K
kiwi
Vieras
Helpotusta ajatteluun, kun olen vihdoin ja viimein oivaltanut, ettei tämä suhde toimi. Olemme ns. uusioperhe, sillä miehen lapset vierailevat meillä säännöllisesti joka toisen viikonlopun. Toinen yhteinen lapsemme syntyy loppuvuodesta. Ongelmia on paljon. Niitä on ollut, mutta jotenkin sitä uskoo aina parempaan huomiseen. Naivia! Mieheni viettää liki joka viikonloppu mökillä puuhastellen koko ajan siellä. Itse en tykkää siellä olla, sillä koen itseni yksinäiseksi siellä, juuri siitä syystä että miehelläni on joka viikonlopulle lista mitä siellä mökillä pitää tehdä. KUn minä tästä sanon, niin hän vain tokasee, että perheen eteenhän hän siellä puuhaa ja voinhan minäkin osallistua siihen tekemiseen. Käyn töissä arkisin ja suurimman kotihommat teen viikonloppuisin. En jaksa ajaa pe mökille ja su iltana takaisin ja arkena kaikki kotihommat painavat päälle. Lapsemme on niin pieni, että en halua hänen ilta-ajastaan ottaa pois näitä kotihommia. Muutoinkin pidän yksin pystyssä kesäkauden huushollin laittoa, sillä mieheni on joka viikonloppu poissa. Lapsemme on niin pieni, ettei hän voi olla mökillä sillä häntä ei voi jättää vahtimatta.
Mieheni myös juo jonkin verran joka kerta (joka viikko menee vähintään mäyräkoiran verran ja kaikki mitä kotoa löytyy ei jää säästöön) ja itse pelkään antaa lastani isänsä mukaan mökille, sillä hän ei voi olla juomatta. Miksi ei voi, siinäpä se on, kun hän ei näe mitään pahaa jos ottaaa illan mittaan pienet promillet, kun onhan hän tähänkin asti hoitanut omia etälapsiaan eikä mitään ole sattunut.
Hän myös syyttää minua hyvin usein että minä en teen hänen lastensa kanssa yhtään mitään tai jos teen niin se on niin mitätöntä ettei siitä voi edes mainita. Myönnettäään etten minä heitä rakasta, mutta tulen toimeen heidän kanssaan ja hyväksyn heidät. Mieheni mielestä en tee kumpaakaan. Hän ei itse edes ole sellainen joka puuhaa lastensa kanssa. Lapset puuhaavat isänsä kanssa eli ovat mukana mökillä tai pihalla, kaupassa, muttei hän esim leiki / pelaa heidän kanssaan. Mutta muutoin on ihan ok isä.
Olen itse aivan poikki tästä syytösistä. Jos tartten viikonloppuna vapaata olen joutunut hommaamaan hoitajan lapselleni eikä niitä todellakaan ole kuin 1 kappale tuttavapiirissäni. Arkena käytän säännöllisesti yhden illan omiin harrastuksiin. Tunnen olevani yksinhuoltaja avioliitossa, jolloin hoitosopimuksessamme on lapsi isällään 1 arki-illan viikossa (on kuulema käytettävissä useamminkin viikolla), muttei viikonloppuisin.
Olen muutoinkin tajuttoman väsynyt raskaudestani ja yleensäkin siitä että teen kotona kokoajan rästiinjääneitä hommia. Ei mieheni ymmärrä sitä että olen väsynyt. Minä en siitä napise, jos hän istuu sohvalla ja lukee lehteä / kattoo telkkaria ja minä teen muksun nukkessa ollessa kotihommia (seuraavan päivän ruuan, siivoan keittiön, laitan pyykit, korjailen tavarat paikoilleen, yms), mutta auta armias jos hän on tekemässä pihahommia ja minä en siihen silloin osallistu, niin v.i.ttuilula siitä tulee. Voi luojan kiitos, että silmäni avautuivat nyt ja huomaan ettei minusta ole hänen kanssaan eläjäksi. Harmittaa lapsiemme puolesta, sekä olemassa olevan että syntymättömän, mutta ei tätä voi ajatella jatkavan vain lasten takia.
