Just taas tajusin

[vieras]

miten hyvin mun asiat on. Mulla on ihanat lapset ja mies. Silti jokin aina on huonosti. Mulla on ollut todella vaikee lapsuus ja en oikeen osaa nauttia hyvistä asioista vaan odotan aina, et jotain pahaa tapahtuu. Jotenki kai pelkään olla onnellinen, ikään kuin se ei kuuluis mulle. Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?

 

[ahma]

eiköhän se ole kokolailla yleistä. Hiukan eri versioina
- ne jotka ei koe ansainneensa onnea
- ne joitten mielestä jollain muulla on asiat ansaitsemattoman hyvin, jolloin oma onni ei maistu miltään
- ne jotka pelkää taikauskoisesti, että onnelllisuuden murenakin kostetaan
- ne, jotka keskittyy niin etsimään vuotoja padosta, etteivät kerkiä muuhun
ja ties mitä muita versioita liikkuu...