juttelin eilen pitkään pojalle erimielisyyksien ja pahan mielen oikeanlaisesta purkamisesta..mitä tekee mies.. :(

["saara"]

Poika on viime aikoina lyönyt minua kun hermot menee ja sen tähden juttelimme pitkät tovit miten erimielisyys tilanteita kohdataan. Kerroin että asioista jutellaan ja ketään ei lyödä/ haukuta sen takia että menee hermot.

Noh, kotona tuli erimielisyys miehen kanssa siitä miten lasta kohdellaan kun hänellä on kakan pidättämisen takia maha kovalla ja itkee pöntöllä kun pelottaa tehdä. Itse yritin olla hellä ja ymmärtäväinen ja auttaa. Mies sen sijaan pelotteli, puhui kovalla ja ilkeällä äänellä lapselle ja kaikki keinot mitä ehdotti asian auttamiseksi ilmoitti tylysti ja painostaen. Empatiasta tai lapsen pelon järkevästä kohtaamisesta ei ollut tietoakaan. Selkeästi ärsyyntyi tilanteesta. Ehdotin miehelle ettei hoidettas asiaa niin kuin lapsi meidän kiusaksi on kakkansa pidättänyt vaan ollaan apuna, tukena ja turvana pelossa. Mies ei lotkauttanut korvaansa ja tiuski lapselle joka pyysi äitiä avukseen ettei se kakan tuloon vaikuta kuka vieressä on. Heti kun menin ja rauhoittelin lasta asia hoitui ja maha toimi. Pitkän tovin juttelin miehelle lapsen parhaasta tuommoisessa tilanteessa mutta mies ei nähnyt tehneensä mitään väärää vaikka lapsenkin stressi paheni miehen asenteesta. Ei suostunut juttelemaan, suuttui ja syytti minua mäkisijäksi. Kun vielä yritin saada miehen tajuamaan etten haluaisi että lapsen pelko tiloja hoidetaan noin tunteettomasti niin haukkui kusipääksi lapsen edessä. Sanoi että hän ei ole tehnyt mitään väärää ja minä mokasin kun puhuin liikaa. Hän saa haukkua kun olen ahdistanut hänet nurkkaan.

Sellaisen mallin lapsi sai asioiden hoidosta, äiti yrittää jutella, isä on välinpitämätön, äiti yrittää vielä kerran jutella ja isä haukkuu koska äiti puhui liikaa...

 

[AivanSama]

Joskus isät voi olla tuommosia. Joskus isääkin voi vaan ottaa aivoon.

Itse huomaan meillä kotona, että lasten isä on huomattavasti "ankarampi" pojalleen, kuin tyttärelleen. Mistä minä en pidä. Sitten taas toisaaltaan, isällä ja pojalla on ne omat "äijien" jutut. En tiedä, onko joillain isillä tarve koittaa kasvattaa pojastaan vähän kovempia tai jotain...

 

[jupi]

Hyvästä tahdostasi ei ole juuri hyötyä koska tuollainen mies pilaa lapsen kasvatuksen joka tapauksessa.

 

["Milli"]

Otan osaa, kuulostaa todella kamalalta. Miehesi on käyttäytynyt asiattomasti teitä molempia kohtaan ja nyt olisi anteeksipyynnön paikka. Hienoa, että sinä haluat opettaa pojallenne parempia tapoja ratkaista ristiriitatilanteita. Onko tuollainen käytös miehellesi ominaista, vai voisiko kyse olla vaikkapa väsymyksen tai stressin vääränlaisesta purkautumisesta?

Pelottelu on kamalan huono tapa lasten kanssa, ei mitään kovinkaan rakentavaa synny tuolla tavalla. Ja kuinka moni aikuinenkaan reagoi kovin hyvin siihen, että toinen osapuoli ärisee ja tiuskii?

