K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä oon ainakin witun wanha pakottaja. Nii ja kyselin muiden musisoinnista. Mua ei enää kukaan viimeisinä esiintymiskertoina ihastellut (ks. edellä kohta "witun wanha"), mikä oli mukavaa, kun sen sijaan tultiin puhumaan soittamisesta. Nyt haluaisin tehä jotain yksin.
 
Mun veikkaus on et seuraava biisi on collab Juuston kanssa ja KK ohjaa musavideon
Hyvin mahdollista ja sitä musavideota on ehkä kuvattu ainakin osittain jo Prahassa keväällä. Siellä oli kuitenkin paikalla Joostin lisäksi muitakin hänen tiimiinsä kuuluvia, jotka myös ovat olleet mukana musavideoiden tekemisissä. Lisäksi siellä oli jo valmiina I Miss Us -musavideon takia paljon sellaisia ammattilaisia, joiden kanssa KK on tehnyt yhteistyötä aikaisemminkin.
 
MlM oli kuumaa valuuttaa ja K todennäköisesti imi vaikutteita maailmalta. Toki hän olis voinut hypätä toiseenkin kelkkaan mutta eiköhän MlM teema ole tarkoin punnittu.
Tai sitten ei. Lavahahmo on muotoutujut ajan myötä niillä pikkukeikoilla ja varmaan on testaillut, mitkä jutut ja vitsit toimii ja mitkä tuntuu itselle sopivilta. Tietysti on seurannut muitakin artisteja, mutta tuskinpa vaan on suoraan ja harkiten kopsannut mitään keneltäkään. Sitä paitsi K on aina flirttaillut kaikille, oli miehiä tai naisia.
 

Yhteistyössä