K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Laittoi joo. Tammikuussa. Mutta bändiläisten mukaan Bluzan aihio oli ollut valmiina jo aiemmin. Mutta ei kyllä mainittu että musiikillinen vaiko lyriikat.
Mielestäni B sanoi että noin puolet oli valmiina sellaisenaan kuin biisi nyt on ja hän yhdessä illassa kirjoitti siihen lopun Lontoossa. Jossain niistä syksyn 2024 haastatteluissa kun kertoivat levyn tekemisestä.
 
Laittoi joo. Tammikuussa. Mutta bändiläisten mukaan Bluzan aihio oli ollut valmiina jo aiemmin. Mutta ei kyllä mainittu että musiikillinen vaiko lyriikat.
Mä oon tulkinnut tuon nimenomaan musiikillisena, koska se tuntuu olevan vakio että bojan puristaa lyriikat kasaan vasta loppumetreillä. Jotenkin tuntuisi että olisi ollut heiltä maininnan arvoista jos tilanne olisikin ollut toisinpäin eli Bojanilla olisi ollut valmiit lyriikat, joihin he olisivat alkaneet säveltää.
 
Eikö Bluzassa hänellä juuri ollut valmis kafanaidea päässä, jotain sellaista on sanonut. Stephanie taisi myös syntyä sanat edellä.
 
Ei K sanonut siinä mitään pitkästä emotionaalisesta suhteesta, vaan että tarvitsee fiiliksiä siihen toiseen ja siksi sitä seksiä oli vain kahden kanssa niistä viidestä. Vietti leffailtoja yms. näiden naisten kanssa ensin. Voit itse mennä kuuntelmenaan sen podcastin. Minä kuuntelin sen eilen.
K:n pitää tuntea toinen riittävän hyvin, jotta voi fantasioida tämän miespuoliseksi. Sitten kyllä kalisee miekka ⚔️💦
 
Mä oon tulkinnut tuon nimenomaan musiikillisena, koska se tuntuu olevan vakio että bojan puristaa lyriikat kasaan vasta loppumetreillä. Jotenkin tuntuisi että olisi ollut heiltä maininnan arvoista jos tilanne olisikin ollut toisinpäin eli Bojanilla olisi ollut valmiit lyriikat, joihin he olisivat alkaneet säveltää.
Näin mäkin oon ajatellut mut lähinnä siksi että sillon aiemmin se ei juuri kirjoittanut serbiaksi. Toki kieli on voinut vaihtua lennossa myös.
 
Yhteistyössä