Joulu miehen kanssa kaksin - miten saada sukulaiset ymmärtämään?

[Jouluton]

Tilanne on se, että haluaisimme mieheni kanssa viettää joulun kahdestaan. Kaksi aikuista ihmistä, luulisi olevan helppo ratkaisu.

Mutta. Minulla on aivan erinomaisen autoritäärinen lapsuudenperhe. Olemmekin yhteiselomme vuodet tähän asti viettäneet joulun aina heidän luonaan. Nuo joulut ovat aivan hirveitä; kirkuvia lapsia, mölyäviä aikuisia, häsläämistä ja stressiä. En muutenkaan ole mikään jouluihminen ja olen alkanut miettiä, että miksi minun muka "täytyy" osallistua tuohon show:hun.

Tähän asti olen aina ajatellut, että minun ja miehen kärsimys on pieni hinta siitä sisareni lasten ilosta kun olemme paikalla. Nuo joulut kuitenkin muuttuvat vuosi vuodelta kauheammiksi ja kun minulla on ollut erityisen stressaava syksy, olen päättänyt tänä vuonna tehdä kerrankin miten itse haluan.

Kaipaisinkin nyt vinkkejä, miten saada perheelleni tämä läpi mahdollisimman vähällä draamalla. Draamaa tulee olemaan, koska perheeni on muutenkin sitä mieltä että olen itsekäs ja kylmä ihminen enkä ota muita huomioon. (meidän perheessä, jos teen mitä itse haluan enkä täsmälleen mitä äitini, sisareni tai lankoni haluavat olen itsekäs ja huono ihminen. Riippumatta siitä, miten vaikeaa heidän tahtonsa toteuttaminen minulle olisi tai miten vähän heillä on sitä oikeutta pyytää.)

Ohjelmassa tulee olemaan myös moraalista kiristystä ja syyllistämistä. No, joskus se napanuora on katkaistava. Mutta olisi kiva kuulla miten muut ovat vastaavista tilanteista selvinneet.

 

[Jouluton]

Niin ja se vielä, että mieheltäni on turha odottaa apua tässä asiassa. Hän on samaa mieltä kuin minäkin että ei halua mennä perheeni luokse jouluksi, mutta ei myöskään tule sanallakaan minua puolustamaan. Hän tukee minua taustalla, mutta ei koskaan sanallakaan puolusta minua jos perheessämme on "tilanne päällä". Kokemusta on mm. siitä, että mieheni vaan istuu ja ihmettelee kun lankoni huutaa minulle ja haukkuu minua.

 

[Jouluksi kotiin]

Vähän samankaltaista on omalla kohdallanikin. Luulen että tämä vuosi tulee menemään ehkä jo helpommin, sillä juuri äsken puhuin äitini kanssa puhelimessa ja olen näillä näkymin menossa käymään hänen luonaan pari viikkoa ennen joulua.

Meillä ei nuo lapsuudenkotijoulut ole mitään piinaa, päin vastoin toisinaan oikein kaipaan niitä idyllisiä jouluja. Asun kuitenkin kaukana, ja töideni vuoksi en ole muutamaan vuoteen päässyt sitä kotijoulua viettämään. Tuntuu kuin juuri minä olisin rikkonut koko perinteen, sillä viime vuonna alkoi sisaruksilta jo kuulua "no jos sinä et ole menossa sinne niin miksi minäkään menisin", eli vanhemmat on saaneet kökkiä joulun keskenään kahdestaan. Oma tilanteeni on muuttunut nyt niin että olen naimisissa ja haluaisin viettää omanlaiseni joulun mieheni kanssa, töihinkin olen menossa taas heti suoraan joulun jälkeen, joten toivon että tuo aikaisempi vierailuni hyvittäisi edes vähän jouluista poissaoloani.

Siltikin, vaikka aikuisia tässä kaikki ollaan niin tuntuu kuin pettäisin kaikki olemalla pois, huolimatta siitä että se ei pelkästään ole minun päätettävissä vaan työni ja välimatkat vaikuttavat myös todella paljon. Ehkä vanhempani ja sisarukseni pohjimmiltaan ymmärtävät, ja ei ne perhejoulut lapsuudenkodissa tule muutenkaan iäti olemaan perinne, vanhempamme kun vanhenevat myös, mutta se pettymys kun he joutuvat aina kuulemaan "en pääse tänäkään vuonna" loistaa läpi joka puhelinkeskustelusta. Se on inhottavaa, ja inhoan itseäni sen vuoksi kun joudun niin sanomaan, mutta täytyyhän se ihmisten ymmärtää että asiat muuttuvat, haluttiin niin tai ei. Ja että aina ei voi voittaa.