Pelkkään tietysti antaa lapsiamme isälleen tapaamisiin, sillä hän käyttää runsaasti (mielestäni runsaasti on mäyräkoira tai humalahakuinen juominen silloin kun on vastuu alla kouluikäisistä lapsista). Hän ei näe tässä juomisessaan mitään pahaa, mutta harvapa "alkoholisti" näkee ongelmansa itse. Jos viinaa on yleensäkin tarjolla ,en hän pysty kieltäytymään siitä, oli hänellä lapsia vastuullaan tai ei.
Mieheni myös juo jonkin verran joka kerta (joka viikko menee vähintään mäyräkoiran verran ja kaikki mitä kotoa löytyy ei jää säästöön) ja itse pelkään antaa lastani isänsä mukaan mökille, sillä hän ei voi olla juomatta. Miksi ei voi, siinäpä se on, kun hän ei näe mitään pahaa jos ottaaa illan mittaan pienet promillet, kun onhan hän tähänkin asti hoitanut omia etälapsiaan eikä mitään ole sattunut.
Hän myös syyttää minua hyvin usein että minä en teen hänen lastensa kanssa yhtään mitään tai jos teen niin se on niin mitätöntä ettei siitä voi edes mainita. Myönnettäään etten minä heitä rakasta, mutta tulen toimeen heidän kanssaan ja hyväksyn heidät. Mieheni mielestä en tee kumpaakaan. Hän ei itse edes ole sellainen joka puuhaa lastensa kanssa. Lapset puuhaavat isänsä kanssa eli ovat mukana mökillä tai pihalla, kaupassa, muttei hän esim leiki / pelaa heidän kanssaan. Mutta muutoin on ihan ok isä.
Olen itse aivan poikki tästä syytösistä. Jos tartten viikonloppuna vapaata olen joutunut hommaamaan hoitajan lapselleni eikä niitä todellakaan ole kuin 1 kappale tuttavapiirissäni. Arkena käytän säännöllisesti yhden illan omiin harrastuksiin. Tunnen olevani yksinhuoltaja avioliitossa, jolloin hoitosopimuksessamme on lapsi isällään 1 arki-illan viikossa (on kuulema käytettävissä useamminkin viikolla), muttei viikonloppuisin.
Olen muutoinkin tajuttoman väsynyt raskaudestani ja yleensäkin siitä että teen kotona kokoajan rästiinjääneitä hommia. Ei mieheni ymmärrä sitä että olen väsynyt. Minä en siitä napise, jos hän istuu sohvalla ja lukee lehteä / kattoo telkkaria ja minä teen muksun nukkessa ollessa kotihommia (seuraavan päivän ruuan, siivoan keittiön, laitan pyykit, korjailen tavarat paikoilleen, yms), mutta auta armias jos hän on tekemässä pihahommia ja minä en siihen silloin osallistu, niin v.i.ttuilula siitä tulee. Voi luojan kiitos, että silmäni avautuivat nyt ja huomaan ettei minusta ole hänen kanssaan eläjäksi. Harmittaa lapsiemme puolesta, sekä olemassa olevan että syntymättömän, mutta ei tätä voi ajatella jatkavan vain lasten takia.
Pelkkään tietysti antaa lapsiamme isälleen tapaamisiin, sillä hän käyttää runsaasti (mielestäni runsaasti on mäyräkoira tai humalahakuinen juominen silloin kun on vastuu alla kouluikäisistä lapsista). Hän ei näe tässä juomisessaan mitään pahaa, mutta harvapa "alkoholisti" näkee ongelmansa itse. Jos viinaa on yleensäkin tarjolla ,en hän pysty kieltäytymään siitä, oli hänellä lapsia vastuullaan tai ei.
