Joskus vaan mietin onko tuo tytön kiukuttelu ihan normaalia...

[Madicken04]

Siis ymmärrän että lapset voi olla tempperementtisempia ja että on uhmaikiä jne. Mutta kun tuon huuto alkoi 2 viikon iässä vatsavaivoilla ja on jatkunut aina tähän 3v asti ilman mitään helpompia vaiheita... :ashamed: Alkuun siis huudettiin vatsanväänteitä, sitten sitä kun ei osattu istua eikä päästy liikkeelle, sitten sitä kun ei osattu kontata, ei seistä, ei kävellä, ei pääty/päästä kiipeämään niin kuin muut jne. Ja siinä ohessa sitä kun ei pystytä kommunikoimaan kunnolla ja ties mitä.

Siis eikö vaativammillakin lapsilla ole jossain vaiheessa jotain helpompia vaiheita? Oikeasti, en tiedä missä vaiheessa tuon uhmaikä alkoi ja kuinka pitkälle se jatkuu kun on ollut tuota tappelua aina.

Eikä siis pelkkää kitinää ja jaloissa roikkumista vaan ihan kunnon raivokohtauksia ihan vain siksi ettei joku asia (pukeminen, leikki tms) mene juuri niin kuin haluaisi. Hirveä huuto, potkiminen, tukanrepiminen, tavaroiden heittely jne ihan pikkujutuista. Tuntuu että lapsen perusmieliala on tuota raivoakohtausta ja sen välttämiseksi saa tehdä töitä. Ihan jotta vain sais lapsen olemaan rauhallinen.

Koska ihmeessä tuo alkaa helpottaa...?? *pitääkö vain odotella kunnes muuttaa kotoa?*

 

[vierailija]

Kuulostaapa teidän neiti lähes identtiseltä meidän 3vee neidin kanssa. Meillä myös lähes jatkuvasti väännetään kättä asiasta kuin asiasta! Tyttö saa päivittäin useita itkupotkuraivareita, syyksi riittää ihan vaikka se että ollaan lähdössä ulos leikkimään (mistä kuitenkin tykkää). Minusta tuntuu että meillä ainakin tyttö kiukuttelee ihan kiukuttelun ilosta, sikis että saisi äidin suuttumaan. Hän kaipaa huomiota ja paljon. Yritän sitä antaakin, mutta aina se täyden huomion jakaminen ei ole mahdollista pienemmän sisaruksen takia.

Minä olen ottanut nykyään tavaksi raivarin iskiessa ottaa tytön tiukasti syliin ja pidellä siinä kiinni "väkisin" siihen saakka että kiukku muuttuu itkuksi. Sitten lohduttelen tyttöä sylissä ja selitän miksi asiat pitäisi taas kerran tehdä toisella tavalla kuin tyttö itse haluaa. Pitkää pinnaahan tuo vaatii sekä äidiltä että isältä. Joskus napsahtaa itselläkin, tuntuu että ihan sama huuda vaikka maailman tappiin minä en jaksa enää kuunnella. Mutta sitten taas kun saa yhdenkin raivokahtauksen tytöltä talttumaan on taas ihan voittajafiilis.

Lapset on tosiaan niin erilaisia sillä meillä kuopus on taas aivan erimaata, rauhallinen ja aina niin nauravainen tapaus. Tosin neitikin on ihana omine luonteenpiirteineen, hirmuisen hellä ja empaattinen aina kun kiukunpuuskiltaan ennättää.

Rutkasti tsemppiä siis ap:lle uhmeilevan tytön kanssa! Tiukat rutiinit ja paljon rakkautta niin eiköhän nämä "hieman" haastavammatkin tapaukset kuriin saada.

 

[Vieras]

Meillä on 7v tyttö ja on todella voimakastahtoinen! Mieli muuttuu sekunnissa laidasta laitaan. Päivässä huudetaan montakin kertaa aivan pienestäkin. Olen tähän jo tottunut. Joskus saattaa olla päivän kiukkuamatta mutta silloin vaan lataa akkujaan...