jyväskylä lapsiperheen näkökulmasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja paluumuutosta haaveileva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Täh? Ei pääse päivystykseen korvatulehduslapsen kanssa? Milloin tämä on muuttunut? Meidän tytsyllä on ollut aikasta monta korvatulehdusta, ja aina on käyty päivystyksessä omalääkärillä.

Neuvolakäyntejä täällä tosiaan tarjotaan vähän, mutta kyllä niitäkin pyytämällä saa lisää. Aiemmin asuimme keskustan neuvolan alueella, ja siellä neuvolan täti sanoi, että halutessaan neuvola-aikoja toki saa useamminkin kuin suositus on, paitsi ei kesällä. Neuvolalääkärille tietenkään ei useammin päässyt, mutta muuten. Keskustan nlassa ultraankin pääsi usein, kun ultrauslaitteet olivat samassa talossa.

Nyt asutaan Keljonkankaalla, ja tyytyväinen olen täälläkin neuvolan toimintaan. Täällä neuvola-aikoja muksuille saa jopa kesäisin, mikä musta on selkeä parannus keskustan alueen neuvoloihin. Päiväkotiin saatiin kahdelle lapselle paikat heti, kun niitä tarvittiin.
 
Yleinen ohje on nykyisin, että korvatulehduksessa annetan särkylääkettä ja sympatiaa ja viedään sairas lapsi vasta aamulla omalle lääkärille. Tarkoitin siis päivystyksellä tuota sairaalan tiloissa toimivaa surkeutta klo 16 eteenpäin. Tottakai voit mennä jonottamaan kipeän lapsen kanssa 4h sinne ja kuulla sitten sättimistä kun menet korvien takia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surkea kaupunki:
Yleinen ohje on nykyisin, että korvatulehduksessa annetan särkylääkettä ja sympatiaa ja viedään sairas lapsi vasta aamulla omalle lääkärille. Tarkoitin siis päivystyksellä tuota sairaalan tiloissa toimivaa surkeutta klo 16 eteenpäin. Tottakai voit mennä jonottamaan kipeän lapsen kanssa 4h sinne ja kuulla sitten sättimistä kun menet korvien takia.

En kyllä ole tuollaisesta ohjeesta kuullutkaan! Kaksi-vuotiaan lapsemme kanssa ollaan monet kerrat käyty päivystyksessä juuri korvien takia, aina saatu asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua, ja tarvittaessa resepti. Viimeksi saimme lähetteen korvalääkärille, mutta pitkien jonojen takia menimme kuitenkin yksityiselle. Itse asiassa myönnän avoimesti, että tahallaan joskus odotamme kello 16:een iltapäivällä, että voimme mennä päivystykseen, sillä sinne olemme aina päässeet nopeammin kuin terkkulaan. Pisin odotusaika päivystyksessä on ollut tähän saakka tunti! Yleensä olemme päässeet 10-20:ssa minuutissa, jopa nopeammin.
 
En ole jyväskyläläinen, mutta itse ainakin mieluummin annan korvatulehduksessa lapselle särkylääkettä ja vien aamulla omalla lääkärille kuin lähden istumaan yöllä päivystykseen juoppojen sekaan. Ei ne antibiootit kuitenkaan vielä samana yönä tehoa, joten ihan turhaa lähteä yön selkään reseptiä hakemaan sen sijaan että lapsi (ja koko perhe) voi särkylääkkeen avulla nukkua ihan hyvät yöunet ja hakea sen lääkekuurin aamulla.
 
En voi muuta kuin suositella Jyväskylää lapsiperheelle, aivan mahtava paikka! =)
Neuvola- ja terveyskeskus on toiminut todella hyvin ja keskussairaalan päivystyksessäkin käyty pari kertaa, eikä ole tarvinnut jonottaa kuin 20min kerrallaan, kerran mentiin jopa perjantai-iltana, eikä ollut juoppoja ;) Alueellisia eroja varmaan löytyy kylläkin ja nekin voivat vaihdella vuodesta toiseen. Jos tykkäät kaupungista itsestään, niin kannattaa muuttaa. Työtilanne ei tietty ole hyvä täällä, mutta ei varmaan muuallakaan sen parempi. Täällä on ns. pienen kaupungin edut eli lyhyet työmatkat ja päiväkoteja löytyy joka alueelta, en ole kuullut että joutuisi toiselle puolen kaupunkia kuskaamaan kenenkään (ehkä voi olla jossakin erikoistilanteessa, nopea sijoitus tai varahoito). On hyvää kaupungin, seurakunnan ja MLL kerhotoimintaa. Tontit on kyllä tiukassa, eikä vapaita lähellä keskustaa enää taida löytyä, mutta uusia rivitaloja ja kerrostaloja on. Minäkin suosittelisin ainakin alueita nenäinniemi, ristikivi, tikka, kuokkalanpelto, ainola... Joillakin on omituinen kuva juuri Kuokkalan alueesta, mutta on tosi rauhallinen kaupunginosa, todella harvoin näkee poliisiautoa, ei varmaan sen useammin kuin missään muuallakaan ;)
 