 

[Jouluton]

No, minä kyllä näen vanhempiani muuten aika paljon. Sisareni perhettäkin jonkin verran. Mutta tuo joulu on meillä ollut aina aivan käsittämättömän ahdistavaa. Silloin kun vielä asuin kotona, äiti oli aina ihan raivohullu aattona joulurauhan julistukseen asti. Sama meno jatkuu nykyäänkin, paitsi että enää en ole sitä näkemässä, mutta isä on kertonut. Ja kaikki täytyy aina tehdä samalla tavalla. Ja minä inhoan niitä tapoja ja jouluruokaa myös. Lisäksi sisareni perheellä on taipumus luoda ympärilleen aivan hirvittävä kaaos ja kielteinen ilmapiiri, huutavat ja riitelevät koko ajan. Jouluna erityisesti kun lapset ovat kierroksilla.

Eli tapaan mieluummin vanhempiani rauhallisemmissa merkeissä. Mutta tiedän, että esitin asian miten hyvänsä, minua pidetään itsekkäänä. Koska ilmeisesti ne muut oikeasti nauttivat tuosta kaikesta stressistä ja huutamisesta ja "perinteistä" ja huonosta ruoasta.

Muistan kuinka nuorempana yritin luoda edes jotain hartautta jouluun (minulla oli uskonnollinen kausi meneillään). Soitin jotain hengellisiä joululauluja, ja lankoni alkoi heti mylviä "mitä itkuvirsiä täällä soitetaan, v*ttu miten hirveää" ja vaihtoi levyn. Kerran ehdotin että jos vaikka lukisimme jouluevankeliumin ennen ruokaa. Emme tietenkään lukeneet.

 

[Vanha rouva]

Ei sinun mielestäni tarvitse selitellä kenellekään mitään. Ihan asiallinen ja kohtelias kieltäytyminen riittää.
Jos haluat selitellä, parasta siinäkin sanoa se, että haluattte oman joulun. Häsläkästä tai muusta höösäämisestä ei tietystikään kannata mainita. Tekosyitäkään ei tarvita, siitähän seuraisi vain, jotta joudutte valehtelemaan ja seuraavana jouluna sama toistuisi.

Älä pyytele anteeksi, älä selittele liikaa, vaan ilmoita asia itsestäänselvyytenä. Kaikilla meillä on vapaus ja lupa viettää joulumme siten, kuin haluamme.

 

[oma elämä]

aikuinen ihminen päättää itse omasta ajankäytöstään ja siitä missä viettää joulunsa tai juhannuksensa. Luulisi että tämä on päivän selvää.

 

[ADHD-äiti]

Tilanne on se, että haluaisimme mieheni kanssa viettää joulun kahdestaan. Kaksi aikuista ihmistä, luulisi olevan helppo ratkaisu.

Mutta. Minulla on aivan erinomaisen autoritäärinen lapsuudenperhe. Olemmekin yhteiselomme vuodet tähän asti viettäneet joulun aina heidän luonaan. Nuo joulut ovat aivan hirveitä; kirkuvia lapsia, mölyäviä aikuisia, häsläämistä ja stressiä. En muutenkaan ole mikään jouluihminen ja olen alkanut miettiä, että miksi minun muka "täytyy" osallistua tuohon show:hun.

Tähän asti olen aina ajatellut, että minun ja miehen kärsimys on pieni hinta siitä sisareni lasten ilosta kun olemme paikalla. Nuo joulut kuitenkin muuttuvat vuosi vuodelta kauheammiksi ja kun minulla on ollut erityisen stressaava syksy, olen päättänyt tänä vuonna tehdä kerrankin miten itse haluan.

Kaipaisinkin nyt vinkkejä, miten saada perheelleni tämä läpi mahdollisimman vähällä draamalla. Draamaa tulee olemaan, koska perheeni on muutenkin sitä mieltä että olen itsekäs ja kylmä ihminen enkä ota muita huomioon. (meidän perheessä, jos teen mitä itse haluan enkä täsmälleen mitä äitini, sisareni tai lankoni haluavat olen itsekäs ja huono ihminen. Riippumatta siitä, miten vaikeaa heidän tahtonsa toteuttaminen minulle olisi tai miten vähän heillä on sitä oikeutta pyytää.)

