Onko kukaan katsonut videoita Finn Wolfhardin Lontoon keikalta? Siellä näkyy A tokassa rivissä
Oli kyllä ihana reissu sekin. Kun oli vieläpä Lontoossa

I love that city (town). On suunnitelmissa tehdä uusi reissu sinne, jos Finn tulee vielä Eurooppaan ja jos menee Lontooseen (mutta ei tule Suomeen) ja jos vapaat silloin natsaa.
Haluaisin päästä viettämään muutenkin lisää aikaa Lontooseen. Paras iso kaupunki maan päällä.
Finnin uuden albumin, joka julkaistaan oliko se 10.7. kaksi biisiä on jo ulkona. Molemmat yllättävän hyviä, varsinkin se eka, I’ll let you finish.
Jotenkin tuntuu, että Finn ei jää vain musiikilliseksi tähdenlennoksi, vaan saa suosion jatkumaan, siis siten että meinaan sen verran ainakin, että toinenkin Euroopan-kiertue tai ainakin keikkoja Britanniassa kannattaisi tehdä!
Uusinta sinkkua soitettiin ennakkoonkin jossain Britti-podcastissa.
Finnin musa nojaa aika vahvasti jo tehtyyn brittipop rock musaan, mutta mikäs sitä on uudestaan kuunnellessa, kun tekee sen ihan tyylillä.
Harmi vaan, että Swiftieillä on niin herkkä nahka!
