Joskus sitä osaa ennustaa...

[muisto menneisyydestä]

No olipas kiva. Mun nuoruuden suuri rakkauteni soitti juhannuksena ja vaihdettiin kuulumisia. Ei oltu vuosiin pidetty yhteyttä. Se sinkkuili edelleen ja kertoili sitten miten ei ollut sopivaa naista löytänyt. Sanoi että tietää mitä minussa menetti, kukaan ole häntä rakastanut niinkuin minä. Luetteli vielä rimpsun ominaisuuksia minkälainen naisen pitäisi olla, ja tietysti se oli ihan kuin olisi minut kuvaillut. Tosin tietämättään, olin meidän seurusteluaikaa nniin nuori ja viaton, ihan erilainen mitä nyt. Tietysti meillä synkkasi todella hyvin, tavallaan side meidän väliltä ei milloinkaan katkennutkaan, ainakin musta on tuntunut sille. Se selitti kuinka oli muuttunut ihmisenä, minä vaan myötäilin, vaikka näin hänet jo silloin sellaisena, siis tavallaan hän oli vain itse vasta löytänyt sen puolen itsestään. Noh, silloin kun erottiin , me ei pidetty enää yhteyttä, mä en kehdannut soitella, ero oli mulle muutenkin todella vaikea, muistan kun mietin et lähtisin sen mukaan heti uudestaan jos se vaan soittais ja pyytäis, vaikka mulla olis toinen. Noh, ajattelin sit silloin kuitenkin, et tää mies soittaa mulle varmasti sitten kun mulla on vakaa suhde ja lapsi, ja sekoittaa mun elämän. Ja niinhän se soittikin, nyt kun mulla on elämä kunnossa. Kumma olo. Onneks ei elämä sentään sekaisin mennyt, vaikka haikea olo niistä kivoista muistoista tulikin. Enkä edelleenkään aio soittaa hänelle, jos jouluna viestin verran tervehtisi.

 

[tuttu]

onpas siinä. Pidä pintasi!

 

[Fleur de la Cour]

Minä olen oman suuren nuoruuden rakkauteni kanssa käynyt läpi yhdessä keskustellen kaiken mikä jäi käymättä läpi, todettiin hiljaa yhdessä, että olimme täydellisiä toisillemme, mutta aika ei ollut oikea ja koska elämässä pitää pyrkiä tasapainoon niin tasapaino löyty kummallakin muualta. Huvittuneena tosin totesimme, että päädyimme melko samaan vaikkakin ihan eri kautta kumpikin. Ja lopuksi totesimme, että täydellisenä rakkautena pysymme toisillemme vain siitä syystä että juttumme ei koskaan päässyt kunnolla toteutumaan vaan jäi kesken, siks se on se haamu menneisyydessä ja mielissä ja kuvitelmissa tuntuu täydelliseltä. Ja ihan lopuksi totesimme, että koskaan emme tule palaamaan yhteen, sillä kumpikin kuitenkin aina ja loppujen lopuksi haluamme pitää oman elämämme siinä mahdollisimman täydellisessä tasapainossa. Liian isot rakkaudet eivät ole tasapainoisia ja meidän rakkaus oli liian iso meille. Onneksi löysin sellaisen paremman vastakappaleen itselleni eli aviomieheni.

 

[ap]

vähän sama homma kai se meillä, vaikkei tavallaan siitä puhuttu, mut en mä haluiskaan siitä enää puhua, näin vuosien jälkeen, ajattelen vain hiljaa mielessäni et kiva kun oli joskus ne hetket, ne oli tärkeitä, aika ja paikka väärä.
Onneks tää mies asuu niin kaukana etten häneen missään törmää, en halua pilata kivoja muistoja.

 

[dosmi]

Minä olen oman suuren nuoruuden rakkauteni kanssa käynyt läpi yhdessä keskustellen kaiken mikä jäi käymättä läpi, todettiin hiljaa yhdessä, että olimme täydellisiä toisillemme, mutta aika ei ollut oikea ja koska elämässä pitää pyrkiä tasapainoon niin tasapaino löyty kummallakin muualta. Huvittuneena tosin totesimme, että päädyimme melko samaan vaikkakin ihan eri kautta kumpikin. Ja lopuksi totesimme, että täydellisenä rakkautena pysymme toisillemme vain siitä syystä että juttumme ei koskaan päässyt kunnolla toteutumaan vaan jäi kesken, siks se on se haamu menneisyydessä ja mielissä ja kuvitelmissa tuntuu täydelliseltä. Ja ihan lopuksi totesimme, että koskaan emme tule palaamaan yhteen, sillä kumpikin kuitenkin aina ja loppujen lopuksi haluamme pitää oman elämämme siinä mahdollisimman täydellisessä tasapainossa. Liian isot rakkaudet eivät ole tasapainoisia ja meidän rakkaus oli liian iso meille. Onneksi löysin sellaisen paremman vastakappaleen itselleni eli aviomieheni.

aivan tuollaisen olisin itsekin kirjoittanut. =)