Ohjelmassa tulee olemaan myös moraalista kiristystä ja syyllistämistä. No, joskus se napanuora on katkaistava. Mutta olisi kiva kuulla miten muut ovat vastaavista tilanteista selvinneet.

Alku on aina hankalaa, ja kaikkia et voi miellyttää...! Teet niin tai näin, niin aina se on jonkun mielestä väärinpäin! Se on varmaa, "Napanuoan" katkaiseminen on teidänkin kohdallanne enemmän kuin paikallaan. Kertomuksestanne välittyy se ettette todellakaan viihdy näissä sukujuhlissa? Pitäisi olla jonkin sortin masokisti että viihtyisi, on minun mielipiteeni. Vaikka "veri onkin vettä sakeanpaa", niin jokaisella on mielestäni oikeus tehdä itseään miellyttäviä, itselleen/perheelleen sopivimpia valintoja.

Olen itse ollut aina perheeni mustalammas jonka tekemiset eivät ole ikinä riittäneet eivätkä olleet tarpeeksi hyviä. Veljeni nostettiin jalustalle, heille ei ollut samanlaisia vaatimuksia ja rajoituksia kuin minulle...

Joidenkin ex-kotikyläläisteni mielestä hylkäsin vanhempani muuttaessani toiselle paikkakunnalle ja mennessäni naimisiin. Moni heistä oli jo etukäteen (!) päättänyt että minusta tulisi vanhapiika-passaaja + äitini ammatinjatkaja tilausompelijaksi pilkkahintaan lapsuudenkotiini jotta veljeni saisivat mennä ja tulla niinkuin haluaisivat ja tehdä uraa... Olen asunut jo yli 20 vuotta muualla, silti jotkut kehtaavat vielä edellä mainitun lisäksi vaatia - vanhempieni lisäksi! - että minun pitäisi käydä kotonani siivoamassa, yms. Vaikka siellä käy kodinhoitajat/lääkkeidenjakelijat!!!??? Ja olen kokopäivätöissäkin!

Lopetin vanhempieni ja sukulaisteni kauhistukseksi koko joulun vieton yli 30 vuotta sitten. Vastalauseena kaupallisuudelle, itsekkyydelle, turhalle vöyhöttämiselle, ja auringonjumalan syntymäpäivän juhlinnalle (Jeesus ei ole syntynyt jouluna!!!) ja samaan syssyyn lopetin kaikki muutkin pakkopullajuhlien vietot... Tietysti olin ja olen sen takia hirveä/itsekäs/kylmä/tunteeton/ ihminen suurimman osan miehenikin sukulaisten mielestä.

So what? Ei sekään oikein ole että pitää viettää pakkojuhlia ikävissä tunnelmissa, sietää ihmisiä ja asioita joita ei muutenkaan sietäisi.

Tehkää ihan omat perinteet, ja ajatelkaa kerrankin omaa viihtyvyyttänne ja mielenrauhaanne! kokemuksesta voin sanoa että stressi vähenee huomattavasti ja ne sukulaisetkin tottuvat ajan mittaan siihen että pidätte oman päänne.

Mieheni vanhin velikin, poikamies, inhoaa jouluja, synttäreitä, jmv. yli kaiken - hän varaa aina itselleen matkan joulupyhiksi! (Vinkkinä teillekin...) Alkuaikojen "nikottelujen" jälkeen sukulaiset ovat joutuneet hyväksymään tilanteen, ja jättämään hänet rauhaan vaatimuksiltaan!

Lycka till!

 

[annepa]

Jos perheesi on jo valmiiksi sitä mieltä, että olet itsekäs ja kylmä ihminen etkä ota muita huomioon, niin mikä muuttuu, kun sanot, että vietätte miehesi kanssa joulun kaksistaan? Ei mikään, joten miksi murehtia? Ystävällisesti ja jämäkästi kerrot, että et saavu perhejoulujuhlaan, etkä suostu keskustelemasta asiasta enempää. Jos joku alkaa tingata tai rähistä, niin toista vaikka päälle puhuen (jos et siis saa suunvuoroa) rauhallisesti, että te olette yhdessä näin päättäneet, etkä suostu keskustelemaan asiasta. Jos rähinä jatkuu, sulje puhelin tai lähde pois. Sinä voit olla kohtelias, mutta ei sinun silti tarvitse kaikenlaista roskaa kuunnella, vaikka kyseessä ovatkin sukulaiset.