 

[viera.s]

Siis mies haukkui sinua lapsen edessä? Ja sinä tietysti fiksusti selvitit asiaa lapsen kuulumattomissa muualla? Niinkö? Mielestäni kummatkin toimitte tyhmästi.

Jos tarkoitus oli tukea lapsen kakkaamisongelmia, niin olette varmistaneet ettei lapsi taatusti jatkossa uskalla puhua teille siitä enää ollenkaan. Jos kerran kakkaamisestakin tehdään perheessänne arvovaltakysymys.

Minkä takia ette auta lasta oikeasti? Mene apteekkiin ja pyydä jotakin lääkettä, josta olisi apua? Tai neuvotte ruokavaliossa, annatte vinkkejä miten suolen saa toimimaan jne. Nyt on oikea aika ohjata ja keskittyä lapseen. Taas jätettiin yksi lapsi kantamaan suurta vastuuta vanhempiensa käytöksestä. Kivakiva!

 

[fuuuui]

Joskus isät voi olla tuommosia. Joskus isääkin voi vaan ottaa aivoon.

Itse huomaan meillä kotona, että lasten isä on huomattavasti "ankarampi" pojalleen, kuin tyttärelleen. Mistä minä en pidä. Sitten taas toisaaltaan, isällä ja pojalla on ne omat "äijien" jutut. En tiedä, onko joillain isillä tarve koittaa kasvattaa pojastaan vähän kovempia tai jotain...

No aika kaamea isä on, ja onneksi omien lasteni isä ei ole tuollainen. Vaikka kuinka ottaisi aivoon, eivät aikuiset ihmiset nimitä aviopuolisoaan kusipääksi. Eikä lapsen hätäön vastata sättimällä.

 

[AivanSama]

No aika kaamea isä on, ja onneksi omien lasteni isä ei ole tuollainen. Vaikka kuinka ottaisi aivoon, eivät aikuiset ihmiset nimitä aviopuolisoaan kusipääksi. Eikä lapsen hätäön vastata sättimällä.

Mä kyllä taisin pari viikkoa sitten sanoa miestäni kusipääksi. Koska se oli kusipää. En mä ole edes koskaan ajatellut, että tuo olisi mitenkään älyttömän paha juttu.

Toisekseen, joo, mä jäin miettimään tätä. Ei esim. mun mies räyhää lapsille, jos ne on kipeitä tai niillä on hätä. Kyllä se silloin jaksaa olla ymmärtäväinen. Turhaan kiukutteluun (kuten miksi kesämekkoa ei voi pukea -30 pakkasella, tai miksi ruokaa ei tehdä jokaisen toiveiden mukaan) se ei sitten taas suhtaudu niin myötämielisesti. Silloin minä olen se ymmärtäväisempi osapuoli. Erityisesti pojan turha kiukuttelu on sille häiritsevämpää.

Mutta mun mielestä on vähän ankaraa alkaa ketään syyttämään kaameaksi isäksi, kun tiedät siitä tasan yhden tapauksen, jolloin se ei ole käyttäytynyt asiaankuuluvalla tavalla.

 

[viera.s]

Mies toimi tietysti väärin, mutta riidassa on aina kaksi osapuolta. En tiedä, miten tuo alku meni, miksi mies meni sinne vessaan ilkeilemään lapselle. Ei kai sinne nyt sentään kahta ihmistä tarvittu viereen kannustamaan ja jos toista vaan ärsyttää tilanne, kannattaa antaa asia rauhallisesti siihen suhtautuvan hoidettavaksi. Se on lapsen etu.

