Joskus pitäisi osata valita sanansa...

[K]

Meillä oli yötä lapsen kaveri joka menetti sisaruksensa viikko sitten. Jotenkin sitä toivoi olevansa luonnollinen koska äitinsä juuri toivoi että lapsi pääsee hetkeksi muualle saadakseen muuta ajateltavaa.

Pari kertaa teki mieleni puraista kieleni poikki. Esim. tein lounaaksi pizzaa ja siinä oli sipulia, meidin muksu oli heti naama nyrpeänä että yöks,äiti tässä on sipulia niin minä siihen että "ette te siihen kuole". Toinen oli kun meidän muksu kysyi että vieläkö hänen suklaansa ovat hengissä jääkaapissa, siihenkin tokaisin että "ei ne sinne kuole".

Siis en ole yhtään ajatellut että tuota kuole-sanaa tulee käytettyä noin kevyesti arkipäivässä. Enkä siis tietenkään halunnut tuolle lapseni kaverille mitään ikäviä ajatuksia tuoda mieleen tai mitenkään vähätellä heidän menetystään, en vain osannut huomioida tarpeeksi ja nyt harmittaa. Ehkä se on vain omassa mielessäni että kuulosti pahalta, ei tuo lapsi niihin kyllä reagoinut...

 

[..]

lapsille pitää opettaa että kuolema on luonnollista ja osa elämää. Eikä sitä pitäisi yrittää peitellä. Mun mielestä olisi parempi, jos voisitte puhua siitä asiasta. Se nopeuttaa asioiden käsittelyä ja hyväksymistä. Sen jälkeen voisitte tehdä jotain kivaa, jotta lapsi huomaisi, että elämä jatkuu.

 

[m]

Olen huomannut tuon. Esim kerran keskustelin r-vikaisen kanssa ja löräytin ärrän pari kertaa. Ja kyllä hävetti. Aina kun yrittää välttää jotain, sen varmaan höläyttää.

 

[Bio]

Ei lapsi välttämättä huomannut puheessasi mitään erikoista.

 

[Bio]

Olen huomannut tuon. Esim kerran keskustelin r-vikaisen kanssa ja löräytin ärrän pari kertaa. Ja kyllä hävetti. Aina kun yrittää välttää jotain, sen varmaan höläyttää.

Totta. Itse tavatessani kolarissa jalkansa menettäneen sukulaiseni ensikertaa, möläyttelin jatkuvasti kaikkea typerää. En nyt muista enää mitä, mutta jotain jalkoihin liittyvää tms.

 

[p]

No ainakin olit normaalisti. Eli puhuit niinku yleensäkin. Ehkei se lapsi ees huomannu. Tosin itselle kyllä nousis se kuollut läheinen mieleen jos joku puhuis "kuolemasta".

 

[ap]

lapsille pitää opettaa että kuolema on luonnollista ja osa elämää. Eikä sitä pitäisi yrittää peitellä. Mun mielestä olisi parempi, jos voisitte puhua siitä asiasta. Se nopeuttaa asioiden käsittelyä ja hyväksymistä. Sen jälkeen voisitte tehdä jotain kivaa, jotta lapsi huomaisi, että elämä jatkuu.

Kyllä he kotonaan asiasta aivan taatusti puhuvat ja siitä syystä äitinsä toivoikin että tämä lapseni kaveri pääsee meille, saadakseen muuta ajateltavaa, päästäkseen hetkeksi pois surun keskeltä. Silloin en koe että on minun asiani jatkaa kuolemasta puhumista. Toki illalla kysyin että millainen on olo, haluaako jäädä vai tuntuuko että pitää päästä kotiin. Tämä lapseni kaveri on 12-v, ei ihan pienen pienestä lapsesta siis kyse.

 

[pöpö]

Kyllä se sisarus on varmaan mielessä muutenkin.
Et sä enää "möläytyksilles" mitään voi. Muitst sit ens kerralla.

 

[vieras]

On tod näk vain kiinnittänyt huomiota siihen ettet ole oma itsesi,ja päästettyäsi nuita lauseita olet säpsähtänyt..

 

[ap]

No ainakin olit normaalisti. Eli puhuit niinku yleensäkin. Ehkei se lapsi ees huomannu. Tosin itselle kyllä nousis se kuollut läheinen mieleen jos joku puhuis "kuolemasta".

Ei hän ainakaa näyttänyt kiinnittävän mitään huomioita mun möläytyksiin, onneksi, en alannut pyytelemään anteeksi tms vaan jatkoin ihan normaalisti. Jälkikäteen vain manasin itseäni. Mutta toisaalta, kuolemasta on niin lyhyt aika, hautajaisetkin edessä vasta, ei tuo sisarus poistu ajatuksista hetkeksikään, näin uskon...