Joskus mietin, että miten muut naiset löytävät miehen ja ihastuvat

[vierailija]

Kun itse en tunne yhtään mitään ketään kohtaan. Olen koittanut treffailla netistä miehiä, ja se on aivan sama istuisiko siinä vastapäätä mies tai vaikkapa nainen, viisari ei värähdä eikä kiinnostusta vaan ole. Olenkin todennut, että nettideittailu ei minulla toimi. Olen joskus koittanut tutustua miehiin, eli tavannut toisen ja vieläpä kolmannenkin kerran. Siinä vaiheessa miehen kiinnostus alkaa sitten ahdistaa ja lopetan. Myöskään mikään erotiikka ei kiinnosta näiden nettimiesten kanssa.

Olen kyllä baareissa tavannut miehiä aiemmin ja pari kertaa elämässä jopa ollut ihastunut, mutta en koskaan suomalaiseen mieheen. Suurin osa miehistä ei yksinkertaisesti kiinnosta yhtään, tunnen itseni lähes kylmäksi frigidiksi heidän seurassaan, onko tämä normaalia?? Ja täysin hetero olen, koska niiden miesten kanssa joihin olen ihastunut tai pitänyt seksisuhdetta en ole mielenkiinnoton tai frigidi. En usko että koskaan enää löydän ketään joka tuntuisi miltään tai että ihastuisin. Ikää on nyt 30. En käsitä miten muut naiset pystyvät.

 

[NewYork]

Hohhoijaa, ootko miettinyt millainen henkilö saisi viisarin värähtelemään ? Pitääkö sen vetovoiman olla se mittari tutustumiselle? Entä jos tapaatkin miehen, johon ei aluksi ole mitään "tunteita", mutta huomaatkin ajankulessa yhteisiä asioita, katselleesi miestä eri näkökulmasta huomaat hänet viehättäväksi? Jos tuomitaan heti kättelyssä, niin tilanne on se et jäädään yksin. Eikä mun jutuissa mitään järkeä ole, yksin olen nytkin

 

[Elena777]

Siinä vaiheessa miehen kiinnostus alkaa sitten ahdistaa ja lopetan.

No voisko se tossa olla se syy just?

En usko että koskaan enää löydän ketään joka tuntuisi miltään tai että ihastuisin. Ikää on nyt 30.

No et tuota nyt herttinen sentään mikään ikäloppu ole.

 

[vierailija]

Kyllä mun mielestä edes jotain uteliaisuutta tai kiinnostusta pitää olla. Pitäisikö väkisin yrittää kiinnostua, hampaat irvessä? Sellaisesta suhteestahan tulee kaverisuhde, ei mikään romanssi.

Ap

 

[vierailija]

Se "haku päällä" näkyy ja tuottaa feromoneja, jotka voivat karkottaakin sellaisen, joka ei halua sitoutua. Ja sun käyttämä tuoksu voi tehdä saman. Haluatko itse tyypin, joka on kaiken aikaa "hakupäällä"- asemissa?

 

[vierailija]

Voithan aina aloittaa suhteen ihan vain sen vuoksi, että saat jonkun jonka voit höynäyttää naimisiin, tekemään lapsia ja makselemaan laskujasi. Niin lukemattomat muutkin naiset tekevät.

 

[vierailija]

Kyllä mun mielestä edes jotain uteliaisuutta tai kiinnostusta pitää olla. Pitäisikö väkisin yrittää kiinnostua, hampaat irvessä? Sellaisesta suhteestahan tulee kaverisuhde, ei mikään romanssi.

Ap

https://www.oulu.fi/northnature/finnish/Suomi/ekoevoluutio1.html

 

[vierailija]

Voithan aina aloittaa suhteen ihan vain sen vuoksi, että saat jonkun jonka voit höynäyttää naimisiin, tekemään lapsia ja makselemaan laskujasi. Niin lukemattomat muutkin naiset tekevät.