Mutta tuo jatkokäsittely, kyllä sinunkin jutustasi saa kuvan että tosiaan ahdistit miehen nurkkaan. Lapsen edusta saarnaaminen lapsen kuullen on varmasti kenestä tahansa vanhemmasta ärsyttävää, sillä lapsen silmissä vanhempien tulisi olla tasavertaisia. Ei niin, että toinen saarnaa mikä on oikein. Sinä jatkoit sitä kertomasikin mukaan pitkään ja vielä senkin jälkeen, kun mies oli ilmaissut ettei halua asiasta jutella. Kasvatuskeskustelut tulee minusta käydä kahden kesken vanhempien välillä, ei lapsen kuunnellessa. Ja jos toinen ei juuri sillä hetkellä halua jutella, on sitä syytä kunnioittaa ja antaa tilaa. Ajankohdan keskustelulle pitää olla molemmille suotuisa, jotta keskusteluista olisi jotain hyötyäkin. Jos toinen on jo valmiiksi ärsyyntynyt, kovin hyvää lopputulosta ei voi odottaa. Vaikka tietysti kusipääksi nimittäminen oli silti väärin.

 

[viras]

mallia isästään. Eli miten miehesi keskustelee sinulle poika matkii isäänsä.

 

[fuuuuui]

Mä kyllä taisin pari viikkoa sitten sanoa miestäni kusipääksi. Koska se oli kusipää. En mä ole edes koskaan ajatellut, että tuo olisi mitenkään älyttömän paha juttu.

Toisekseen, joo, mä jäin miettimään tätä. Ei esim. mun mies räyhää lapsille, jos ne on kipeitä tai niillä on hätä. Kyllä se silloin jaksaa olla ymmärtäväinen. Turhaan kiukutteluun (kuten miksi kesämekkoa ei voi pukea -30 pakkasella, tai miksi ruokaa ei tehdä jokaisen toiveiden mukaan) se ei sitten taas suhtaudu niin myötämielisesti. Silloin minä olen se ymmärtäväisempi osapuoli. Erityisesti pojan turha kiukuttelu on sille häiritsevämpää.

Mutta mun mielestä on vähän ankaraa alkaa ketään syyttämään kaameaksi isäksi, kun tiedät siitä tasan yhden tapauksen, jolloin se ei ole käyttäytynyt asiaankuuluvalla tavalla.

Olemme sitten todella erilaisia. Mielestäni jo se, että haukkuu miestään/vaimoaan lasten kuullen kusipääksi, kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään kovin fiksu ihminen. Samioin luonteesta jertoo paljon myös se, että uhkailee ja vihoittelee lapselle silloin, kun tällä on oikeasti hätä. Ei mukava ja empatiakykyinen ihminen tee sellaista.

 

["..."]

Vaikka menis hermo herkästi ja varsinkin turhassa napinassa, tuossa tilanteessa pitää toimia sinun tavalla, ettei lapselle tule suurempaa pelkoa vatsan toimituksesta. Panttaaminen vain kovettaa kakkaa lisää ja sen ulostaminen voi olla todella kivuliasta. Vatsan pehmittäjät ja vyöhyketerapia nyt auttamaan asiassa.

Olisinko keskustellut rakentavasti miehen kanssa tilanteen hoidosta? En. Olisin tiuskaissut, että pitää turpansa kiinni ja häipyy, jos ei hermo kestä.

 

[AivanSama]

Olemme sitten todella erilaisia. Mielestäni jo se, että haukkuu miestään/vaimoaan lasten kuullen kusipääksi, kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään kovin fiksu ihminen. Samioin luonteesta jertoo paljon myös se, että uhkailee ja vihoittelee lapselle silloin, kun tällä on oikeasti hätä. Ei mukava ja empatiakykyinen ihminen tee sellaista.

Epäilemättä olemme todella erilaisia. Mun mielestä kaikesta ei tarvi tehdä hirveetä numeroa. Pahinta ei ole se, jos sanoo puolisoaan kusipääksi. Se ei ole haukkumsita, vaan faktojen toteamista.

Ja kun sä et edelleenkään tiedä kuin yhden tapauksen ap:n miehestä, jossa se on käyttäytynyt epäasiallisesti. Ja nyt sä kerrot, ettei se ole mukava tai empatiakykyinen ihminen. Aika rankkaa tuomiota heität hepposin perustein.

