Jos saisit palata ajassa taaksepäin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Miisa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Miisa"

Vieras
Jos saisit palata takaisin ajassa ja elämässäsi, niin mihin aikaan palaisit ja miksi. Mitä tekisit toisin?

Itse palaisin vuoteen 2001 kun kirjoitin ylio-oppilaaksi ja pänttäisin ihan saakutisti pääsykokeisiin että pääsisin sinne kouluun mihin olisin halunnu. Ja olisin sitten varmaan niissä ympyröissä tavannut toisenlaisen miehenkin kuin sen mistä jo erosin.
 
Palaisin aikaan kun sain esikoiseni, ja pyytäisin pikkusiskoni myös meille asumaan. Olen potenut huonoa omaatuntoa viime vuodet siitä, että jätin hänet "yksin" aloittaessani oman perheen. Olin pikkusiskolle tärkein ihminen ja tunnen sisimmässäni että on osaksi minun vikani kun hänen viime vuotensa ovat olleet vaikeita. Minun olisi pitänyt tarjota hänelle parempi lapsuus eikä unohtaa siihen samaan sotaisaan kotiin josta itse itsekkäästi pelastauduin.
 
[QUOTE="Mä";26151946]Palaisin siihen aikaan kun olin 17. Ja tekisin ihan kaiken toisin.[/QUOTE]

Tämä. Itse asiassa juuri tänä aamuna mietin, että voi kun voisikin palata siihen aikaan ja tehdä asiat toisin. Olla jotain enemmän nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;26151892:
Kuulostaa mielenkiintoiselta...

Ei sen kummempaa kuin että se käynnisti tapahtumaketjun, jonka aikana asiat meni päin v***ua ja tänään mä olen jossakin aivan muualla kuin missä mun piti olla. Sen lisäksi menetin suurimman osan ystävistäni.
 
Jos jotakin tekisin toisin, niin en säntäisi enää työelämään kesken opintojen. Ja yhteen tiettyyn treffikutsuun vastaisin myöntävästi.

Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen elämääni, en haluaisi erityisesti palata mihinkään aikaan. Elämä kulkee, koska sen pitää.
 
Palaisin vuoteen 2000, jolloin voisin päättää opiskelustani ja lähtisin opiskelemaan maatalousalaa joka on lähellä sydäntäni. Voisin näin jatkaa vanhempieni tilan hoitoa. On kyllä todella kova kaipuu takaisin maatilalle.
 
29.10.1992 ja pyytäisin isältä anteeks että en ollu lukenu kokeisiin aiemmin (enää ei voi pyytää anteeks ku passituksesta lukemaan kokeisiin 4h päästä isä kuoli )
Muuta en haluis muuttaa ku kaikella on tarkotuksensa niillä ikävilläkin asioilla ja niiden ansiosta oon miehenikin tavannu.
 
Viimeksi muokattu:
En oikein ole varma kumpi, vuosi 1997 vai 1998, mutta ehkä -97 niin menisi ainakin varmaan päälle ;)

Välillä leikin tällä ajatuksella, mietin mitä tekisin toisin ja miten elämä voisikin olla erilaista. Olisikin mahdollista.. Ehkä jonain päivänä sitä kuitenkin haaveilee vuodesta 2012 ja toivoo pääsevänsä tähän takaisin, taas osaisi muka tehdä fiksummin erilaisia ratkaisuja.
 

Yhteistyössä