Jotenkin helpotti.

[taustalla]

Mun äiti kysyi eilen multa, et eikö me haluta lapsia vai eikö saada. Mitäs siinä pystyi enää sanomaan, kuin et ei saada. Iso kivi tippui hartioilta kun ei tarvitse asiaa salata. Meillä kun tosiaan lapsettomuudesta ei kukaan tiedä. Jotenkin on vaan ollut helpompi olla kertomatta. Minun vanhemmille ei olla kerrottu, kun ovat sen verran vanhoja ja äiti huolestuisi aivan liika. Miehen vanhemmille ei olla puhuttu, kun he "ei ymmärrä". Jos heille kerrottaisiin, he olisivat aivan vaivautuneita ja eivät varmastikaan puhuisi aiheesta sanallakaan. No nyt minun äitini ainakin ymmärtää miten koville olen joutunut ja miksi olen ollut alamaissa.

 

[surusilmä]

Joo, saman olen myös huomannut, että jotenkin kyllä helpottaa kun saa kerrottua. Minäkin olen vain kaikkein lähimmille kertonut, en esimerkiksi työkavereille. Sitä kun ei tosiaan tiedä miten ihmiset siihen suhtautuvat, kuka ymmärtää kuka ei, niin esimerkiksi juuri töissä on sen vuoksi helpompaa olla kun kukaan ei edes tiedä ja silloin voi tavallaan itsekin unohtaa sen asian siellä.

Ja eihän sitä tietenkään voi täysin ymmärtää sellainen, joka ei itse ole kokenut samaa. Viimeksi eilen ärähdin siskolle, joka sanoi "kyllä mä ymmärrän miltä susta tuntuu" (hänellä kolme lasta tosta vaan), "ET voi ymmärtää kun et ole itse kokenut samaa!" (ja sit soittelemaan myöhemmin ja anteeksi pyytämään) :ashamed:

 

[Keiju07]

Täytyypä sanoa, että hienosti äitisi muotoili asian. Moni kun ei pysty tuollaiseen tunneälyyn, vaan suurin osa tuntuu vaan iloisesti kyselevän, että millos niitä lapsenlapsia saisi alkaa odottamaan jne. Äitisi siis osasi tulkita tilannetta oikein. Uskon, että totuus helpottaa. Minä tein myös valinnan etten kertonut melkein kenellekään lapsettomuudesta, ja nyt "pitävän plussan" tultua on ollu tarve kertoa taustasta aika monelle. Selvästikin asia siis joltain osin käsittelemättä, kun siitä on tarve puhua.