K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Joo molemmat on tuhlanneet paljon aikaa ja viettäneet sen toistensa seurassa, matkustaneet ulkomaille yhdessä kahden viime vuoden ajan ja nyt laittoivat välit poikki. Kaikki tämä vain juksatakseen kourallista faneja. 😂😆
Ei se nyt mitään varsinaista lisävaivaa olisi vaatinut, jos olivat niin läheisiä ystäviä, kuin mitä julkisuudessa ovat kertoneet. Vastaavia matkojahan Dz on tehnyt ja tekee edelleen Markon kanssa.
 
Pr-suhde, jossa kaverit ja sukulaiset esitellään, jopa ulkomailla asuville järkätään tutustumistilaisuus ja mennään yhdessä useille lomamatkoille, vietetään toisten synttäreitä yhdessä. Yhtään kuvaa ei yhdessä löydy eikä edes samoista paikoista. Aina jonkun kolmannen kautta löytyy tieto, että ovat samassa paikassa. Kesällä 2025 lehdistö jaksoi kirjoittaa asiasta. Muuten siitä ei ollut mitään tietoa julkisuudessa ja ainakin Dz:n osalta huhut lesboudesta velloivat nimenomaan fanien keskuudessa aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Ei kyllä yhtään kuulosta pr-suhteelle. Ja kuinka raukkamainen B olisikaan, jos jättäisi Dz:n saamaan kaiken lian niskaan pelkän pr-suhteen takia. Ei sovi yhtään siihen kuvaan B:stä, mikä meillä on. Hän toimii aina ritarillisesti, oikea Balkanin kultapoika, ja nyt sitten heittäisi ystävänsä susille. Tosi uskottavaa.
 
No mutta eihän sitä vaikuta ees tuolla Balkinilla haukuttavan, tää näkyy lähinnä tietyillä tässä ketjussa.
 
Tossarit menee äärimmäisyyksiin jotta voivat jatkaa harhojaan.
 
No mutta eihän sitä vaikuta ees tuolla Balkinilla haukuttavan, tää näkyy lähinnä tietyillä tässä ketjussa.
Serbiassa suurin osa faneista on vakuuttunut, että Dz on lesbo ja suhde Jakoviin on pr-suhde. Heitä ei juurikaan kiinnosta B tässä kuviossa ja jättävät sen täysin huomiotta. Sitten on näitä kiihkofaneja, joille Dz on pyhä neitsyt, puhtoinen, kiltti perhetyttö, joka ei vain koskaan tee mitään väärää. Heille kaikki uutisoinnit Jakovista ja B:sta ovat roskalehtien keksimää satua. En tiedä, mitä ns. normaalit fanit ajattelevat Dz:sta. He eivät kirjoittele mihinkään ja tykkäävät varmaan musasta ja influ-mainoksista.
 
Yhteistyössä