Niin tekevät, ja just sitä en itse halua. Itselleni tuo sekuaalinen vetovoima tuntuu kuitenkin tärkeältä. Mietin onko se muille naisille yleensä niin tärkeää kun tapaavat miehiä? Kun tuntuu, että ihmiset yleensä pariutuvat todella nopeasti erojen jälkeen. Itse en ole tuntenut mitään sen jälkeen kun olen entisistä eronnut.

Ap

 

[vierailija]

Hohhoijaa, ootko miettinyt millainen henkilö saisi viisarin värähtelemään ? Pitääkö sen vetovoiman olla se mittari tutustumiselle? Entä jos tapaatkin miehen, johon ei aluksi ole mitään "tunteita", mutta huomaatkin ajankulessa yhteisiä asioita, katselleesi miestä eri näkökulmasta huomaat hänet viehättäväksi? Jos tuomitaan heti kättelyssä, niin tilanne on se et jäädään yksin. Eikä mun jutuissa mitään järkeä ole, yksin olen nytkin

En ole tuo aloittaja, mutta pakko kommentoida tähän... olet sinänsä oikeassa, mutta ei se niin yksinkertaista ole. Itselleni on kyllä joskus käynyt niin, että olen ihastunut vaikka työkaveriin, joka on siis etäisen tuttu ja jonka olen nähnyt satoja kertoja aiemminkin, jotain on juteltu, jne. Mutta niissä nettideiteissä ei oikein voi lähteä roikottamaan jotain tyyppiä pitkiä aikoja siltä varalta, että josko joskus ajan kanssa kiinnostuisikin. Kun sen kiinnostuksen herääminen on kuitenkin aika epätodennäköistä - siis siinä mielessä, että joku työkaveriinkin ihastuminen tarkoittaa vain sitä, että ihastuu yhteen tyyppiin kymmenien tai satojen vastaavanlaisten tuttujen joukosta. Joten millä todennäköisyydellä yksi nettideitti olisi juuri tällainen?

Käytännössä se siis tarkoittaisi sellaista ehkä pitkäaikaistakin kaveruutta facebookin, satunnaisen kahvittelun, viestittelyn ja muun yleishengailun muodossa, mutta niin että toinen olisi käytännössä vain "varalla" - siltä varalta, jos kaveruus muuttuisikin kiinnostukseksi. Tuskin kukaan haluaisi edes lähteä tällaiseen. Ja koska ei ole mitään mieltä sitoutua näin epävarmaan tilanteeseen, olisi kaikilla sitten useita kavereita, joista lopulta ehkä yksi alkaa kiinnostaa ajan kanssa. Tai sitten ei.

Nettideiteissä kyllä valitettavasti täytyy aika pian tietää, onko edes alustavasti kiinnostunut. Eli näkeekö edes mahdollisena sen, että toisen kanssa voisi syntyä jotain kaverikahvittelua kummempaa - ja useinhan se tarkoittaa kyllä sitä, että jotain lupaavaa kemiaa on oltava jo ekoilla tapaamisilla. Ilman sitä kemiaa toinen tuntuu vain samanlaiselta kuin kaikki muut tuntemattomat ihmiset.

 

[Elena777]

Itse en ole tuntenut mitään sen jälkeen kun olen entisistä eronnut.

Jos sä et ole vielä päässyt entisestä yli?

 

[vierailija]

Niin tekevät, ja just sitä en itse halua. Itselleni tuo sekuaalinen vetovoima tuntuu kuitenkin tärkeältä. Mietin onko se muille naisille yleensä niin tärkeää kun tapaavat miehiä? Kun tuntuu, että ihmiset yleensä pariutuvat todella nopeasti erojen jälkeen. Itse en ole tuntenut mitään sen jälkeen kun olen entisistä eronnut.

Ap

Sä yleistät liikaa. Siinä sun ongelma. Sä katsot liiaksi mitä muut tekevät, miten muut olevat. Se ei johda mihinkään.
Opettele olemaan itsesi kanssa. Samalla funtsi mitä haluat. Ei kaikki edes halua parisuhdetta. Ja kaverisuhteestakin on alkanut niitä romansseja.

