O
"onneton"
Vieras
Mä olen aina ollut suvun ja perheen musta lammas.
Kouluja jäänyt kesken, nuoruus mennyt enemmän ja vähemmän rällätessä ja vastuuta pakoillessa. Olen muuttanut pois lapsuudenkotoa 15-vuotiaana, mutta en omilleni, sillä vanhemmat maksoi mun vuokrat ja puhelinlaskut, koska muutin opiskelupaikkakunnalle.
Mun elämässä on ollut useita paskoja parisuhteita 16-vuotiaasta lähtien, alkoholisti, väkivaltainen, narsisti... Maailmankuvani rytättiin aika radikaalisti muutamassa vuodessa.
Mulla on ihanat vanhemmat, joiden kanssa olen edelleen todella läheinen ja jotka on mua aina tukeneet, vaikka voin vaan kuvitella miten vaikeaa heillä on ollut mun takiani.
Mun sisko on sit taas päinvastainen, mulla on tunne, että "raivasin polun" sille valmiiksi kuljettavaksi, mulla oli tosi tiukat kotiintuloajat jne, mutta siskolla ei koskaan (toki on kyllä ollut kiltimpikin aina..)
Sisko kävi peruskoulun loistavin paperein, opiskeli yo-merkonomiksi, seurusteli 6vuotta ensirakkautensa kanssa kunnes menivät kihloihin, sisko meni vakityöhön, he menivät naimisiin, saivat kaksi lasta, ostivat omakotitalon, auton, hankkivat koiran... Ja mun siskoa on aina ylistetty miten hieno ihminen se on ja niin mallikkaasti hoitanut elämänsä jne.
Ja huomaan ajattelevani, että sekään ihminen ei tiedä elämästä mitään. Liidellyt vaan etapista toiseen ihmisten odotusten mukaisesti. (Enkä nyt sano, että ammatin lukeminen jne olis "liitelemistä", kovaa työtähän sekin on, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan..?)
No, mä löysin "elämäni rakkauden", mentiin kihloihin, elämä oli mallillaan. E-pillereistä huolimatta huomasin olevani raskaana. Ostimme talon ja meni ihan jees. Kunnes mun silloinen mies alkoi kohdella mua todella huonosti. Erottiin lapsen syntymän jälkeen ja jälleen suku haukkoi henkeään kun olin jälleen epäonnistunut jossakin.
Elettiin kaksin mun lapsen kanssa vuosi, vuokra-asunnossa kituuttaen. Sitten tapasin nykyisen mieheni, joka oli aivan unelma. Rakastuin päätä pahkaa ja vihdoin mun elämä oli tasapainoista ja onnellista.
Tästä on nyt 6vuotta ja havahduin, että musta on tullut mitätön paska jonka itsetunto on poljettu jonnekin lattian alle, olen erakoitunut kotiin ja tajusin ,että en ole yli kuukauteen nähnyt ketään muita kun vanhempani, kaksi työkaveriani, kaupan kassan ja lapseni.
Mun mies ei ole iltoja kotona, harrastaa joka ilta ja mä olen kotona lapsen kanssa, tuntuu, että mulla ei ole mitään oikeuksia.
Tänään haukkui mut säälittäväksi idiootiksi (ei sentään lapsen kuullen) ja myöhemmin totes sen olleen LÄPPÄ. Ja koska en hänen huumoriaan ymmärtänyt, sain kuulla olevani niuho ja huumorintajuton tiukkapipo.
Mä en tajua miten mun elämä aina luisuu tähän. Aina tulee se hetki, kun jotenkin salamana kirkkaalta taivaalta tajuan et mun elämähän on ihan paskaa ja ansaitsisin parempaa. Mutta muuttaisinko sen premmankin tällaiseksi paskaksi? Onko mun kohtalo olla aina loppujenlopuksi onneton?
Mulla on perusasiat kunnossa; terve lapsi, omakotitalo, vakituinen työpaikka, oma auto.... Mutta mä en ole onnellinen. Taaskaan.
