K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
He on faneja, jotka kiertää Kärtsän keikoilla niin paljon kuin pystyvät. Ihan omilla rahoillaan myös ostavat VIP-lippuja kuten moni muukin, koska festareilla vipistä on oikeasti hyötyä, esim. paremmat oheispalvelut eikä tarvii jonotella. Todennäköisesti K on tullut omassa porukassaan tonne vippiin myöhemmin kuin nää fanit. Kyllä K tai joku muu porukasta osaisi sanoa, jos oikeasti kävisi liian ahdistavaksi. Kateellista panettelua taas.
Ei tainnut olla vippi vaan anniskelualue
 
Ensinnäkin, pelkästään ahkera keikoilla kiertäminen ei tee faneista parasosiaalisia. Puolustan heitä siksi, että he eivät tietääkseni ole olleet häriöksi ja osaavat käyttäytyä. Samaan aikaan vastustan myös kaikkea turhaa juoruilua ja yksityiselämän stalkkaamista. Teoriasi ei siis pidä paikkaansa.
Tekee siinä vaiheessa kun pitää hinnalla millä hyvänsä päästä Käärijän lähelle. Voivat toki käytäytyä hyvin mutta ovat silti parasosiaalisia.
 
Poistuiko se stoori? Katsoin eilen illalla stoorit enkä huomannut että ois ketään kuvannut kauan.
Ei ole poistunut. Viimeisin stoori, jossa Kärtsän tanssimista ja takana näkyy muita. Ei tietenkään ole niitä faneja varsinaisesti kuvannut. Tuossa vaiheessa Mikkekin on jo vaihtanut viihteelle, joten tuskin on tarkaan syynännyt, ketä siihen videoon osuu mukaan.
 
Ei yllätä yhtään että täällä missä stalkataa K ja B kaikkia menemisiä niin suojellaan näitä parasosiaalisia mummoja. Ei korppi korpin silmää noki.
Täällä ei ole mitään yhtenäistä sakkia. Mietipä itse mikä haaskalintu olet, kun yksittäisten fanien rahankäyttö ja elämäntapa on sulle noin kova paikka. Mikset keskity oikeasti siihen, mitä K tekee, jos olet oikeasti hänen faninsa.
 
Tekee siinä vaiheessa kun pitää hinnalla millä hyvänsä päästä Käärijän lähelle. Voivat toki käytäytyä hyvin mutta ovat silti parasosiaalisia.
Taidat olla itsekin aika parsosiaalinen sekä suhteessa Kärtsään (puolestaloukkaannut ja kuvittelet hänen ahdistuksensa) että suhteessa näihin faneihin (joiden elämää ja keikoillakäyntiä kadehdit).
Ps. Hinnalla millä hyvänsä = osta vip-liput ja käytä niitä samalla tavalla kuin muutkin vip-lipun ostaneet
 
En yleensä puolusta superfaneja, mutta eihän nuo muuta tee kuin seiso taustalla. Eivät kuvaa, eivät juttele, eivät tuijota. Anna ihmisten olla! Paremmin ei varmasti osaisi kukaan käyttäytyä idolinsa vieressä.
 
Paljastit myös samalla, että kateuden ja pahantahtoisuuden lisäksi olet mummottelija. Kumpikaan heistä ei ole mummo, toinen voisi iän puolesta ehkä olla, mutta ikä on vain numeroita. Vaikuttaa elävän hyvinkin kadehdittavaa elämää, kun kerran sinun on hyökättävä naurettavasti kimppuun. Hanki oma elämä ja jätä muut rauhaan!
 
Taidat olla itsekin aika parsosiaalinen sekä suhteessa Kärtsään (puolestaloukkaannut ja kuvittelet hänen ahdistuksensa) että suhteessa näihin faneihin (joiden elämää ja keikoillakäyntiä kadehdit).
Ps. Hinnalla millä hyvänsä = osta vip-liput ja käytä niitä samalla tavalla kuin muutkin vip-lipun ostaneet
Kateuskortti vedetty esiin. 🥱 Keksi jotain omaperäisempää sanottavaa. 🥱
 
Paljastit myös samalla, että kateuden ja pahantahtoisuuden lisäksi olet mummottelija. Kumpikaan heistä ei ole mummo, toinen voisi iän puolesta ehkä olla, mutta ikä on vain numeroita. Vaikuttaa elävän hyvinkin kadehdittavaa elämää, kun kerran sinun on hyökättävä naurettavasti kimppuun. Hanki oma elämä ja jätä muut rauhaan!
Keksi sinäkin jotain omaperäisempää sanottavaa kun jauhat kateudesta. 🥱
 

Yhteistyössä