Jo oli reissu anoppilaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jätkä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Jätkä

Tunnettu jäsen
25.10.2004
37 008
46
48
Appeni tuli eilen aamupäivällä yhtäkkiä vaan meille ja käski pakata vaatteita mukaan, lähdetään anopin mökille.
No oukidouki, pakkasin itsellenikin ja pojille pariksi päiväksi kamppeita. ja eikun matkaan apen autolla. On sitä ennenkin lähdetty pikaiselle pyrähdykselle. :D

No automatkalla alkoi pikkunen valittamaan pahaa oloa, tie joka vie anoppilaan on hyvin mutkainen ja loppupätkä kärripolkua ja todella töyssyinen/mutkainen. :x
Perillä anoppilassa ajattelimme automatkan olevan syypää pahoinvointiin ja me aikuiset lähdimme ruokakauppaan, esikoinen jäi vahtimaan pikkuisia.

Esikoinen kuitenkin soitti puolen tunnin aikana neljä kertaa, että pikkunen oksentaa/ripuloi. No ei se vieläkään hälyttänyt aivolohkossa, ajattelimme, että pikkunen nyt vaan jännittää mummilaa(ei olla käyty pitkään aikaan) ja automatkakin voi vielä olla muistissa.
Laittelimme siinä sitten päivällä ruokaa yhdessä, pojat puuhastelivat keskenään ja kaikki oli ihan ok pikkusellakin jo.

Kunnes saapui yö. :x

Esikoinen oksensi neljä kertaa, pikkunen nukahti vasta noin klo 01 yöllä vierasmökissä minun viereeni. Yö oli todella katkonainen meillä kaikilla, paitsi tietty kakkosella, joka nukkui isossa mökissä ukin kanssa oikein makeasti.

Aamulla päätimme lähteä kotiin, eihän sairaita lapsia voi kylässä pitää väkipakolla tietenkään. Kakkonen nyt jäi sinne mummilaan saamaan kaiken huomion itselleen, hänellä kun ei ole pahaa oloa vielä tuntunut. :whistle:
Nyt ollaan lepäilty kaikki, minäkin nukuin päiväunoset jopa, kun yö oli niin katkonainen. :whistle:
Uusi yritys viikonloppuna sitten taas. :D
 

Similar threads

Yhteistyössä