Mutta jos ei ole sisäsyntyistä, luontaista uteliaisuutta, kiinnostusta toisia ihmisiä kohtaan, niin voihan se olla haasteellista kohdata ketään. Negatiivinen ajattelutapakin näkyy kauas vaikka kuinka muuta uskottelisi itselleen.

Ja sä oot nuori. Ehdit vielä ihastua ja rakastua, jos annat sille mahdollisuutta.

 

[vierailija]

mutta niin että toinen olisi käytännössä vain "varalla" - siltä varalta, jos kaveruus muuttuisikin kiinnostukseksi. Tuskin kukaan haluaisi edes lähteä tällaiseen

On niitäkin jotka kuulema ovat suhteessa tai tapailevat kunnes löytävät paremman tilalle, eli pitävät toista vaan varalla ja tekevät niin vaikka tietävät rikkovansa ihmisen sillä tavoin palasiksi.

 

[vierailija]

Kun itse en tunne yhtään mitään ketään kohtaan. Olen koittanut treffailla netistä miehiä, ja se on aivan sama istuisiko siinä vastapäätä mies tai vaikkapa nainen, viisari ei värähdä eikä kiinnostusta vaan ole. Olenkin todennut, että nettideittailu ei minulla toimi. Olen joskus koittanut tutustua miehiin, eli tavannut toisen ja vieläpä kolmannenkin kerran. Siinä vaiheessa miehen kiinnostus alkaa sitten ahdistaa ja lopetan. Myöskään mikään erotiikka ei kiinnosta näiden nettimiesten kanssa.

Olen kyllä baareissa tavannut miehiä aiemmin ja pari kertaa elämässä jopa ollut ihastunut, mutta en koskaan suomalaiseen mieheen. Suurin osa miehistä ei yksinkertaisesti kiinnosta yhtään, tunnen itseni lähes kylmäksi frigidiksi heidän seurassaan, onko tämä normaalia?? Ja täysin hetero olen, koska niiden miesten kanssa joihin olen ihastunut tai pitänyt seksisuhdetta en ole mielenkiinnoton tai frigidi. En usko että koskaan enää löydän ketään joka tuntuisi miltään tai että ihastuisin. Ikää on nyt 30. En käsitä miten muut naiset pystyvät.

Olen vähän samaa miettinyt. Tosin olen sua kymmenen vuotta vanhempi ja takana on pitkä suhde (erosimme joitain vuosia sitten). Olen välillä kyllä ihastunut, mutta niistä jutuista ei tullut mitään. Tuntuu että kaikki muut löytävät kauhean helposti aina suhteen, olivat sitten itse millaisia tahansa, mutta itse tosiaan en tuosta noin vaan kiinnostu ihan kenestä vaan. Ja kaikilla treffeillä on aina tuo sama kokemus: toinen voi olla ihan kiva, mutta en vaan kiinnostu.

 

[Ellimaar]

Niin tekevät, ja just sitä en itse halua. Itselleni tuo sekuaalinen vetovoima tuntuu kuitenkin tärkeältä. Mietin onko se muille naisille yleensä niin tärkeää kun tapaavat miehiä? Kun tuntuu, että ihmiset yleensä pariutuvat todella nopeasti erojen jälkeen. Itse en ole tuntenut mitään sen jälkeen kun olen entisistä eronnut.

Ap

Sulla kuitenkin on entisiä? Eli oot joskus tuntenut jotain? Anna ajan kulua, luulen että nettideitit ei ole sun juttu vaan sulle sopii henkilökohtaisissa "fyysisissä" kontakteissa tavatut paremmin. Eli anna kohtalon hoitaa homma

 

[vierailija]

Voithan aina aloittaa suhteen ihan vain sen vuoksi, että saat jonkun jonka voit höynäyttää naimisiin, tekemään lapsia ja makselemaan laskujasi. Niin lukemattomat muutkin naiset tekevät.