Mä en jaksa tätä enää, miksi mä en voi olla onnellinen?
Kouluja jäänyt kesken, nuoruus mennyt enemmän ja vähemmän rällätessä ja vastuuta pakoillessa. Olen muuttanut pois lapsuudenkotoa 15-vuotiaana, mutta en omilleni, sillä vanhemmat maksoi mun vuokrat ja puhelinlaskut, koska muutin opiskelupaikkakunnalle.
Mun elämässä on ollut useita paskoja parisuhteita 16-vuotiaasta lähtien, alkoholisti, väkivaltainen, narsisti... Maailmankuvani rytättiin aika radikaalisti muutamassa vuodessa.
Mulla on ihanat vanhemmat, joiden kanssa olen edelleen todella läheinen ja jotka on mua aina tukeneet, vaikka voin vaan kuvitella miten vaikeaa heillä on ollut mun takiani.
Mun sisko on sit taas päinvastainen, mulla on tunne, että "raivasin polun" sille valmiiksi kuljettavaksi, mulla oli tosi tiukat kotiintuloajat jne, mutta siskolla ei koskaan (toki on kyllä ollut kiltimpikin aina..)
Sisko kävi peruskoulun loistavin paperein, opiskeli yo-merkonomiksi, seurusteli 6vuotta ensirakkautensa kanssa kunnes menivät kihloihin, sisko meni vakityöhön, he menivät naimisiin, saivat kaksi lasta, ostivat omakotitalon, auton, hankkivat koiran... Ja mun siskoa on aina ylistetty miten hieno ihminen se on ja niin mallikkaasti hoitanut elämänsä jne.
Ja huomaan ajattelevani, että sekään ihminen ei tiedä elämästä mitään. Liidellyt vaan etapista toiseen ihmisten odotusten mukaisesti. (Enkä nyt sano, että ammatin lukeminen jne olis "liitelemistä", kovaa työtähän sekin on, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan..?)
No, mä löysin "elämäni rakkauden", mentiin kihloihin, elämä oli mallillaan. E-pillereistä huolimatta huomasin olevani raskaana. Ostimme talon ja meni ihan jees. Kunnes mun silloinen mies alkoi kohdella mua todella huonosti. Erottiin lapsen syntymän jälkeen ja jälleen suku haukkoi henkeään kun olin jälleen epäonnistunut jossakin.
Elettiin kaksin mun lapsen kanssa vuosi, vuokra-asunnossa kituuttaen. Sitten tapasin nykyisen mieheni, joka oli aivan unelma. Rakastuin päätä pahkaa ja vihdoin mun elämä oli tasapainoista ja onnellista.
Tästä on nyt 6vuotta ja havahduin, että musta on tullut mitätön paska jonka itsetunto on poljettu jonnekin lattian alle, olen erakoitunut kotiin ja tajusin ,että en ole yli kuukauteen nähnyt ketään muita kun vanhempani, kaksi työkaveriani, kaupan kassan ja lapseni.
Mun mies ei ole iltoja kotona, harrastaa joka ilta ja mä olen kotona lapsen kanssa, tuntuu, että mulla ei ole mitään oikeuksia.
Tänään haukkui mut säälittäväksi idiootiksi (ei sentään lapsen kuullen) ja myöhemmin totes sen olleen LÄPPÄ. Ja koska en hänen huumoriaan ymmärtänyt, sain kuulla olevani niuho ja huumorintajuton tiukkapipo.
Mä en tajua miten mun elämä aina luisuu tähän. Aina tulee se hetki, kun jotenkin salamana kirkkaalta taivaalta tajuan et mun elämähän on ihan paskaa ja ansaitsisin parempaa. Mutta muuttaisinko sen premmankin tällaiseksi paskaksi? Onko mun kohtalo olla aina loppujenlopuksi onneton?
Mulla on perusasiat kunnossa; terve lapsi, omakotitalo, vakituinen työpaikka, oma auto.... Mutta mä en ole onnellinen. Taaskaan.
Mä en jaksa tätä enää, miksi mä en voi olla onnellinen?
