jos annat koiraa apulassa: VAROITUS

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja koirallinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

koirallinen

Vieras
Päätin tänne kirjoittaa, että apulaan kun laitettiin samasta koirasta "annetaan" -ilmoitus kaksi eri kertaa, ilmoitusten väliä oli joku 4kk. Niin sama porukka kysyi koiraa molemmilla kerroilla.

Heidän tarinansa kuulosti tosi kauniille, koti maalla, koirista välitetään, ne ovat perheenjäseniä jne. Mutta mikä pisti silmään oli se, että kun tutkin mitä tietoja heistä löytyy niin siitä perheestä oli myyty aikuinen koira vähän aikaa aiemmin ja myyty koiranpentuja (netissä oli myynti-ilmoituksia). Tämän tutkin sen meidän ekan ilmon jälkeen.

Toisen kerran kun kyselivät koiraa niin heillä olikin kotona eri rotuinen koira kuin ekalla kerralla (kummallakin kerralla siis mainitsivat viestissään, että heidän perheessään on yksi koira). Ja sekä ekalla että tokalla kerralla kyse oli aikuisesta koirasta. Muuten heidän viestinsä oli samanlainen kuin ensimmäisellä kerralla. He kuitenkin kirjoittivat tästä toisestakin koirasta niin. että sai käsityksen että se on ollut heillä aina.

Varoituksena siis muille! Tutkikaa tarkkaan koiranottajien taustat, netistä ja mistä ikinä saatte tietoa + käykää paikan päällä ja antaakaa koira ensin kokeeksi ja muuttakaa omistaja vasta myöhemmin. Ja kyselkää tarkkaan, tosi tarkkaan minkälaisia koiria heillä on ollut, milloin, minkä takia luovuttu jne. Ja kertokaa myös tutuillenne, jos joutuvat luopumaan koirasta, että taustat tosi hyvin selville koiran mahdollisesta uudesta kodista!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Kuka hullu ylipäätään antaa koiraa kelleen tuntemattomalle? :o

harvoin sitä lemmikkiä saa kenellekkään tutullekkaan annettua :headwall: . mutta kyllä kannattaa selvittää taustoja eikä vaan antaa ihan tosta noin.

MIKSI edes ottaa lemmikkiä, jos siitä luopuu? :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja ff:

Hyvä sulle, jos on niin paljon tuttuja että aina löytyy koiralla ottaja...

AINA??? Miten heppoisin perustein te oikein koirakin lemmikiksenne otatte? Minä en voisi kuvitella mitään semmoista tilannetta, jonka takia luopuisin perheenjäsenestäni. Antaisitteko lapsennekin kelle vaan ventovieraalle, joka jossain nobodykeskustelupalstalla kertoo omistavansa maatalon...? :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja petetty:
mistä päin nämä ihmiset ovat?
Itsellä huonoja kokemuksia apulan kautta koiran myymisestä.

Keski-Suomesta. Toisessa viestissä eivät muuten edes maininneet mistä ovat, mutta kaivoin sen itse selville. En muista mainitsivatko ekassa.

Mutta en halua nyt leimata kaikkia keski-suomessa koiraa etisiviä, sieltä tuli myös ihan rehellisen kuuloisia kyselyitä.

Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Kuka hullu ylipäätään antaa koiraa kelleen tuntemattomalle? :o

harvoin sitä lemmikkiä saa kenellekkään tutullekkaan annettua :headwall: . mutta kyllä kannattaa selvittää taustoja eikä vaan antaa ihan tosta noin.

MIKSI edes ottaa lemmikkiä, jos siitä luopuu? :o

ootko oikeasti noin tyhmä kuin näyttää??elämäntilanteet muuttuu. allergiat, erot, sairaudet jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
AINA??? Miten heppoisin perustein te oikein koirakin lemmikiksenne otatte? Minä en voisi kuvitella mitään semmoista tilannetta, jonka takia luopuisin perheenjäsenestäni. Antaisitteko lapsennekin kelle vaan ventovieraalle, joka jossain nobodykeskustelupalstalla kertoo omistavansa maatalon...? :o

Koirasta luopumisen syitä: Allergia, koira on arvaamaton lasten seurassa, elämäntilanne muuttuu tosi paljon (vakava sairaus). En luovu koirasta heppoisin perustein, mutta joskus ei voi vain pitää.

