J
joop
Vieras
Mulla on ollut joka joulu ongelma, mutta uskoisin että oon keksinyt siihen nyt ratkaisun! Mutta kertokaa mulle, onko tää idea kauhean tökerö tai vastoin käytöstapoja tms..
Mä inhoan joulukinkkua, se on musta kamalin ruoka mitä kukaan ihminen voi syödä. En pidä sianlihan mausta muutenkaan, ja kammoan kaikkea läskiä yms sitkeää lihassa, joten mielestäni joulukinkku on vain iso möhkäle pelkokerroinruokaa.
Olen menossa jouluksi vanhemmilleni, ja mulla on yhteensä kymmenen sisarusta, joista suurin osa on tulossa myös vanhempien kotiin. Voinko mielestänne viedä mukanani tarvittavan määrän esim. naudan sisäfilettä? Mainittakoon, että koska perheessämme on niin monta lasta, eivätkä porukat ole mitenkään suurituloisia, vanhempani eivät ole saaneet oikeasti hyvää lihaa herra ties kuinka pitkään aikaan, ja osa lapsista ei varmaan ole koskaan moista herkkua päässyt maistamaankaan. Eli veisin lihan tavallaan niin kuin yllätykseksi ja bonukseksi muiden ruokien lisäksi, sillä muista jouluruuista pidän kyllä, joulukinkku vaan ällöttää..
Eli yksinkertaistettuna, onko tökeröä jos vien mukanani "omat lihat", jos otetaan huomioon, että aion tarjota siitä muillekin?