 

[jouluton]

Kylläpä oli tullut paljon ihania vastauksia! Kiitos siitä.

Ihminen on kyllä merkillisen miellyttämishaluinen otus. Minä en halua viettää joulua perheeni kanssa ja mieheni haluaa sitä vielä vähemmän. Mutta jotenkin vaan tuntuu, että en halua tuottaa pettymystä perheelleni... (vaikka ilmiselvästi olen aikamoinen pettymys jo nyt.)

Sitten on vielä se lahjapolitiikka. Jos minä saisin päättää, koko joululahjojen antamisperinne lakkautettaisiin. Velvollisuudesta olen sitten aina jotain kumminkin yrittänyt hommata. Äidille ja isälle vielä jotain keksii, mutta sisarelleni ja sen miehelle ei sitten millään -he ovat paljon varakkaampia kuin me ja lisäksi terveysintoilijoita, joten edes suklaarasiaa ei voi antaa. Ja jos antaisin lahjaksi vuohia afrikkalaisnaisille -no, se ei suinkaan kelpaisi. Tässä yhtenä jouluna sisareni murjotti miehelleen kun lahja, joka oli kyllä kallis ja sinänsä mieluinen, ei ollut riittävän persoonallinen... Mukulat ovat niin lahjottuja että saattavat kysellä "miksi teiltä tulee aina niin pieniä lahjoja? Miksi teiltä tulee aina vain yksi lahja?" Voin kertoa että kun pienistä rahoista yrittää keksiä lapsille edes jotain siedettävää ja sitten sitä ei tietenkään arvosteta yhtään -no, eipä ole paljon motivaatiota miettiä lahjoja seuraavana vuonna. Silti sitä ei haluaisi lapsillekaan tuottaa pettymystä. Huokaus.

Tunnen oloni aivan surkeaksi tämän takia. Sitä mielellään olisi kelpo ihminen ja ottaisi muita huomioon, mutta kun tietää valmiiksi että mikään ei kumminkaan koskaan riitä.

 

[marjamaaria]

Mukulat ovat niin lahjottuja että saattavat kysellä "miksi teiltä tulee aina niin pieniä lahjoja? Miksi teiltä tulee aina vain yksi lahja?" Voin kertoa että kun pienistä rahoista yrittää keksiä lapsille edes jotain siedettävää ja sitten sitä ei tietenkään arvosteta yhtään -no, eipä ole paljon motivaatiota miettiä lahjoja seuraavana vuonna. Silti sitä ei haluaisi lapsillekaan tuottaa pettymystä. Huokaus.

Tunnen oloni aivan surkeaksi tämän takia. Sitä mielellään olisi kelpo ihminen ja ottaisi muita huomioon, mutta kun tietää valmiiksi että mikään ei kumminkaan koskaan riitä.

just.
Ettet alemmas sitten vajonnut. Voi hyvänen aika järjen köyhyyttä ja miten raha joillakin jyllää aina päällimmäisenä mielessä. Eipä taida tulla mieleenkään että itsepä olet siskosi lapset tuollaisiksi opettanut.

Itse en ole antanut kertaakaan veljieni lapsille, yht. 6 kpl, tavaralahjoja. En esimmäistäkään tavaraa, en edes kastelahjaa koska tavaralla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä. Ipanat saavat minulta vain ja ainoastaan pelkästään aikaani. Mutta sitä ne saavatkin roppakaupalla joka ikinen.

En ole mikään äiti-tyyppi, eikä minulla näillä näkymin mitään hinkua omiin lapsiin, siitä huolimatta käyn veljien muksujen kanssa kimpassa kävelemässä, futistreeneissä, , luistelemassa, hiihdetään, pulkaillaan, tehdään ruokaa, leikitään niin sisällä kuin ulkona, pelataan tietskkapelejä, ollaan oltu kaksisteen - kolmisteen - nelisteen mökillä, ainoa aikuinen minä. Käydään metsäretkillä, kerätään kasveja, valokuvataan, ollaan tehty lintulautaa puusta, rakennettu puumaja, otettu aurinkoa.
Kävin jopa keskimmäisen veljeni perheen kansa kimpassa ulkomaan matkalla niin että minä olin kersojen lapsenpiikana kun veli vaimoineen vietti 10 vuotishääpäivää ja myöhästynyttä häämatkaa siinä samalla. Se viikko oli vähän siinä ja siinä rajoilla, että jaksanko vai enkö, mutta loppupeleissä hauskaa meillä oli.