Meidän toiselle koiralle löytyi erinomainen koti Apulan kautta, epämääräisiä ja outojakin yhteydenottoja tuli mutta tämän pariskunta jonka luo koiramme muutti oli aivan täydellinen. Koira oli rotukoira ja siitä tehtiin ihan kauppakirjat ja omistajanmuutos Kennellittoon. Paperityöt tehtiin vasta kun koira oli ollut uusilla omistajilla koeajan. Olemme vieläkin yhteyksissä ja tapaan koiraa sillin tällöin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja ff:
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Kuka hullu ylipäätään antaa koiraa kelleen tuntemattomalle? :o

Hyvä sulle, jos on niin paljon tuttuja että aina löytyy koiralla ottaja...

AINA??? Miten heppoisin perustein te oikein koirakin lemmikiksenne otatte? Minä en voisi kuvitella mitään semmoista tilannetta, jonka takia luopuisin perheenjäsenestäni. Antaisitteko lapsennekin kelle vaan ventovieraalle, joka jossain nobodykeskustelupalstalla kertoo omistavansa maatalon...? :o

eli antaisit lemmikkisi kärsiä vaikkapa siitä että sen omistajalla ei ole voimia ulkoiluttaa ja hoitaa eläintä enää parhaalla mahdollisella tavalla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
ootko oikeasti noin tyhmä kuin näyttää??elämäntilanteet muuttuu. allergiat, erot, sairaudet jne.

Juu, olen varsinainen idiootti tässä kertakäyttökulttuurin suomessa...Ainahan sen koiran voi ottaa, pääseehän siitä sitten eroon kun sitä ei jaksakaan pitää :headwall:

Ihan käsittämätöntä moraalittomuutta. Opetatteko lapsennekin moiseen toimintaan. Se on kuitenkin VAAN koira...:headwall:

Allergiaan on siedätyslääkettä ja erotilanteessa normaalijärkinen vastuullinen aikuinen kantaa eläimestä vastuun...JompiKumpi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Kuka hullu ylipäätään antaa koiraa kelleen tuntemattomalle? :o

harvoin sitä lemmikkiä saa kenellekkään tutullekkaan annettua :headwall: . mutta kyllä kannattaa selvittää taustoja eikä vaan antaa ihan tosta noin.

MIKSI edes ottaa lemmikkiä, jos siitä luopuu? :o

Minulle iski kissa-allergia kun kissat olivat puolivuotiaita. Pakko niistä oli sitten luopua.
 
Apulassa nyt on jatkuvasti mitä oudompaa porukkaa, mutta on siellä aika monta % ihan kunnon ihmisiäkin.

Outoja ja ylihinnoteltuja ilmoja päivittäin.
Seropipennusta 800e on aika paljon liikaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja aina ei asiat mene niinkuin toivoo:
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Kuka hullu ylipäätään antaa koiraa kelleen tuntemattomalle? :o

harvoin sitä lemmikkiä saa kenellekkään tutullekkaan annettua :headwall: . mutta kyllä kannattaa selvittää taustoja eikä vaan antaa ihan tosta noin.

MIKSI edes ottaa lemmikkiä, jos siitä luopuu? :o

Minulle iski kissa-allergia kun kissat olivat puolivuotiaita. Pakko niistä oli sitten luopua.

Ja allergia oli niin paha, etten niin vahvoilla lääkkeillä ala elimistöäni rääkkäämään. Hyvään kotiin pääsivät oikealle kissaihmiselle. Ovat olleet oikein lehden kansikuvassakin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
ootko oikeasti noin tyhmä kuin näyttää??elämäntilanteet muuttuu. allergiat, erot, sairaudet jne.

Juu, olen varsinainen idiootti tässä kertakäyttökulttuurin suomessa...Ainahan sen koiran voi ottaa, pääseehän siitä sitten eroon kun sitä ei jaksakaan pitää :headwall:

Ihan käsittämätöntä moraalittomuutta. Opetatteko lapsennekin moiseen toimintaan. Se on kuitenkin VAAN koira...:headwall:

Allergiaan on siedätyslääkettä ja erotilanteessa normaalijärkinen vastuullinen aikuinen kantaa eläimestä vastuun...JompiKumpi!

voi kun se elämä olisikin noin yksinkertaista kun sä luulet sen olevan. kasva aikuiseksi. ja mun koirani asuu kotona eikä ole lähdössä mihinkään eikä ole edellisetkään joutuneet lähtemään.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Koirasta luopumisen syitä: Allergia, koira on arvaamaton lasten seurassa, elämäntilanne muuttuu tosi paljon (vakava sairaus). En luovu koirasta heppoisin perustein, mutta joskus ei voi vain pitää.

Allergiaan on olemassa lääkkeitä + siivoa useammin. Koiran ja lapsen voi opettaa tulemaan toimeen, ei niin että aina automaattisesti annetaan se koira pois!