 

[Elena777]

ja aplle sen verran, että eikö se tavallaan ole hyväkin ettei ihastu salamannopeasti?
Hitaasti toiseen tutustuminen ja ajan kanssa lähentyminen voi kantaa kuitenkin pidemmälle ja antaa vakaamman suhteen..

 

[Ellimaar]

Nuo jotka aina nopeasti löytävät uuden niin myös yleensä eroavat useimmin kuin ne jotka malttaa tutustua ja etsiä kumppania rauhassa. Eli kannattaa miettiä kumpaa haluaa, kestävää suhdetta vai vain ihastumista. Toki voihan salamarakkauskin kantaa pitkälle mut useimmiten ne päätyy nopsemmin eroon. Johtuneeko sitten siitä et maltilliset ihmiset on pitkäjänteisempiä myös suhteen aikana?

 

[Elena777]

Niin lukemattomat muutkin naiset tekevät.

Oisko toi lukemattomat kuitenkin hieman liioteltua?
Eiköhän useimmat meistä halua pitää omat rahat ja omat laskut erillään kumppanin rahoista ja laskuista.

 

[vierailija]

Nuo jotka aina nopeasti löytävät uuden niin myös yleensä eroavat useimmin kuin ne jotka malttaa tutustua ja etsiä kumppania rauhassa. Eli kannattaa miettiä kumpaa haluaa, kestävää suhdetta vai vain ihastumista. Toki voihan salamarakkauskin kantaa pitkälle mut useimmiten ne päätyy nopsemmin eroon. Johtuneeko sitten siitä et maltilliset ihmiset on pitkäjänteisempiä myös suhteen aikana?

Toikin on pii ja poo, joillakin on hyvät ihmissuhdetaidot ja tuntosarvet, että tunnistavat omansa nopeasti ja etenevätkin nopeasti. Ja sekin on ihan ok.

Eikä mikään ole kiveen kirjoitettua. Tämä pitäisi ymmärtää. Elämässä kun tapahtuu. Jopa ne pitkään ja hitaasti syttyneet suhteet kariutuvat, toisinaan nopeastikin. Se on elämää. Satujen " ja he elivät yhdessä maailman hamaan tappiin asti"- suhteet ovat harvinaisia. Ja siksi siihen ei pitäisi tuijottaa. Ihminen erehtyy, tekee virheitä. Voi ihastua ja rakastua. Useastikin. Voi löytää kumppaneita. Montakin. Tai sitten elää tyytyväistä elämää itsekseen kavereiden ympäröimänä.

Toi on aina vähän sokean pisteen reittiä, kun liiaksi tuijotetaan miten muut hoitavat asioitaan. Kannattaa keskittyä siihen omaan elämäänsä ja elää se niin että voi sanoa olevansa tyytyväinen.

 

[vierailija]

Voithan aina aloittaa suhteen ihan vain sen vuoksi, että saat jonkun jonka voit höynäyttää naimisiin, tekemään lapsia ja makselemaan laskujasi. Niin lukemattomat muutkin naiset tekevät.

Oivoivoi, pätee niin moneen mieheenkin. Tehdään kauniisti yhdessä lapset ja otetaan asuntolainat, minkä maksamiset kaatuvatkin naisen niskaan niiden yhdessä hankkimien lasten kasvatuksenkin lisäksi. Ja siihen lisätään pelivelat ja yllättävät "kultaseni, just nyt on tiukkaa mutta sieltä on tulossa iso sopparidiili - lainaa viishunttii" pyynnöt joilla ostellaan toisen käden kultakutrille aikaa ja huomiota, kun mies tietää että kotona on aina joku odottamassa.

Näitähän riittää.
Mutta myös poikkeuksia.
Ja aika moni aikuiseksi kasvanut hoitaa ja huolehtii laskunsa ihan itse, vaikka kuinka olisikin parisuhteessa.

 

[vierailija]

On niitäkin jotka kuulema ovat suhteessa tai tapailevat kunnes löytävät paremman tilalle, eli pitävät toista vaan varalla ja tekevät niin vaikka tietävät rikkovansa ihmisen sillä tavoin palasiksi.

