P
parisuhteeton
Vieras
Ystäväni sanoi, että ongelmat kumppanini kanssa eivät olisi ylitsepääsemättömiä, jos rakkautta olisi tarpeeksi. Oli sitten syy mikä tahansa, minusta tuntuu pahalta. Näistä asioista ei voi myöskään keskustella, koska mies suuttuu siitä, että hakemalla haen eroavaisuuksia. Olen vain yrittänyt jutella ja miettiä, onko meillä tarpeeksi yhteistä.
Mielestäni mies esitti vähän toista aluksi ja nyt on sitten jo ihan erilaista. Itse olen ollut sama maalaistollo jatkuvasti, tosin masennus on tullut vähän puun takaa. Sitäkin on kuitenkin ollut aina aika ajoin, enkä ole sitä peitellyt.
Mies asuu lähes Helsingin keskustassa. Minä asun 60km päässä maalla. Minulla on pienehköjä lapsia, mies valittaa naapurilastenkin metelistä. Miehen lapset ovat vanhempia, hyvin hiljaisia ja pelaavat tai ovat netissä paljon. Meillä sellaisia ei edes ole. Mies katsoo joka päivä televisiota ja leffoja, meillä ei edes ole telkkaria. Mies tykkää viettää aikaa ihan kahdestaan mieluiten viikottain, koska hänellä on yksinäistä, minulla on lapsivapaata noin kerran kahdessa kuukaudessa. Mies pyytää minulta apua vahaamaan uutta autoaan, minulla ei aika riitä edes normiarjen pyöritykseen mitenkään, vaan meillä vallitsee kamala kaaos, joka masentaa ja ahdistaa. Miehellä on lähes raivosiistiä. Mies treenaa maratonille, minä kuntoilen, jos ehdin ja jaksan, enkä nyttemmin ole enää jaksanut. Mies haluaa, että laittaudun edes joskus kampaajalla, ostetaan minulle meikkejä yhdessä ja elämäni ensimmäisiin mekkoihinkin tuhlasin yli kaksi sataa euroa. Itse olen ostanut kaikki vaatteeni kirppikseltä ja olen aina saanut kuulla olevani vain ruma, mutten ole välittänyt siitä. Mies kertoo, että olen kaunis ja haluaa minun myös panostavan ulkonäköön, joka minusta on pinnallista ja tuntuu ahdistavalta, koska tiedän olevani ruma. Mies haluaisi muuttaa yhteen, koska haluaisi vielä sijoittaa omakotitaloon, mutta yksin ei saa riittävästi lainaa. Minä olisin hyvä kumppani asunnonostoon. Miehen mielestä arki olisi sellaista, että joka päivä syötäisiin nätisti pöydän ääressä päivällinen, sitten rauhallisesti sauna, lapset nukkumaan ja aikuisten laatuaikaa meille. Minun arkeni on täysin toista kolmen lapsen, arjen ja haastavan työn vuoksi. Mies haluaa minun jatkokouluttautuvan ja jakavan hänen kanssaan akateemiset riennot, minusta ne ovat vain hyvin vierasta, ahdistavaa "pätemistä", enkä ollenkaan haluaisi siihen maailmaan. Miehen mökille pitäisi mennä maalaamaan ja tekemään puita samaan aikaan kun torppa, jossa asumme kaipaa jatkuvaa peruskorjausta, johon minulla ei saa mennä aikaa - sehän pitäisi myydä pois, kun on niin työläs ja kaukana.
Mulla on tajuttoman paha olo, kun en voi täyttää miehen toiveita. Minua ahdistaa ja masentaa kaikki koko ajan. Töissä ja kotona nieleskelen vain itkua. Olen ihan yksin ja mies on ainoa ihmiskontakti oikeastaan. Olen pyytänyt miestä vierailulle arkeeni, mutta hän ei tule, koska se on niin työlästä, liian sotkuista, liikaa lasten ääniä, liikaa tottelemattomuutta, liikaa omakotitalon haasteita. Minä puolestani en viihdy miehen luona, koska siellä lapset saavat vain istua sohvalla hipihiljaa, he tylsistyvät ja vähän pelkäävät, en halua kaupungin vilinään edustamaan jne.
