se oo hyvä, että noi etuudet nousee tästä lähin joka vuosi, joten niiden ostovoima säilyy edes jonkinmmoisena vuosien saatossa. Toihan on tosi hyvä uudistus, mutta se ei ole mikään varsinainen korotus, vaan INDEKSI korotus.

Peesailen tätä ja Garmiwaa!!

Tajuatteko te kohkaajat edes että mitä indeksikorotus, tai se että lapsilisä on nyt sidottu indeksiin, tarkoittaa??!!

:laugh::laugh:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Alkuperäinen kirjoittaja järki käteen;22431073:
Mua taas ketuttaa se, että te kotonaolijat vaaditte, mutta ette ole valmis antamaan. Tässä yhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus pärjätä, ihan oikeasti. Jos tarvitsee rahaa, pitää mennä töihin. Lapsille on päivähoito. Niin se homma toimii.

Kodin-ja lastenhoidontukien ei ole tarkoituskaan elättää pitkiä aikoja kotona olevaa äitiä ja lapsia. Kotiäitiys ei edelleenkään ole työtä. Töistä saa sitten sitä rahaa. Tuet ovat sitten sitä varten, että pärjää hetken kotona. Idea on, että terveet ihmiset teksisivät töitä. Ei voi olettaa, että yhteiskunta elättäisi työkykyisiä naisia lapsineen, jotta nämä voisivat olla kotona.

Ja tosiaan, nythän oli kyse indeksikorotuksesta.

Siis lapsille rakkautta, hoivaa, huolenpitoa ja sitten VARMASTI työpanosta siellä työpaikallakin kun aika koittaa! Mutta sitä ennen.. Miks on sitte määrätty se 3 vuotiaaksi asti kotihoidontuella-periaate jos ei oo valtiolla varaa pitää sitä yllä? Ja site vielä pidentäisivät kuulema ä-lomaa ja isienkin vapaita vielä tästäkin..että niin mitä?
 
Vaikka olen kotiäiti itsekkin niin minua raivostuttaa tämä jatkuva vinkuminen ja se että ei olla mihinkään tyytyväisiä.
Mä olen ihan varma että jos nämä valittajat saisi enempikin niin valittaisivat silti ja mikään ei riitä.
 

Yhteistyössä