Niin, tai sitten kyse on siitä, että he ovat uskoneet sen, että "huuma ei ole tärkeä" ja "mitään satuprinssiä/prinsessaa ei kannata odottaa" ja "parisuhde on kovaa työtä" - ja sitten he tosiaan ovat siirtäneet syrjään unelmansa sellaisesta kumppanista, joka tosiaan tuntuisi oikealta ja täydelliseltä (siis kukaan ihminen ei ole täydellinen, mutta jotkut ihmiset TUNTUVAT juuri itselle täydellisiltä kumppaneilta, vaikka puutteineenkin), ja ovat ottaneet jonkun ihan kivan kaverin, jonka kanssa synkkaa joten kuten tai vaikka synkkaisi hyvinkin, mutta rakastumisen, halun ja intohimon sijaan suhde on jatkuvaa "yrittämistä". Ensin "yritetään" saada kanssakäyminen sujumaan, sitten "yritetään" herättää haluja, sitten "yritetään" saada väistämättömiä ristiriitoja selvitettyä ja lopulta "yritetään" saada suhde kestämään edes kämppissuhteena ilman jatkuvaa riitaa. Pohjimmiltaan ongelmat johtuvat siitä, että ei olla alunperinkään oltu rakastuneita, vaan on vaan oltu "jalat maassa" kumppanivalinnassa ja ruvettu johonkin kaverisuhteeseen. No sittenhän siinä käy niin, että ihastutaan suhteen aikana muihin, ja jos joskus niin onnekkaasti käy, että ihastus on molemminpuolista, jätetään tämä alunperinkin väärä kumppani ja aloitetaan suhde sen kanssa, jota kohtaan OIKEASTI tuntee niitä tunteita ja sellaista halua, mitä suhteessa haluaa tuntea.

Toisen osapuolen näkökulmasta tietysti sitten tämä jättäjä on koko ajan vaan pitänyt varalla ja ollut hyväksikäyttäjä.

 

[vierailija]

Te, jotka liputatte tässä ketjussa hitaan tutustumisen ja rauhallisen odottelun puolesta: helpompi sanoa, etenkin kun itse ei tarvitse sitä toteuttaa. On sietämätöntä vuosikausia "odotella", josko sitä joskus löytäisi kumppanin - ei ole kyse vain suhteesta tai jostain, ettei muka osaisi olla yksin. Kyse on myös siitä, että ihminen on seksuaalinen olento, eli sitä voi kaivata ihan vaikka seksiäkin, eikä kaikille yhden illan jutut ole vaihtoehto (jos ei niistä vaikka mitään saa). Tai läheisyyttä. Tai sitten, jos haluaa lapsia, on vähän huono vaihtoehto alkaa kolmekymppisenä ajatella, että "onhan tässä koko loppuelämä aikaa löytää kumppani".

Hiukan eri asia, jos on 20-vuotias, jolla oikeasti on elämä edessä. Tai sitten vaikka 40-vuotias, jolla on elämä muuten mallillaan ja lapset jo tehty. Silloin ei niin haittaa sekään, jos joku suhde jää lyhyeksi, eli silloin voi helpommin kokeilla sitä odottelua tai vaikka niitä "katsotaan jos tästä ajan kanssa joku juttu kehkeytyisikin" -tyyppisiä kaverillisia hengailuja.

 

[vierailija]

Te, jotka liputatte tässä ketjussa hitaan tutustumisen ja rauhallisen odottelun puolesta: helpompi sanoa, etenkin kun itse ei tarvitse sitä toteuttaa. On sietämätöntä vuosikausia "odotella", josko sitä joskus löytäisi kumppanin - ei ole kyse vain suhteesta tai jostain, ettei muka osaisi olla yksin. Kyse on myös siitä, että ihminen on seksuaalinen olento, eli sitä voi kaivata ihan vaikka seksiäkin, eikä kaikille yhden illan jutut ole vaihtoehto (jos ei niistä vaikka mitään saa). Tai läheisyyttä. Tai sitten, jos haluaa lapsia, on vähän huono vaihtoehto alkaa kolmekymppisenä ajatella, että "onhan tässä koko loppuelämä aikaa löytää kumppani".