Miehen mielestä kaivan eroavaisuuksia vain ihan väkisin esiin, olen tahallani vaikea ja haastan riitaa. Miehen mielestä koen riittämättömyyttä ihan turhaan ja se johtuu vain minusta. Kaikki olisi upeasti, jos vain hymyilisin ja nauttisin elämästä. Meillä olisi kuulema mahdollisuudet ihan kaikkeen.
Mielestäni mies esitti vähän toista aluksi ja nyt on sitten jo ihan erilaista. Itse olen ollut sama maalaistollo jatkuvasti, tosin masennus on tullut vähän puun takaa. Sitäkin on kuitenkin ollut aina aika ajoin, enkä ole sitä peitellyt.
Mies asuu lähes Helsingin keskustassa. Minä asun 60km päässä maalla. Minulla on pienehköjä lapsia, mies valittaa naapurilastenkin metelistä. Miehen lapset ovat vanhempia, hyvin hiljaisia ja pelaavat tai ovat netissä paljon. Meillä sellaisia ei edes ole. Mies katsoo joka päivä televisiota ja leffoja, meillä ei edes ole telkkaria. Mies tykkää viettää aikaa ihan kahdestaan mieluiten viikottain, koska hänellä on yksinäistä, minulla on lapsivapaata noin kerran kahdessa kuukaudessa. Mies pyytää minulta apua vahaamaan uutta autoaan, minulla ei aika riitä edes normiarjen pyöritykseen mitenkään, vaan meillä vallitsee kamala kaaos, joka masentaa ja ahdistaa. Miehellä on lähes raivosiistiä. Mies treenaa maratonille, minä kuntoilen, jos ehdin ja jaksan, enkä nyttemmin ole enää jaksanut. Mies haluaa, että laittaudun edes joskus kampaajalla, ostetaan minulle meikkejä yhdessä ja elämäni ensimmäisiin mekkoihinkin tuhlasin yli kaksi sataa euroa. Itse olen ostanut kaikki vaatteeni kirppikseltä ja olen aina saanut kuulla olevani vain ruma, mutten ole välittänyt siitä. Mies kertoo, että olen kaunis ja haluaa minun myös panostavan ulkonäköön, joka minusta on pinnallista ja tuntuu ahdistavalta, koska tiedän olevani ruma. Mies haluaisi muuttaa yhteen, koska haluaisi vielä sijoittaa omakotitaloon, mutta yksin ei saa riittävästi lainaa. Minä olisin hyvä kumppani asunnonostoon. Miehen mielestä arki olisi sellaista, että joka päivä syötäisiin nätisti pöydän ääressä päivällinen, sitten rauhallisesti sauna, lapset nukkumaan ja aikuisten laatuaikaa meille. Minun arkeni on täysin toista kolmen lapsen, arjen ja haastavan työn vuoksi. Mies haluaa minun jatkokouluttautuvan ja jakavan hänen kanssaan akateemiset riennot, minusta ne ovat vain hyvin vierasta, ahdistavaa "pätemistä", enkä ollenkaan haluaisi siihen maailmaan. Miehen mökille pitäisi mennä maalaamaan ja tekemään puita samaan aikaan kun torppa, jossa asumme kaipaa jatkuvaa peruskorjausta, johon minulla ei saa mennä aikaa - sehän pitäisi myydä pois, kun on niin työläs ja kaukana.
Mulla on tajuttoman paha olo, kun en voi täyttää miehen toiveita. Minua ahdistaa ja masentaa kaikki koko ajan. Töissä ja kotona nieleskelen vain itkua. Olen ihan yksin ja mies on ainoa ihmiskontakti oikeastaan. Olen pyytänyt miestä vierailulle arkeeni, mutta hän ei tule, koska se on niin työlästä, liian sotkuista, liikaa lasten ääniä, liikaa tottelemattomuutta, liikaa omakotitalon haasteita. Minä puolestani en viihdy miehen luona, koska siellä lapset saavat vain istua sohvalla hipihiljaa, he tylsistyvät ja vähän pelkäävät, en halua kaupungin vilinään edustamaan jne.
Miehen mielestä kaivan eroavaisuuksia vain ihan väkisin esiin, olen tahallani vaikea ja haastan riitaa. Miehen mielestä koen riittämättömyyttä ihan turhaan ja se johtuu vain minusta. Kaikki olisi upeasti, jos vain hymyilisin ja nauttisin elämästä. Meillä olisi kuulema mahdollisuudet ihan kaikkeen.