Pystytkö tosiaan väittämään naama pokerina, että sä et ole eläessäsi käyttäynyt epäasiallisesti tai toiminut ajattelematta jonkun toisen tunteita, kun sulla on ollut vaan törkeän paska päivä? Väitätkö sä siis, että sä et ole koskaan syyttänyt ketään turhaan, puhunut kenellekkään tökerösti tai käyttäytynyt vaan huonosti, koska sä olet ollut niin väsynyt tai huonotuulinen?

 

[fuuuui]

Epäilemättä olemme todella erilaisia. Mun mielestä kaikesta ei tarvi tehdä hirveetä numeroa. Pahinta ei ole se, jos sanoo puolisoaan kusipääksi. Se ei ole haukkumsita, vaan faktojen toteamista.

Ja kun sä et edelleenkään tiedä kuin yhden tapauksen ap:n miehestä, jossa se on käyttäytynyt epäasiallisesti. Ja nyt sä kerrot, ettei se ole mukava tai empatiakykyinen ihminen. Aika rankkaa tuomiota heität hepposin perustein.

Pystytkö tosiaan väittämään naama pokerina, että sä et ole eläessäsi käyttäynyt epäasiallisesti tai toiminut ajattelematta jonkun toisen tunteita, kun sulla on ollut vaan törkeän paska päivä? Väitätkö sä siis, että sä et ole koskaan syyttänyt ketään turhaan, puhunut kenellekkään tökerösti tai käyttäytynyt vaan huonosti, koska sä olet ollut niin väsynyt tai huonotuulinen?

Olen varmasti käyttäytynyt huonosti, mutta en niin huonosti, että alkaisin nimittelemään ketään kusipääksi. Ja väsyneenäkin olen kyllä onnistunut olemaan lapsen ongelmatilanteissa rauhallinen ja empatiakykyinen. Tottakai jostain turhasta narinasta voi hermostua, mutta ei silloin, kun toisella on oikeasti joku hätänä. Kyllä aikuisen ihmisen pitää sen verran osata hillitä itseään.

Mitä sinä sitten opetat lapsillesi ja millaista esimerkkiä näytät? Ketään ei saa lyödä tai haukkua, paitsi jos itsellä on ollut kuja päivä tai väsyttää. Silloin se on ihan ok.

 

[AivanSama]

Olen varmasti käyttäytynyt huonosti, mutta en niin huonosti, että alkaisin nimittelemään ketään kusipääksi. Ja väsyneenäkin olen kyllä onnistunut olemaan lapsen ongelmatilanteissa rauhallinen ja empatiakykyinen. Tottakai jostain turhasta narinasta voi hermostua, mutta ei silloin, kun toisella on oikeasti joku hätänä. Kyllä aikuisen ihmisen pitää sen verran osata hillitä itseään.

Mitä sinä sitten opetat lapsillesi ja millaista esimerkkiä näytät? Ketään ei saa lyödä tai haukkua, paitsi jos itsellä on ollut kuja päivä tai väsyttää. Silloin se on ihan ok.

Wau. Hienosti olet sisäistänyt sen, mitä yritin sanoa.
Jos sinusta jonkun kutsuminen kusipääksi on se ultimate rimanalitus ja pahinta mitä toiselle voi tehdä, niin mä en tiedä missä ihmeessä sä olet elämäsi elänyt.
Mun mielestä yksi kusipää sinne tänne on aika pieni juttu. Ihmiset kun tuppaa olemaan kusipäitä aikaajoin.

Hienoa, että sinä kykenet olemaan empatiakykyinen ja rauhallinen umpiväsyneenä ja kiukkuisena. Me kaikki emme kykene elämään sinun tasollasi.