Ihmisellä on aivot sitä varten, että hän pystyy innostamaan kakaroita huomaamaan, että elämässä on muutakin kuin rahaa ja tavaraa. Toki roinien antaminen on äärimmäisen helppoa, oman ajan antaminen ja lapseen keskittyminen vaatii jo enemmän ponnisteluita . Esim. minä soitan lähes joka ikinen viikko jokaiselle kersalle, juttelen myös niiden kanssa jotka eivät vielä osaa edes itse puhua.

Tänä jouluna vanhin, 12v poika, toivoi, että opetan hänet ompelemaan, haluaa tehdä oman suunnittelemansa paidan. Vaikka itse sanonkin, olen erittäin hyvä käsitöissä joten tähän satsataan tällä kertaa.
3 vuotias taas sanoi suunnilleen näin, että hän pyytää lahjaksi minulta satamiljoonaatuhat leikkiä että siinä sitä on haastetta kerrakseen. Tiedän että 5v haluaa minun opettavan hänet uimaan ennen ensi kesää, 2,5 ei osaa vielä sanoa mitään järkevää .

Joten paineet ovat kyllä vuosi vuodelta kovemmat, mutta kivaa on ja teen tätä sydämellä ja siinä uskossa, että lapset tarvitsevat ympärilleen muitakin kuin vain omat vanhemmat jotka heitä rakastavat ja ovat heidän päivittäisistä tekemisistään kiinnostuneita.

Ihan vinkkinä vielä, silloin kun olen kakrujen kanssa, puhelimeni on äänettömällä enkä vietä aikaani aikuisten kesken rupatelleen, minä keskityn niihin ipanoihin ja puhun heille kuin ihmisille. Eivätpä ole kertaakaan rutisseet että mikset sinä täti anna meille rahaa tai tavaroita.

 

[Kuule jouluton!]

En yhtään ihmettele, ettet jalua joulunviettoon perheesi pariin.

Sinut on jo itsekkääksi leimattu, joten mitäs jos ottaisit puhelimen käteesi ja soittaisit puhelun, jossa kerrot: "Tänä jouluna aiomme olla ihan itsekkäitä ja vietämme joulun kahdestaan mieheni kanssa; luomme samalla itsellemme ihan omanlaisemme jouluperinteet. Hyvää joulua teille kaikille, tavataan sitten toisen kerran taas!"

Itse ilmoitin vanhemmilleni naimisiin mentyäni ensimmäisen joulun koittaessa, että me vietämme sitten ihan oman joulun emmekä matkusta jouluna yhtään mihinkään. Tervetuloa meille, ovet ovat auki, jos haluatte tulla meille. Koskaan ei ole kukaan naputtanut tai pahoittanut mieltään, tietääkseni. Monta joulua ovat vanhempani ja veljeni perheineen viettäneet meillä, meidän tapaamme. Monta joulua olemme viettäneet ensin kahdestaan ja sitten omien lastemme kanssa.

 

[valehtele?]

Ainut tapa saada se vähällä draamalla läpi on varmaankin valehdella. Siis että väitätte tulevanne ja jouluaaton aamuna ilmoitattekin että oi kun olette molemmat vatsataudissa, ei nyt viitsitä tulla sinne oksentelemaan.

Jos valehtelu ei huvita, lähtekää reissuun niin on syy olla osallistumatta joulun juhlintaan. Sanokaa että kaipaatte vaihtelua.

Minä kyllä olen sitä mieltä että pitää sinnikkäästi tehdä kuten haluaa ja osoittaa että minä olen aikuinen ja teen omat päätökseni. Itse olemme mieheni kanssa juhlineet joulua niin kaksin kotona, reissussa, minun perheeni kanssa, hänen perheensä kanssa ja joskus vain mieheni siskon kanssa. Eikä mitenkään tasapuolisesti, vaan vähän sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Tällä tapaa kukaan ei myöskään odota että tulemme juuri heidän luokseen jouluksi, vaan kun sitten ilmoitamme että tänä vuonna pääsemme, ilostuvat he siitä.

