S
sä oot tyyny mun naaman päällä
Vieras
Arki sujuu kyllä ihan kivasti, ei me erityisemmin riidellä tms. Ollaan varmasti monien silmään ja ilman niitä silmiäkin ihana ja tasapainoinen pari, joiden välillä on rakkautta. Tämä kaikki on totta. Meillä on rauhallinen suhde ja rakkautta.
Mutta on myös isoja Asioita.
En koe saavani arvostusta sellaisena kuin olen. Mun luonteessani on piirteitä, joista mun mies ei pidä. Pahinta tässä on, että ne ovat piirteitä joita itse arvostan. Olen hyvä ystävä, avulias, kohtelias, avoin, seurallinen. Miehen mielestä olen liian kiinnostunut ystävieni tapaamisesta, aikaani "tuhlaan" auttamalla toisia, olen flirtti, "höynäytettävä" ja helppo. Liian itsenäinen ja vahva.
Hänellä on tietynlainen käsitys minusta, jota en saa muutettua vaikka mitä teen. Olen koittanut muokata itseäni ja käytöstäni hänen mielestään niin sopivaksi, kuin täysin itseäni kadottamatta pystyn.
Tämä johtaa siihen, että en voi avoimesti kertoa mitä olen tehnyt, tekemässä, haluaisin tehdä. En voi puhua avoimesti kaikesta mitä päässäni liikkuu. Tyrmistyn välillä hänen ajatusmaailmansa edessä, se on joltain osin hyvin mustavalkoinen ja erilainen kuin mun. En väitä, että vääränlainen. Mutta erilainen.
Aina välillä, kun välillemme laskeutuu kuin kylmä kaste, ahdistun näistä asioista. Haluan ajatella, että olisimme aina yhdessä. Että on hienoa kun on ollut 10v yhdessä ja silti voi tuntea rakkautta ja lämpöä ja kaikkea mitä pitääkin. Mutta suhteemme suvanteissa mä näen tän kaiken ja olen surullinen.
En halua erota, koska sydäntä raastaa ajatuskin lapsemme kodin rikkomisesta, meidän suhteen rikkomisesta, tän kaiken, jonka eteen on nähty niin paljon vaivaa rikkomisesta.. Haluaisin löytää tähän asiaan ratkaisun, mutta en löydä.
Tuntuu, et aina kun yritän puhua asiasta ja tunteistani vaivutaan vain syvemmälle suohon. Että ainut, jolla voisin tilannetta pelastaa on että muuttuisin toiseksi ihmiseksi. Eikä sellaista voi tehdä!
Mitä sitten voi tehdä?
Mutta on myös isoja Asioita.
En koe saavani arvostusta sellaisena kuin olen. Mun luonteessani on piirteitä, joista mun mies ei pidä. Pahinta tässä on, että ne ovat piirteitä joita itse arvostan. Olen hyvä ystävä, avulias, kohtelias, avoin, seurallinen. Miehen mielestä olen liian kiinnostunut ystävieni tapaamisesta, aikaani "tuhlaan" auttamalla toisia, olen flirtti, "höynäytettävä" ja helppo. Liian itsenäinen ja vahva.
Hänellä on tietynlainen käsitys minusta, jota en saa muutettua vaikka mitä teen. Olen koittanut muokata itseäni ja käytöstäni hänen mielestään niin sopivaksi, kuin täysin itseäni kadottamatta pystyn.
Tämä johtaa siihen, että en voi avoimesti kertoa mitä olen tehnyt, tekemässä, haluaisin tehdä. En voi puhua avoimesti kaikesta mitä päässäni liikkuu. Tyrmistyn välillä hänen ajatusmaailmansa edessä, se on joltain osin hyvin mustavalkoinen ja erilainen kuin mun. En väitä, että vääränlainen. Mutta erilainen.
Aina välillä, kun välillemme laskeutuu kuin kylmä kaste, ahdistun näistä asioista. Haluan ajatella, että olisimme aina yhdessä. Että on hienoa kun on ollut 10v yhdessä ja silti voi tuntea rakkautta ja lämpöä ja kaikkea mitä pitääkin. Mutta suhteemme suvanteissa mä näen tän kaiken ja olen surullinen.
En halua erota, koska sydäntä raastaa ajatuskin lapsemme kodin rikkomisesta, meidän suhteen rikkomisesta, tän kaiken, jonka eteen on nähty niin paljon vaivaa rikkomisesta.. Haluaisin löytää tähän asiaan ratkaisun, mutta en löydä.
Tuntuu, et aina kun yritän puhua asiasta ja tunteistani vaivutaan vain syvemmälle suohon. Että ainut, jolla voisin tilannetta pelastaa on että muuttuisin toiseksi ihmiseksi. Eikä sellaista voi tehdä!
Mitä sitten voi tehdä?
