Jonna Männistön murhatutkintaan haetaan jo toista kertaa lisäaikaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja leht
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

leht

Vieras
Tammikuun 30. päivän iltana Porin Metallinkylästä lenkille lähteneen ja lopulta 2. helmikuuta Kokemäen Sääksjärveltä ladosta palaneena löytyneen 17-vuotiaan Jonna Männistön murhatutkinta on venymässä entisestään. Alun perin tutkinnan piti valmistua jo huhtikuun loppuun mennessä, mutta tällöin tutkinnanjohtaja, komisario Matti Ala-Haavisto, ilmoitti tutkinnan olleen vaativaa. Lausuntoja puuttui eikä hän halunnut kommentoida tutkinnan yksityiskohtia.

Nyt syyttäjä Kalle Kulmala on kertonut julkisuuteen aikovansa hakea vielä viikon lisäaikaa syytteen nostamiseen, joka olisi tehtävä viimeistään 3. kesäkuuta. Maanantaina esitutkintapaketin haltuunsa saanut Kulmala ei halua kommentoida, nostaako hän syytteen taposta vai murhasta. Sen hän kuitenkin vahvistaa, että teon raakuuteen ja julmuuteen liittyvät seikat täyttävät rikoslain mukaan murhan tunnusmerkistön.

Käräjäoikeus vangitsi 4. helmikuuta todennäköisin syin taposta epäiltynä Helsingissä asuvan iranilaisen 25-vuotiaan Ramin Azimin. Hän ja Männistö olivat tutustuneet toisiinsa viime kesänä Helsingissä ja heillä oli suhde viime joulukuuhun asti, jolloin Männistö oli sanonut Azimille, ettei ”homma toimi”. Azimi oli kertonut tuttavalleen lähtevänsä Poriin 30. tammikuuta ”sopimaan asiat Männistön kanssa”.

Henkirikosjuttu käsitellään tämänhetkisen tiedon mukaan heti juhannuksen jälkeen ja käsittelyyn on varattu kaksi päivää.

Lähteet: MV-lehti, Satakunnan Kansa

Aiheeseen liittyen:

http://www.patriootti.com/porilaise...nakoisesti-iranilaislahtoinen-maahanmuuttaja/
http://www.patriootti.com/17-vuotiaan-lenkkeilijan-surmatapauksen-oikeuskasittely-alkoi/

http://www.patriootti.com/jonna-manniston-murhatutkintaan-haetaan-jo-toista-kertaa-lisaaikaa/
 

Yhteistyössä