Minä opetan lapsilleni, että hyvät käytöstavat, toisten kunnioittaminen ja ymmärtäminen on tärkeää. Minä myös opetan heille, että ketään ei lyödä tai haukuta, paitsi, jos se on tarpeellista suojellakseen omaa fyysistä koskemattomuuttaan. Minä myös opetan heille, että on ihan ok, vaikka välillä ottaa aivoon ja purkaa sen muihin. Meillä saa näyttää, jos harmittaa. Meillä ei tarvitse olla rauhallinen viilipytty. ENNENKAIKKIA minä haluan, että lapseni oppivat sen, että on ok tehdä virheitä. Äitikin tekee virheitä. Äiti tai isä ei ole maailman täydellismipiä ihmisiä, jotka toimivat aina ihanteellisella tavalla.
Meidän perheessä ei tarvitse olla täydellinen. Oleellisinta on se, että myöntää virheensä ja osaa pyytää anteeksi.

 

[fuuuui]

Wau. Hienosti olet sisäistänyt sen, mitä yritin sanoa.
Jos sinusta jonkun kutsuminen kusipääksi on se ultimate rimanalitus ja pahinta mitä toiselle voi tehdä, niin mä en tiedä missä ihmeessä sä olet elämäsi elänyt.
Mun mielestä yksi kusipää sinne tänne on aika pieni juttu. Ihmiset kun tuppaa olemaan kusipäitä aikaajoin.

Hienoa, että sinä kykenet olemaan empatiakykyinen ja rauhallinen umpiväsyneenä ja kiukkuisena. Me kaikki emme kykene elämään sinun tasollasi.

Minä opetan lapsilleni, että hyvät käytöstavat, toisten kunnioittaminen ja ymmärtäminen on tärkeää. Minä myös opetan heille, että ketään ei lyödä tai haukuta, paitsi, jos se on tarpeellista suojellakseen omaa fyysistä koskemattomuuttaan. Minä myös opetan heille, että on ihan ok, vaikka välillä ottaa aivoon ja purkaa sen muihin. Meillä saa näyttää, jos harmittaa. Meillä ei tarvitse olla rauhallinen viilipytty. ENNENKAIKKIA minä haluan, että lapseni oppivat sen, että on ok tehdä virheitä. Äitikin tekee virheitä. Äiti tai isä ei ole maailman täydellismipiä ihmisiä, jotka toimivat aina ihanteellisella tavalla.
Meidän perheessä ei tarvitse olla täydellinen. Oleellisinta on se, että myöntää virheensä ja osaa pyytää anteeksi.

No meitä on erilaisia. Toisille on ihan ok haukkua omaa miestään kusipääksi, toisten mielestä tuollainen ei kuulu (etenkään) aikuisten väliseen kanssakäymiseen. Eikä se, että ei jonkun katuhoron lailla huutele rumia sanoja puolisolleen tarkoita sitä, ettäkö aina olisi rauhallinen viilipytty tai täydellinen. Mielestäni keskeinen oppimistavoite lapsille on se, että oppii riitelemään ASIOISTA, ilman että täytyy alkaa suutuspäissään nimittelemään toisia. Uskon myös siihen, että kaikkein tehokkaimmin lapset oppivat mallista. Ei siis riitä, että opettaa sanallisesti lapselle, että ketään ei haukuta, vaan in myös itse näytettävä esimerkkiä.

 

[AivanSama]

No meitä on erilaisia. Toisille on ihan ok haukkua omaa miestään kusipääksi, toisten mielestä tuollainen ei kuulu (etenkään) aikuisten väliseen kanssakäymiseen. Eikä se, että ei jonkun katuhoron lailla huutele rumia sanoja puolisolleen tarkoita sitä, ettäkö aina olisi rauhallinen viilipytty tai täydellinen. Mielestäni keskeinen oppimistavoite lapsille on se, että oppii riitelemään ASIOISTA, ilman että täytyy alkaa suutuspäissään nimittelemään toisia. Uskon myös siihen, että kaikkein tehokkaimmin lapset oppivat mallista. Ei siis riitä, että opettaa sanallisesti lapselle, että ketään ei haukuta, vaan in myös itse näytettävä esimerkkiä.