Kuokkala on iso alue, ja häiriköitä, juoppoja yms. on eniten ostoskeskuksen ympärillä (pesäpalloaiheiset kadunnimet), missä on paljon kaupungin vuokra-asuntoja ja opiskelija-asuntoja. Tikka, Kekkola yms. paikat on jo ihan rauhallisia, ei ne juopot jaksa sieltä ostarilta niin kauas lähteä. =D
 
Alkuperäinen kirjoittaja notätävarten:
on ne vakuutukset lapsille, jotka jokainen vastuullinen vanhempi ottaa jälkikasvulleen. Kuka oikeasti vie lapsen oksennustaudin kourissa johonkin terkkariin kandille näytettäväksi? Lastenlääkäriasemilla osaavat homman

Ja mitä järkeä on raahata lasta oksennustaudin tms. takia erikoislääkärille??Kyllä tällaiset tapaukset pystytään hoitamaan ihan tk.ssakin,jopa kandit.Ei ne lastenlääkärit sen kummempaa hoitoa anna kuin perusterveydenhuollossakaan tällaisissa perus sairastumisissa.Usein tuntuu että vanhemmilla on vähän hukassa tuo asia,missä mitäkin vaivaa hoidetaan.Ei joka pikku korvatulehduksessa tai oksennustaudissa tarvitse ensimmäisenä juosta erikoislääkärin pakeille.Maalaisjärjen käyttö on sallittua..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aiheen vierestä...:
En ole jyväskyläläinen, mutta itse ainakin mieluummin annan korvatulehduksessa lapselle särkylääkettä ja vien aamulla omalla lääkärille kuin lähden istumaan yöllä päivystykseen juoppojen sekaan. Ei ne antibiootit kuitenkaan vielä samana yönä tehoa, joten ihan turhaa lähteä yön selkään reseptiä hakemaan sen sijaan että lapsi (ja koko perhe) voi särkylääkkeen avulla nukkua ihan hyvät yöunet ja hakea sen lääkekuurin aamulla.

Vihdoin joku,jolla järki leikkaa!Nimenomaan tämän vuoksi on ohje annettu,että yön yli voi kyllä särkylääkkeen avulla olla.Ei se sitä korvatulehdusta pahenna vaikka sinne lääkäriin mennään vasta seuraavana päivänä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surkea kaupunki:
Nykyisin ei saa mennä korvatulehduksen takia päivystykseen eli sairaalan päivystykseen. Jonotusajat muutenkin tuolla kompleksissa ovat naurettavia. Pienen lapsen kanssa ei ole kovin kiva odottaa 4h.

Haaveilen poismuutosta. Niin ja tuntuu siltä, että neuvolapalvelut toimivat vain Kuokkalassa ja Huhtasuolla.. Kummallekaan alueelle en todellakaan muuttaisi lapsien kanssa. Toisaalta tuohan se turvallisuutta, että poliisit usein kiertelevät.

Aijjaa... me käytiin viime lauantaina korvatulehduksen takia päivystyksessä aamusta ja päästiin 20 minuutissa lääkärille. HIljaista tosin oli. Ja ollaan siis helsinkiläisiä, joka ei sekään ollut mikään ongelma eikä hidaste. Edellisellä kerralla kun jouduttiin vinkuvan hengityksen takia asioimaan niin piti odottaa noin tunti, silloin oli muistaakseni perjantain myöhäisilta. Silloinkin saatiin hyvää palvelua, ottivat muiden edelle pikkuisen. Lisäksi olen itse saanut loistavaa palvelua siellä omien kivuiliainen sisäelinvaivojeni kera.

LIsäksi Jyväskylässä on alaikäisten perusterveydenhuolto ilmaista!!