Lähinnä olemme hieman miettineet sitä, että kukaan ei jää yksin. Siis jos joku siskoistani on menossa vanhempieni luokse, ei minun tarvitse miettiä että istuvatko ne siellä yksin. Jos taas me olemme menossa vanhempieni luokse, voi joku siskoistani hyvällä omalla tunnolla jättäytyä pois. Toisinaan taas ollaan kaikki koolla, tosin se on aika harvinaista. Aina on joku jolla on töitä/lapsi kipeä/itse kipeä/muita suunnitelmia.

Omassa perheessäni on korkea työmoraali aina ollut tärkeää, joten vanhempani eivät ota nokkiinsa jos sanon etten ehdi tulla koska täytyy tehdä töitä. Myös minulla on pitkä matka vanhemmilleni, joten jos ei lomaa ole pyhäpäiviä enempää ei siinä yleensä viitsi lähteä reissuun.

 

[Oma juttu]

Valehtelemista en kannata, siihen jos lähdette pitää valehdella aina vaan lisää ja lisää, joten puhukaa totta. Jos haluatte viettää joulun kahdestaan, kerrotte puhelimessa tai sähköpostissa että vietätte joulun kahdestaan tästä lähin ja se on piste. Ei teidän tarvitse selitellä syitä että miksi olette kaksin.

Tai toinen vaihtoehto on että menette joulupäivänä tai tapanina vanhempien luo syömään tai kahville. Lahjoiksi riittää sinne taloon minne menette kaunis joulukukka. Mielestäni aikuisia ihmisiä ei tarvi sen enempää lahjoa eikä sinun tarvitse sitä sen enempiä perustella. Tuo ajan käyttö lasten kanssa on ihan hyvä idea, tosin ap. jos se sinusta tuntuu hankalalta esim. matkojen tai ajanpuutteen takia, niin siitä ei pidä stressiä ottaa. Jos sinulla on kummilapsia heihin voit käyttää aikaasi kuten aikaisempi vastaaja, tai sitten osta heille jotain kuten kirjoja, piirustus- tai askarteluvälineitä, tai kysy mitä he toivoisivat ja sen rajoissa. Mihinkään kilpavarusteluun sinun ei tarvi ryhtyä.

Rauhallista ja Hyvää Joulua teille!

 

[me karataan]

salaa vuokratulle mökille mieheni kanssa. Lähetään jo 20.12. Siinäpä ihmettelevät missä ollaan. Jos soittavat, sanotaan vaan, että ollaan matkoilla.

 

[Utelias]

Kuinka joulu meni?

 

[näinkin päin]

Minusta olisi tosi kiva jos jälkikasvu joskus sanoisi, että eivät tule jouluksi.

Menisin huitsin nevadaan, tilaisin jonkun reissun, en laittaisi ja huomioisi joulua millään tavalla. Pistäisin lahjaksi heille vähän rahaa tilille. En henno sanoa, että älkää tulko kun nytkin jo suunnittelivat ensi joulua yhdessä.

 

[R a u h a l l i s t a]

Minusta olisi tosi kiva jos jälkikasvu joskus sanoisi, että eivät tule jouluksi.

Menisin huitsin nevadaan, tilaisin jonkun reissun, en laittaisi ja huomioisi joulua millään tavalla. Pistäisin lahjaksi heille vähän rahaa tilille. En henno sanoa, että älkää tulko kun nytkin jo suunnittelivat ensi joulua yhdessä.

Tilaa se reissu!! Ensi jouluna köllötät mukavasti lämpimässä ja menet valmiiseen pöytään.
Ei pidä vain toivoa, pitää tehdä itse jotain asian hyväksi.

Minun vanhempani ilmoittivat aikanaan, jotta me lähdemmekin isän kanssa etelänmaille ennen joulua, joten nyt traditioihin tulee muutos. Itse asiassa se oli hyvin tervetullut ilmoitus, sillä kaipasimme itsekin rauhallista joulunviettoa omissa oloissamme, emmekä sitä hullunmyllyä, joka mummolajouluissa oli.
Luulen, että jälkikasvusi luulee, jotta toivot heidän tuloaan. He eivät ole tulleet ajatelleeksi, että kaipaatkin rauhaa ja levollisuutta sen sijaan, että nykyisellä tavalla valmistelet ruokia, siivoat ja laitat nukkumasijoja koko laumalle viikkotolkulla. Sehän on melkoinen revohka, kun kerralla pamahtaa monta ihmistä visiitille ja yökuntiin. Kallistakin.