Sanoitko sä just mua katuhoroksi?
Eikö sun pitänyt olla se asiallinen ja fiksu aikuinen?
Mun mittapuulla kusipää ja katuhoro on aika kaukana toisistaan. Mulla ei ole tapana huoritella muita, koska pidän tuollaista moukkamaisena.

 

["saara"]

Kiitos vinkeistä, myös teiltä jotka ette löytäneet yhteistä säveltä keskustelussa

Mieheni on osoittanut monissa lasten kanssa käytävissä tilanteissa ettei ole kovin empatia kykyinen tai lohdutus taitoinen yksilö. En tiedä miksi hän kokee itsensä niin epävarmaksi lapsen surun ja pelon aikana. Ei osaa olla ymmärtäväinen.
Eikä ole ensimmäinen kerta kun minua haukkuu. Sitä tapahtuu yleensä kun sanat loppuu eikä osaa keskustella asiasta. Alkaa haukkuminen ja uhkailu, epävarmuutta vuorovaikutus taidoissa. Tein selkeästi itsekin virheitä tilanteen hoidossa, tuntui todella ylivoimaiselle jättää mies toimimaan miten toimi. Sanoi vielä itsekin että mua ei tarvita, osaa hoitaa tilanteen. Lapsi kertoi kyllä selkeästi olemuksellaan että niin ei ole. Olisi pitänyt antaa miehelle tilaa, mutta sen sijaan päätin puolustaa lasta ja yritin saada miehen näkemään mikä on lapselle parhaaksi.

 

[AivanSama]

[QUOTE="saara";30720898]Kiitos vinkeistä, myös teiltä jotka ette löytäneet yhteistä säveltä keskustelussa

Mieheni on osoittanut monissa lasten kanssa käytävissä tilanteissa ettei ole kovin empatia kykyinen tai lohdutus taitoinen yksilö. En tiedä miksi hän kokee itsensä niin epävarmaksi lapsen surun ja pelon aikana. Ei osaa olla ymmärtäväinen.
Eikä ole ensimmäinen kerta kun minua haukkuu. Sitä tapahtuu yleensä kun sanat loppuu eikä osaa keskustella asiasta. Alkaa haukkuminen ja uhkailu, epävarmuutta vuorovaikutus taidoissa. Tein selkeästi itsekin virheitä tilanteen hoidossa, tuntui todella ylivoimaiselle jättää mies toimimaan miten toimi. Sanoi vielä itsekin että mua ei tarvita, osaa hoitaa tilanteen. Lapsi kertoi kyllä selkeästi olemuksellaan että niin ei ole. Olisi pitänyt antaa miehelle tilaa, mutta sen sijaan päätin puolustaa lasta ja yritin saada miehen näkemään mikä on lapselle parhaaksi.[/QUOTE]

Kyse ei välttämättä ole empatiakyvyttömyydestä vaan siitä, että hän menee lukkoon ja kokee itsensä turhaksi, koska on täysin kyvytön ratkaisemaan ongelmaa.

Et kuulosta sille, että miehesi olisi empatiakyvytön.

 

["saara"]

Kyse ei välttämättä ole empatiakyvyttömyydestä vaan siitä, että hän menee lukkoon ja kokee itsensä turhaksi, koska on täysin kyvytön ratkaisemaan ongelmaa.

Et kuulosta sille, että miehesi olisi empatiakyvytön.

Hyvä näkemys, tuo voi pitää paikkaansa...lukkoon menee, enkä ymmärrä miten vastavuoroinen keskustelu voi olla niin haastavaa. Rupeaa käyttäytymään kun lapsi kun ei saa sanoin itseään ilmaistua...

 

[Fuuuui]

Sanoitko sä just mua katuhoroksi?
Eikö sun pitänyt olla se asiallinen ja fiksu aikuinen?
Mun mittapuulla kusipää ja katuhoro on aika kaukana toisistaan. Mulla ei ole tapana huoritella muita, koska pidän tuollaista moukkamaisena.

