H
harmis
Vieras
(siis saa olla alle ja pitkälti ylikin)
Niin oliko teillä ajoitus kohdallaan aika oviksen aikaan että onnistuminen ei siitä kiikastanut?
Sillä kyselen kun meillä on ainakin ovistestien mukaan aina ajoitus osunut oikeaan mutta plussaa ei tule niin mietin että voiko se silti vain jollain kerralla tulla. Vai onko muilla vuoden yrittäneillä ollut yhtenä tekijänä epätarkka ajoitus?
Että sellaista pohdin täällä perjantai-illan ratoksi