Aurinkoista sunnuntaita!
Ihana ilma! Kohta mentävä pihatöihin, on tuo piha talven jälkeen niin kamalan näköinen kun on sepeliä ja oksia nurtsi täynnä. Hyötyliikuntaa haravan varressa siis luvassa!
Eläimistä: Meillä ei ole elukoita. Kovasti kissaa ollaan mietitty mutta päätettiin kuitenkin odottaa, että saadaan omakotitalo jostain maalta, missä saa jahdata hiiriä mielin määrin =)
Kummiasiasta me ei olla vielä sen enempää juteltu. Joskus aiemmin kun ollaan asiaa pohdittu, niin tultiin siihen tulokseen, että esikoiselle tulis kummiksi mun kavereita. Meillä molemmilla on kyllä veljet, mutta ajateltiin että niistä tulee joka tapauksessa setiä/enoja niin ovat jutussa mukana kumminkin. Mutta katsotaa, onhan tässä vielä hetkinen aikaa =)
Neljäskö: Täällä ollaan ihan oireettomana myös. Ainut oire oikeestaan on kuukautisten puuttuminen. Sen olen huomannut että väsyttää aiempaa enemmän. Varsinkin, jos harrastaa jotain liikuntaa tai käy vaikka kaupungilla niin sitten on kyllä ihan naatti koko loppupäivän. Mitään muuta ei tosiaan ole. Pitää vaan uskoa, että joku siellä on pesää tekemässä!
Näin yöllä painajaista, että menkat alko. Menin siinä unessa veskiin ja huomasin punaista housuissa. Oli kyllä niin aidon tuntunen uni, että oli suuri helpotus herätä ja tajuta se tosiaan pelkäksi uneksi! Huh!
Äitiyspakkauksen julkistamista odotellaan täälläkin kieli pitkällä

opcorn: Esikoinen tulossa niin ehdottomasti otetaan se hypisteltäväksi. Voi kun olis enemmän värejä nyt, en siitä viime vuoden harmaasta tykännyt yhtään. Mutta katsotaan mitä tulee!
Vielä pari viikkoa ekaan neuvolaan ja ultraan... Aika matelee...
Taskurapu + Pikku-M 4+6