Lueppa tarkemmin, en nimittänyt sinua katuhoroksi.
Kirjoitin, että katuhorot huutelevat rumia sanoja, ja itse en tahdo olla sellainen, enkä opettaa lapsiani sellaiseksi. Jos sinä haluat, on se oma asiasi.

 

[fuuuui]

[QUOTE="saara";30720898]Kiitos vinkeistä, myös teiltä jotka ette löytäneet yhteistä säveltä keskustelussa

Mieheni on osoittanut monissa lasten kanssa käytävissä tilanteissa ettei ole kovin empatia kykyinen tai lohdutus taitoinen yksilö. En tiedä miksi hän kokee itsensä niin epävarmaksi lapsen surun ja pelon aikana. Ei osaa olla ymmärtäväinen.
Eikä ole ensimmäinen kerta kun minua haukkuu. Sitä tapahtuu yleensä kun sanat loppuu eikä osaa keskustella asiasta. Alkaa haukkuminen ja uhkailu, epävarmuutta vuorovaikutus taidoissa. Tein selkeästi itsekin virheitä tilanteen hoidossa, tuntui todella ylivoimaiselle jättää mies toimimaan miten toimi. Sanoi vielä itsekin että mua ei tarvita, osaa hoitaa tilanteen. Lapsi kertoi kyllä selkeästi olemuksellaan että niin ei ole. Olisi pitänyt antaa miehelle tilaa, mutta sen sijaan päätin puolustaa lasta ja yritin saada miehen näkemään mikä on lapselle parhaaksi.[/QUOTE]

Itse olen sitä mieltä, että noita konfliktitilanteita ja niiden järkevää hoitamista voi harjoitella kyllä muulloin, kun silloin kun lasta joku asia oikeasti pelottaa. Eli tuossa tilanteessa lapsen etu menee edelle, ja teit sikäli oikein, kun menit lapsen tueksi.

 

["toinen näkökulma"]

[QUOTE="saara";30721008]Hyvä näkemys, tuo voi pitää paikkaansa...lukkoon menee, enkä ymmärrä miten vastavuoroinen keskustelu voi olla niin haastavaa. Rupeaa käyttäytymään kun lapsi kun ei saa sanoin itseään ilmaistua...[/QUOTE]

Tuo on nyt sun oma subjektiivinen näkemys. Että menee lukkoon. Tässäkin tekstissä on alistava sävy; miehesi on huono, ei osaa, ei pysty. Millä mittarilla? SINUN mittarilla.

Mua ainakin ärsyttäis suunnattomasti jos "neuvottaisiin kuinka ilmaista itseäni". Ihmisillä on erillaisia tapoja...Tässäkin tilanteessa. Saiko miehesi rauhaa hoitaa asiaa niin kuin hän itsenäkee? Ja rauhalla tarkoitan sitä ettet sinä ole oven takana kytiksellä ja "odottamassa että pääset pelastamaan lapsen isältään"? Se että toinen kyttää tekemistäsi asettaa ja ärsytyskynnyksen valmiiksi korkealle. Entäpä jos isä onkin yrittänyt hoputtaa lastaan ettet sä tulis taas "Naputtamaan "hänelle empatiakyvyttömyydestä ja kyvyttömyydestä ilmaista tunteita?

Voi olla että tunteiden sanoittaminen on miehellesi haastavaa, mutta se tuskin auttaa että sinä "pakolla" häntä koitat muuttaa. Mitäs jos ihan oikeasti antaisit tilaa? Poistuisti paikalta? Kokokeilisit josko provosoija onkin sinun läsnä olo haastavalla hetkellä?

 

[fuuuui]

[QUOTE="toinen näkökulma";30721108]Tuo on nyt sun oma subjektiivinen näkemys. Että menee lukkoon. Tässäkin tekstissä on alistava sävy; miehesi on huono, ei osaa, ei pysty. Millä mittarilla? SINUN mittarilla.