Noista lasten sairaskuluvakuutuksista kyllä sen verran että eipä niillä Jkl:ssä tosiaan mitään tee kun yksityisellä ei lastenlääkärille hevillä pääse. Täällä kotona Helsingissä taas vakuutus on ihan korvaamaton.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aiheen vierestä...:
En ole jyväskyläläinen, mutta itse ainakin mieluummin annan korvatulehduksessa lapselle särkylääkettä ja vien aamulla omalla lääkärille kuin lähden istumaan yöllä päivystykseen juoppojen sekaan. Ei ne antibiootit kuitenkaan vielä samana yönä tehoa, joten ihan turhaa lähteä yön selkään reseptiä hakemaan sen sijaan että lapsi (ja koko perhe) voi särkylääkkeen avulla nukkua ihan hyvät yöunet ja hakea sen lääkekuurin aamulla.

Komppaan.. pronaxenia nassuun ja kyllä se siitä aamuun asti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras**:
Itse asiassa myönnän avoimesti, että tahallaan joskus odotamme kello 16:een iltapäivällä, että voimme mennä päivystykseen, sillä sinne olemme aina päässeet nopeammin kuin terkkulaan. Pisin odotusaika päivystyksessä on ollut tähän saakka tunti! Yleensä olemme päässeet 10-20:ssa minuutissa, jopa nopeammin.

Näin minäkin tekisin jos olisin Jyväskyläläinen :)
Itseasiassa monet paikalliset tuttavani tekee juuri näin.
 
Fosfaatit aiheuttavat osopoeortosia ja onhan niite4 erilaisilla koodeilla ruoassa ja juomissa. Ei niite4 sielte4 pois saa. Ei ihmisenke4e4n elimistf6 siede4 niite4 - sen huomaa, jos juo Phosporalia (site4 fosfaattijuomaa le4hette4ve4t IOLMAISEKSI) niille, joiden on me4e4re4 menne4 suolistonte4hystykseen, vaikka niin monelle se aine on saanut aikaan munuaisvaurion ja itse te4hysse4kin on kuolleisuusprosentti melkoinen. Mut jos asiakkallaa on pahoinvointia (luonnollisesti myrkytysoire se oksentaminen ja etova olo!), vaatii he4n pahoinvointile4e4kette4 ja nukutuksenkin! Pe4e4asia, et le4e4ke4ri saa otettua kuvia ja napsaisee koepaloja - vaikka niiste4 je4e4 aina arpi eike4 se limakalvo ole ene4e4 koskaan sama, kuin ennen operaatiota:-(
 
Me4 kannatan<a href="http://hibxffree.com"> kkuaaa</a> tuotuja pesupe4hkinf6ite4. Ne kere4te4e4n maasta, niite4 ei prosessoida kuivaamista lukuunottamatta, niite4 varten ei ole (viele4) rakennettu tehtaita ja kere4e4je4t (yleense4 kylien naiset) saavat niiste4 elannon. Eive4t haalista mustia vaatteitani, eive4t sise4lle4 hajusteita eike4 muutakaan. Ne ovat... pe4hkinf6ite4. Kerran vuodessa pyf6re4yte4n koneen sitruunahapon kanssa, koska meille4 on kova vesi.En pide4 vahvoista pesuaineista enke4 siite4, mite4 ne tekeve4t iholleni ja ympe4rilleni.-AT
 
Ellen F. - I love these pictures! Haley is<a href="http://lvjhzm.com"> buiateful</a> inside and out because I've known her since we were 11. You did such a great job capturing that and her love for Andrew and Bryant!
 
En asu enää Jyväskylässä, vaikka siellä tulikin asuttua aikoinaan pitkään. Kuokkalassa. Jyväskyläläinen ystäväni mainitsi äskettäin yllätyksekseni, että kaupunki tulee lopettamaan Kuokkalan terveysaseman. Yllättävää todella, koska Kuokkalahan on koko kaupungin väkirikkain kaupunginosa! Samalla menee sitten epäilemättä Kuokkalan neuvola.

Kuokkalan terveysaseman asiakkaat ängetään jatkossa muualle, mitä ilmeisimmin ainakin Kyllöön ellei jonnekin muuallekin. Ja jonot paisuvat...

Kaikki kurjistuu, Jyväskylän kaupungin rahatilanne on nykyisin aivan katastrofaalinen, kaikkea supistetaan. Ei kuulosta ruusuiselta enää kenenkään kannalta.
 

Yhteistyössä