Hiukan eri asia, jos on 20-vuotias, jolla oikeasti on elämä edessä. Tai sitten vaikka 40-vuotias, jolla on elämä muuten mallillaan ja lapset jo tehty. Silloin ei niin haittaa sekään, jos joku suhde jää lyhyeksi, eli silloin voi helpommin kokeilla sitä odottelua tai vaikka niitä "katsotaan jos tästä ajan kanssa joku juttu kehkeytyisikin" -tyyppisiä kaverillisia hengailuja.

Niin ja en ollut siis ap, joka tämän kirjoitin Tuli vaan mieleen ketjua lukiessa.

 

[Aqela]

Te, jotka liputatte tässä ketjussa hitaan tutustumisen ja rauhallisen odottelun puolesta: helpompi sanoa, etenkin kun itse ei tarvitse sitä toteuttaa. On sietämätöntä vuosikausia "odotella", josko sitä joskus löytäisi kumppanin - ei ole kyse vain suhteesta tai jostain, ettei muka osaisi olla yksin. Kyse on myös siitä, että ihminen on seksuaalinen olento, eli sitä voi kaivata ihan vaikka seksiäkin, eikä kaikille yhden illan jutut ole vaihtoehto (jos ei niistä vaikka mitään saa). Tai läheisyyttä. Tai sitten, jos haluaa lapsia, on vähän huono vaihtoehto alkaa kolmekymppisenä ajatella, että "onhan tässä koko loppuelämä aikaa löytää kumppani".

Hiukan eri asia, jos on 20-vuotias, jolla oikeasti on elämä edessä. Tai sitten vaikka 40-vuotias, jolla on elämä muuten mallillaan ja lapset jo tehty. Silloin ei niin haittaa sekään, jos joku suhde jää lyhyeksi, eli silloin voi helpommin kokeilla sitä odottelua tai vaikka niitä "katsotaan jos tästä ajan kanssa joku juttu kehkeytyisikin" -tyyppisiä kaverillisia hengailuja.

Olen samaa mieltä. Tiedän kokemuksesta esim. että voi käydä niin että ei löydä lasta haluavaa miestä.

 

[Ellimaar]

Te, jotka liputatte tässä ketjussa hitaan tutustumisen ja rauhallisen odottelun puolesta: helpompi sanoa, etenkin kun itse ei tarvitse sitä toteuttaa. On sietämätöntä vuosikausia "odotella", josko sitä joskus löytäisi kumppanin - ei ole kyse vain suhteesta tai jostain, ettei muka osaisi olla yksin. Kyse on myös siitä, että ihminen on seksuaalinen olento, eli sitä voi kaivata ihan vaikka seksiäkin, eikä kaikille yhden illan jutut ole vaihtoehto (jos ei niistä vaikka mitään saa). Tai läheisyyttä. Tai sitten, jos haluaa lapsia, on vähän huono vaihtoehto alkaa kolmekymppisenä ajatella, että "onhan tässä koko loppuelämä aikaa löytää kumppani".

Hiukan eri asia, jos on 20-vuotias, jolla oikeasti on elämä edessä. Tai sitten vaikka 40-vuotias, jolla on elämä muuten mallillaan ja lapset jo tehty. Silloin ei niin haittaa sekään, jos joku suhde jää lyhyeksi, eli silloin voi helpommin kokeilla sitä odottelua tai vaikka niitä "katsotaan jos tästä ajan kanssa joku juttu kehkeytyisikin" -tyyppisiä kaverillisia hengailuja.

Ei kai täällä liputettu ole minkään puolesta, kerrottu vain omia havaintoja. Niinkuin itsekkin kirjoitin että toki salamarakkauskin voi kantaa pitkälle mutta todennäköisyydet on hitaalla tutustumisella suuremmat. Ja että se riippuu ihan itsestä mitä hakee ja kaipaa.