Mua ainakin ärsyttäis suunnattomasti jos "neuvottaisiin kuinka ilmaista itseäni". Ihmisillä on erillaisia tapoja...Tässäkin tilanteessa. Saiko miehesi rauhaa hoitaa asiaa niin kuin hän itsenäkee? Ja rauhalla tarkoitan sitä ettet sinä ole oven takana kytiksellä ja "odottamassa että pääset pelastamaan lapsen isältään"? Se että toinen kyttää tekemistäsi asettaa ja ärsytyskynnyksen valmiiksi korkealle. Entäpä jos isä onkin yrittänyt hoputtaa lastaan ettet sä tulis taas "Naputtamaan "hänelle empatiakyvyttömyydestä ja kyvyttömyydestä ilmaista tunteita?

Voi olla että tunteiden sanoittaminen on miehellesi haastavaa, mutta se tuskin auttaa että sinä "pakolla" häntä koitat muuttaa. Mitäs jos ihan oikeasti antaisit tilaa? Poistuisti paikalta? Kokokeilisit josko provosoija onkin sinun läsnä olo haastavalla hetkellä?[/QUOTE]

Luuletko nyt oikeasti, että lasta tuossa tilanteessa mitenkään auttoi se, että isä vihaisena huutaa ja uhkailee vieressä?
Oikeasti?
Jokaisella on oma tapansa hoitaa tilanteet lasten kanssa, mutta typerää väittää, etteikö selkeästi väärään tapaan saisi mitenkään puuttua.

 

["memmi"]

En osaa ehkä kommentoida. Mutta kerron itsestäni.

Mun miehellä on tyyli "kommentoida" tekemisiäni. Tai tekemättä jättämisiäni. Hänellä on hyvin vahvat käsitykset siitä miten asioita olisi tehtävä, ainakin hänen mielestään järkevästi. Meidän ajatukset ei tässä mene aina yksiin. Mä tykkään että teen joitain juttuja omalla tavallani, enkä mieheni "mielenmukaan". Liittyy ne nyt sit lapsiin tai mihin tahansa arjessa.

Ja mä inhoan sitä, jos toinen tulee kommentoimaan mun tapaa. Toistuvasti. Se saa mut näkee punaista ja ärsyyntymään. Tilanteesta tulee ahdistus, ja varsin nopsaan olen takajaloilla ja puolustusasemassa. Ja sen huomaa kaikki tilanteessa olijat.

Olen jutellut rehellisesti miehelleni että en pidä tuosta. Se on hänen luonteenpiirteensä (valitettavasti peritty, mutta onneksi on paljon laimeampi versio kuin isänsä). Mies yrittää välttää tilanteita - ja vastavuoroisesti sanon hänelle että mä hoidan tämän nyt omalla tapaani. Piste. Toki en lasten edessä....Mut siis joo, saattaisin olla ap sinun kuvaamasi mies. Jotenkin tunnistan käytösmallin vaikka toki pyrin parhaani mukaan kohdistamaan ärsytyksen sen "synnyttäjään" en niinkään lapseen...mutta kyllähän lapsi sen vaistoaa (ja voi luulla omaksi syykseen).

Avoin puhe on jeesannut paljon. Ei syyttelevä.

 

["toinen näkökulma"]

Luuletko nyt oikeasti, että lasta tuossa tilanteessa mitenkään auttoi se, että isä vihaisena huutaa ja uhkailee vieressä?
Oikeasti?
Jokaisella on oma tapansa hoitaa tilanteet lasten kanssa, mutta typerää väittää, etteikö selkeästi väärään tapaan saisi mitenkään puuttua.

Niin - isä huusi kun äiti kyttäsi vieressä että "miten isä selviytyy tilanteesta". Kumpaankohan isä loppujen lopuksi oli ärtynyt. Poikaan vai äitiin "jonka mielestä isä ei osaa puhua oikealla (hän määrityksen mukaisella) tavalla tunteista"?