Mun äiti ois täyttäny tänä syksynä 76, mut se sairastu yllättäen alkukesästä ja kuoli viime kuussa. Meidänkin äiti oli aika määräilevä ja kova neuvomaan miten eletään, ei aina kovin helppo ihminen. Mutta silti kaipaan häntä ja varmasti kaipuu vielä kasvaa, kun aika kuluu ja selviän tästä shokista. Mä en ole vielä edes hirveemmin itkenyt, en ole edes kovin surullinen, en todellakaan ole vielä tajunnut, ettei mun äiti enää ole täällä. Se, mikä musta on ollut vähän hassua, olen alkanut kaipaamaan asioita lapsuudesta/nuoruudesta, joista tulee tuttu ja turvallinen olo. Olen esim tehnyt ruokia, joita syötiin lapsuuden perheessä, leiponut äidin suosikkeja jne. Niin ja lettukestit oli järjestettävä lapsille.
