K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Koitapa arvata. Siksi, että suurin osa suomalaisista artisteista, jotka on tehneet kv-keikkaa ja menestyneet isommin, ovat enkunkielisiä: The Rasmus, HIM ja Nightwish jne. Totta kai on jotain kansanmusiikkityyppejä ja jotain Maustetytöt-tyyppistä porukkaa, mutta he esiintyvät aika pienille mariginaaliyleisöille. Hienoa sekin on, mutta ei vähennä yhtään Kärtsän saavutusten arvoa.
Eikä kieli sitä kohota. Musiikista on kysymys, ei kielestä.
 
No, kerron vain mikä on oman, varallisuuden kanssa koko ikäni tekemisissä olleen kokemukseni perusteella juuri nyt yksi fiksuimmista sijoituksista.
Se on kulta ja kultakaivokset. John Doodyn listalta, jos ei halua tikkaa heittää. Toki joku kultakaivos-etf:kin voi olla hyvä.
Oon ostanut tätä tietoutta, kaikki on pitänyt täsmälleen paikkaansa ja tieto (Rahavalmennus) on vuodelta 2014 peräisin. Pitänyt paikkaansa toki aina se asia, mitä siinä läpikäydään. Itse hyödyntänyt sitä vuodesta 2020 alkaen.
Viittaan tällä siis siihen, että siinä on ajatonta tietoutta.
 
Menestynyt omalla mittarillaan. Jos olisi esim ”Hanoi Rocks” -menestynyt, niin joku lehti ois tästäkin kirjoittanut.
Hanoi Rocksin maailmanvalloitusta seurasi koko Suomi.
Hah, "koko Suomi" ei todellakaan seurannut Hanoi Rockseja. Kärtsän menestystä kyllä taas melkein koko Suomi seurasi viisujen jälkeen aika pitkäänkin. Kyllä näistä Kärtsän saavutuksista vielä tullaan kirjoittamaan, eikä ne mitenkään pienemmäksi muutu, vaikkei kaikista tulekaan otsikoita. Onhan selvää, ettei sama ihminen koko ajan voi olla otsikoissa.
 
Koitapa arvata. Siksi, että suurin osa suomalaisista artisteista, jotka on tehneet kv-keikkaa ja menestyneet isommin, ovat enkunkielisiä: The Rasmus, HIM ja Nightwish jne. Totta kai on jotain kansanmusiikkityyppejä ja jotain Maustetytöt-tyyppistä porukkaa, mutta he esiintyvät aika pienille mariginaaliyleisöille. Hienoa sekin on, mutta ei vähennä yhtään Kärtsän saavutusten arvoa.
Kyllähän K:kin on nimenomaan sitä alt-marginaaliyleisön musiikkia.
 
Pakkomielteinen seuraaja on se, joka lukee jotain Taiwanin lehdistöä, ???? kun K on buukattu sinne keikalle! 🤣
Osaatko käyttää internettiä ja Googlea? Ihan perustason tiedonhakutekniikalla löytyi siihen aikaan useita juttuja asiasta ja linkkejä niihin jaettiin parissa paikassa. Samalla lailla sinäkin varmasti niitä sloveenilehtiä kyyläilet aina kun Bojanista on kyse.
 
Ymmärsin kyllä niin et Bojere mammat shippaa HR:n näyttelijöitä eikä niitä hahmoja. Ainakin ne jutut viittaa siihen. Se yksi sarjasta innostunut K fani ja Bojere shippari ainakin on tosielämän henkilöiden shippauksen perään.
No ei ainakaan se X:n tyyppi, jos häneen viittaat, pelleshippaajaksi on osoittautunut Bojeren suhteen ja välillä jopa shippaa rivien välissä K:ta muille (X:n jutuissa siis)
 
Edelleen ei mitään tietoa keikkaileeko JO kesällä karnevaalin lisäksi, paitsi se yksiSan elokuun keikka. Tosin kyllähän he tarvii vähintään 2 kk lomaa karnevaalin jälkeen…
Onhan se tietysti raskas homma, mut sitten pääsee lepäämään. Siksihän he hyödyntää Kärtsää mahdollisimman paljon lippujen myynnissä. Suomestakin taitaa aika iso karavaani sinne mennä ihan Kärtsän takia, samoin Euroopasta.
 
Hah, "koko Suomi" ei todellakaan seurannut Hanoi Rockseja. Kärtsän menestystä kyllä taas melkein koko Suomi seurasi viisujen jälkeen aika pitkäänkin. Kyllä näistä Kärtsän saavutuksista vielä tullaan kirjoittamaan, eikä ne mitenkään pienemmäksi muutu, vaikkei kaikista tulekaan otsikoita. Onhan selvää, ettei sama ihminen koko ajan voi olla otsikoissa.
Kyllä seurasi. En itse esim. fanittanut, niin hyvin pysyin perillä asioista.
 

Yhteistyössä