Jos olet kuolemansairas...(Villi veikkaus , että HYVIN harvalla on tämä syynä kun koirasta luovutaan...:whistle: ) käydään lähipiiri ensin läpi ja mieluummin vaikka päästäisin koiran autuaammille metsästysmaille jos itsekin tietäisin kuolevani, kuin mahdollisesti antaisin sen jollekjin joka kohtelee sitä huonosti!

On olemassa myös eläinsuojeluyhdistyksiä, jonne eläimen voi luovuttaa, JOS TODELLA pakottava tarve on! Mutta mikä kellekin on tärkeää...Toisille on tärkeää päästä moisesta taakasta eroon ja se tuupataan ties, kunhan uusi omistaja osaa vaan tarpeeksi vakuuttavasti puhua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
eli antaisit lemmikkisi kärsiä vaikkapa siitä että sen omistajalla ei ole voimia ulkoiluttaa ja hoitaa eläintä enää parhaalla mahdollisella tavalla?

Kysymyksesi on asiaton, mutta vastaan silti. EN ANTAISI KOSKAAN LEMMIKKINI KÄRSIÄ, MISTÄÄN SYYSTÄ.
Juuri sen takia en voisi kuvitella semmoista tilannetta, että perheenjäsenestäni luopuisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
voi kun se elämä olisikin noin yksinkertaista kun sä luulet sen olevan. kasva aikuiseksi. ja mun koirani asuu kotona eikä ole lähdössä mihinkään eikä ole edellisetkään joutuneet lähtemään.

Kasva itse ja opettele huolehtimaan eläimistäsi! Ne eivät ole mitään koriste-esineitä, jotka voi tuupata kaappiin kun ei enää jaksakaan kiinnostaa hoito ja huolenpito.

Kun otat lemmikin, valmistaudut vastaamaan sen tarpeista ja siitä, että se saa elää täyttä elämää mahdollisesti 15 vuotta. Eläintä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta eikä semmoisesta syystä siitä missään nimessä luopuakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Koirasta luopumisen syitä: Allergia, koira on arvaamaton lasten seurassa, elämäntilanne muuttuu tosi paljon (vakava sairaus). En luovu koirasta heppoisin perustein, mutta joskus ei voi vain pitää.

Allergiaan on olemassa lääkkeitä + siivoa useammin. Koiran ja lapsen voi opettaa tulemaan toimeen, ei niin että aina automaattisesti annetaan se koira pois!

Jos olet kuolemansairas...(Villi veikkaus , että HYVIN harvalla on tämä syynä kun koirasta luovutaan...:whistle: ) käydään lähipiiri ensin läpi ja mieluummin vaikka päästäisin koiran autuaammille metsästysmaille jos itsekin tietäisin kuolevani, kuin mahdollisesti antaisin sen jollekjin joka kohtelee sitä huonosti!

On olemassa myös eläinsuojeluyhdistyksiä, jonne eläimen voi luovuttaa, JOS TODELLA pakottava tarve on! Mutta mikä kellekin on tärkeää...Toisille on tärkeää päästä moisesta taakasta eroon ja se tuupataan ties, kunhan uusi omistaja osaa vaan tarpeeksi vakuuttavasti puhua.

Olet kaikkitietävä ja aina oikeassa. Mutta elämä opettaa.... vielä sinuakin!

Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Alkuperäinen kirjoittaja Ekosysteemi:
voi kun se elämä olisikin noin yksinkertaista kun sä luulet sen olevan. kasva aikuiseksi. ja mun koirani asuu kotona eikä ole lähdössä mihinkään eikä ole edellisetkään joutuneet lähtemään.

Kasva itse ja opettele huolehtimaan eläimistäsi! Ne eivät ole mitään koriste-esineitä, jotka voi tuupata kaappiin kun ei enää jaksakaan kiinnostaa hoito ja huolenpito.

Kun otat lemmikin, valmistaudut vastaamaan sen tarpeista ja siitä, että se saa elää täyttä elämää mahdollisesti 15 vuotta. Eläintä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta eikä semmoisesta syystä siitä missään nimessä luopuakaan.

Pitkälti kanssasi samaa mieltä, mutta tilanteita on erilaisia ja joskus se vaan on niin, että siitä eläimestä on luovuttava. Hieman avarakatseisuutta eikä pistettä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xxx:
Jos olet kuolemansairas...(Villi veikkaus , että HYVIN harvalla on tämä syynä kun koirasta luovutaan...:whistle: ) käydään lähipiiri ensin läpi ja mieluummin vaikka päästäisin koiran autuaammille metsästysmaille jos itsekin tietäisin kuolevani, kuin mahdollisesti antaisin sen jollekjin joka kohtelee sitä huonosti!

Joskus villi veikkauskin osuu oikeaan.

Yhteistyössä