K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tässä muutama fakta:

1) E:n emoji viittaa BFFchat jaksoon, joka on julkaistu 16.7. ja joka on nauhoitettu viimeistään 3.7. koska kyseisessä jaksossa todetaan, että nyt on heinäkuu ja Selen pohtii, lähtisikö Hangon regattaan (joka oli 3.-5.7.). Tässä jaksossa puhutaan mm. siitä, mistä voi löytää kumppanin, ja jakson aluksi E päivittää suhdestatustaan ja kertoo elävänsä ihanassa tapailukuplassa. Ruisrock oli 4.-5.7. ja B tuli Suomeen 6.7.

2) Tänään ilmestynyt jakso on nauhoitettu hyvin todennäköisest viimeistään 7.7. koska kaikki pitkät pääjaksot nauhoitetaan yleensä tiistaisin ja nauhoituksia on joka viikko. Tuolloin B on ollut Suomessa vasta vuorokauden, ja Ruissista on aikaa kaksi päivää. Pieni mahdollisuus on, että jakso olisi nauhoitettu jopa ennen Ruissia esim. 2. tai 3. heinäkuuta, jos edellinen jakso on nauhoitettu 1.7. (siinä jaksossa mainitsevat korostetusti, että nyt on heinäkuu), mutta todennäköisin vaihtoehto on, että se on nauhoitettu viimeistään 7.7. E:llä ei ole ollut aikaa kyllästyä B:hen tai siihen, ettei tapailudeitti voi huomioida hänen synttäreitään (jotka olivat 11.7.)
 
Totta. Jos suhdetta täytyy "rakennella" jo alusta asti, niin sit on kyl väärä ihminen kohteena.
Ihminen, jolla on kalenteri täynnä ja joka on saanut siipeensä aiemmissa suhteissa, kaikella todennäköisyydellä joutu rakentelemaan sitä suhdetta ihan jo siksi, että muuten sille ei löytyisi aikaa. Tästähän B puhui joskus viime vuoden marras-joulukuun haastattelussa, että ystäville ei tarvitse luoda aikaa mutta suhteelle täytyy tai muuten se ei kukoista. Mielestäni se oli fiksusti todettu, kun kyse on kahdesta kiireisestä artistista. E ei ole artisti mutta hänelläkin on kiireinen aikataulu ja paljon ns. pakollisia tapahtumia. Kyllä siinä täytyy pientä rakentelua ja suunnittelua tehdä, jos haluaa, että homma toimii.
 
Höpö höpö
 
Mitä jos K on heti perunut kaikki mahdolliset suunnitelmat Bn saavuttua? Kai ne kaikki lukuisat syntymäpäiväkekkerit oli jo hyvissä ajoin suunniteltu?
 
Kyllä. Sitä paitsi ihan E:n omien sanojen mukaan tapailusuhteesta on kyse, eikä mistään äkkirakastumisesta.
 
Niin mut emoji tuli vasta viime viikolla. Eihän nuo sun aikataulut mitään todista.
 
Mitä jos K on heti perunut kaikki mahdolliset suunnitelmat Bn saavuttua? Kai ne kaikki lukuisat syntymäpäiväkekkerit oli jo hyvissä ajoin suunniteltu?
Tuskinpa. Kyllä noi studiosessiot viittaa siihen, että ne on etukäteen hyvissä ajoin sovittu ja kalenteroitu ja siten pääsyy, miksi B tuli Suomeen just silloin. Siellä oli kuitenkin Allu ja Sonny ja ehkä Kirokin, koska B alkoi seuraamaan häntä.
 
Jos tapailu on päättynyt, niin eiköhän ole vaan todettu tai toinen todennut ettei ole sittenkään tarpeeksi yhteistä parisuhteeseen saakka tai ei odoteta samoja asioita. Tietenkään syynä ole mitkään synttärit saati Bojan.
 
Luepa keskustelu. Näkeehän sen keikkakalenterista ja vähän järkeä käyttämällä, että K:lla riittää urakiireitä. Albumin julkaisuun liittyy myös tosi paljon sellaista työtä, joka ei näy somessa.
Miten se vaikuttaa siihen, että pitäisi olla yksin. Ei parisuhde mikään kokopäivätyö ole. Normaalit ihmiset ei ota lomaa, jotta voisi olla suhteessa. Ihan töissä käyvät lähes kaikki parisuhteessa olijatkin.
 
Ihminen, jolla on kalenteri täynnä ja joka on saanut siipeensä aiemmissa suhteissa, kaikella todennäköisyydellä joutu rakentelemaan sitä suhdetta ihan jo siksi, että muuten sille ei löytyisi aikaa. Tästähän B puhui joskus viime vuoden marras-joulukuun haastattelussa, että ystäville ei tarvitse luoda aikaa mutta suhteelle täytyy tai muuten se ei kukoista. Mielestäni se oli fiksusti todettu, kun kyse on kahdesta kiireisestä artistista. E ei ole artisti mutta hänelläkin on kiireinen aikataulu ja paljon ns. pakollisia tapahtumia. Kyllä siinä täytyy pientä rakentelua ja suunnittelua tehdä, jos haluaa, että homma toimii.
Mulla on kyl toisenlainen kokemus. Silloin kun se toinen ihminen vie jalat alta, niin se suhde muodostuu kyl ihan pakottamatta. Mun suhde kesti ja voi hyvin, vaikka lähes ensimetreillä edessä oli tuhansien kilometrien välimatka, jota mitkään kalenterisulkeiset ei olis voinut paikata. Mut se kemia, sitä tarvitaan heti, muuten ei löydy tarpeeksi tahtotilaa niitten esteiden voittamiseen.
 
Silloin ekana synttärijuhlapäivänä E muistaakseni kirjoitti instassa jotenkin niin, että päätin, että mun synttäreitä juhlitaan tänään. Vaikutti, että se oli äkillinen päätös, joka ehkä johtui suunnitelmien muuttumisesta tai vastaavasta. Eihän me tiedetä, vaikka hänen olisi ollut alun perin tarkoitus mennä Porvooseen mukaan.
 
Yhteistyössä