K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jessestä riippuvaisuusvibat, hah. Se maadoittaa Kärtsän ja katsoo vähån perään. Lähti viisuihinkin nimenomaan "maadoittamaan" Häärijä on täysin turha kapistus. Sopii perseenhaistelumongoloidin rooliin.

Vai maadoittamaan. Oli kaveriaan kannustamassa ja vapaapäivän viettivät yhdessä + muutama muukin kaveri oli mukana. Se irtiotto viisukuviosta oli se sun täällä jatkuvasti jankkaama maadoitus. Kärtsällä oli oma viisutiimi ja tiukka aikataulu, ei siellä ketään ylimääräisiä maadoitusantenneja pyörinyt.
Ps. Oikeasti Jessen piti alunperin olla tulkkausapuna. mutta huomattiin, ettei sitä tarvittukaan.
 
Ei se kyllä ihan välttämättä osaa. Hovia pitää olla aina mukana

Ja tämän päätelmän teet .... somen perusteella? K on sosiaalinen ihminen ja viihtyy porukoissa ja somettaa, kun on kivoja juttuja. Ei kukaan postaa koko elämäänsä someen, joten turha kuvitella, että tietäisit asiasta yhtään mitään. K on nimenomaan haastiksissa puhunut siitä, että tarvitsee välillä yksinoloa.
 
Vai maadoittamaan. Oli kaveriaan kannustamassa ja vapaapäivän viettivät yhdessä + muutama muukin kaveri oli mukana. Se irtiotto viisukuviosta oli se sun täällä jatkuvasti jankkaama maadoitus. Kärtsällä oli oma viisutiimi ja tiukka aikataulu, ei siellä ketään ylimääräisiä maadoitusantenneja pyörinyt.
Ps. Oikeasti Jessen piti alunperin olla tulkkausapuna. mutta huomattiin, ettei sitä tarvittukaan.
Lue hemmetti haastatteluja äläkä kääntele asioita mieleiseksesi Nimenomaan Jessen ja K:n haastattelussa Jesse käytti juuri tuota "maadoittaa" -termiä.
 
Ja tämän päätelmän teet .... somen perusteella? K on sosiaalinen ihminen ja viihtyy porukoissa ja somettaa, kun on kivoja juttuja. Ei kukaan postaa koko elämäänsä someen, joten turha kuvitella, että tietäisit asiasta yhtään mitään. K on nimenomaan haastiksissa puhunut siitä, että tarvitsee välillä yksinoloa.
Ei ainakaan naisavustajista kotonaan....Ja kavereiden pitää katsoa sohlon perään
 
Lue hemmetti haastatteluja äläkä kääntele asioita mieleiseksesi Nimenomaan Jessen ja K:n haastattelussa Jesse käytti juuri tuota "maadoittaa" -termiä.

Olen kuullut ja lukenut kaikki haastikset silloin aikanaan. Älä yritä päteä. Moneen kertaan tästä on tapeltu täällä ja silloinkin kävi ilmi, ettet kaikkia juttuja tiennyt. Käytä nyt helvetti järkeäsi edes. Mitä se maadoittaminen käytännössä on? No eikö se vapaapäivä ollut sellainen. Ei Jesse siellä ollut kädestä pitämässä., on tarkat säännöt siitä, kuka saa olla ja missä. Oikeastiko kuvittelet, et K on sanonut Jesselle: tule maadoittamaan minua viisuihin 🤣 Eiköhän Jesse vaan jälkikäteen keksinyt ton sanan kuvaamaan omaa olemistaan siellä, kun tulkkina ei tarvinnut toimiakaan.
 
Etpä näemmä ole. Ja kun et ole, kannattaisi vaieta tuosta asiasta🙂
 
Olen kuullut ja lukenut kaikki haastikset silloin aikanaan. Älä yritä päteä. Moneen kertaan tästä on tapeltu täällä ja silloinkin kävi ilmi, ettet kaikkia juttuja tiennyt. Käytä nyt helvetti järkeäsi edes. Mitä se maadoittaminen käytännössä on? No eikö se vapaapäivä ollut sellainen. Ei Jesse siellä ollut kädestä pitämässä., on tarkat säännöt siitä, kuka saa olla ja missä. Oikeastiko kuvittelet, et K on sanonut Jesselle: tule maadoittamaan minua viisuihin 🤣 Eiköhän Jesse vaan jälkikäteen keksinyt ton sanan kuvaamaan omaa olemistaan siellä, kun tulkkina ei tarvinnut toimiakaan.
Tiedätkö sä edes mitä maadottaminen tarkottaa? Vie ajatuksia pois itse kilpailusta ja siitä härdellistä, sitähän se siellä teki.
 
Yhteistyössä