V
V
vierailija
Vieras
B käveli mummilan huussiin ja punnersi majakan. Sitten hän soitti K:lle, että sullapa ei tällainen onnistukaan. Plörlörlööööö!
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Todellisen ystävyyden mitta on se, että kestää ilman kokovartalokoomaa yleläisiä säästöbudjetin horinoita 2 tuntia. Hyvä Joost! Olet Kärtsän tosiystävä
V
vierailija
Vieras
Tottakai tiedän, kun olen molempia artisteja pitkään seurannut ja Cledostakin jonkun verran. Myös noista eilisistä harjoituksista oli useampia somepostauksia.
V
vierailija
Vieras
Double on rakastunut Käärijään. Näkee miten hymyilee joka ikisessä otoksessa kun päätyny oheisena kuviin. Kertoo aika paljon.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Se liikemies Komulainenko on siis isä. Ei tosiaan ensimmäisenä tulisi mieleen, että hänellä on tuollainen poika. No tämä on tietysti pahinta ennakkoluuloa tämäkin.
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Ennen sitä isoa plumpsahdusta oli kuulunut kovaäänistä ja pitkäkestoista rutinaa. Samaan aikaan oli erittäin paha haju levinnyt laajalle alueelle.
Ensin kuului RUTS RUUUUUUUUUTS RUTS RUTS RUUUUUUUUUUUUUUUUTTTTSSS!!!
sitten kuului PLUUUUUUUUUUUUMPS PLUP PLUP PLUMS PLUUUUUUMS!!!!
lopuksi kuului LORILORILORILORI!!!
Ensin kuului RUTS RUUUUUUUUUTS RUTS RUTS RUUUUUUUUUUUUUUUUTTTTSSS!!!
sitten kuului PLUUUUUUUUUUUUMPS PLUP PLUP PLUMS PLUUUUUUMS!!!!
lopuksi kuului LORILORILORILORI!!!
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Jere ja Bojan seisoivat majakan huipulla, missä ulkosaariston viiltävä tuuli riepotteli heidän vaatteitaan. Euroviisujen kirkkaista valoista, areenoiden pauhusta ja jatkuvasta median salamavalojen välkkeestä oli kulunut aikaa, mutta heidän välisensä side ei ollut haalistunut. Täällä, kaukana kaikesta, oli vain kylmä graniitti, meri ja he kaksi.
Bojan veti takkinsa kaulusta ylemmäs ja katsoi Jereä, jonka katse oli nauliutunut horisonttiin. Jeren hiukset olivat sekaisin tuulesta, ja vaikka hänellä ei ollut yllään tuttua vihreää boleroaan, Bojan näki hänen silmissään saman sähköisen energian, johon oli rakastunut Liverpoolin hämärissä takahuoneissa.
"Sä olet hiljainen", Bojan sanoi, ja hänen äänensä oli pehmeä kontrasti aaltojen jylinälle. Hän astui askeleen lähemmäs, kunnes heidän olkapäänsä koskettivat.
Jere kääntyi hitaasti. Hänen kasvoilleen nousi se tuttu, hieman poikamainen virnistys, joka sai aina Bojanin sydämen jättämään lyönnin välistä.
"Mietin vaan... täällä ei oo piña coladoja", Jere sanoi murretulla englannillaan ja naurahti matalasti. "Mutta täällä on sä. Se on parempi."
Bojan hymyili, ja se lämpö, joka hänen silmistään heijastui, tuntui murtavan saaren ympärillä vellovan syksyisen kylmyyden. Hän ei epäröinyt. Bojan nosti kätensä ja asetti sen Jeren poskelle. Jere hätkähti hieman yllätyksestä, mutta nojasi sitten kosketukseen ja sulki silmänsä.
"Olen kaivannut tätä", Bojan kuiskasi. "Tätä rauhaa. Sinua."
Kun Jere avasi silmänsä, niissä ei ollut enää lavalta tuttua showmiestä, vaan pelkkää aitoutta ja haavoittuvuutta. Hän tarttui Bojanin ranteeseen, pitäen käden tiukasti poskellaan, ja astui vieläkin lähemmäs, kunnes heidän välistään ei mahtunut edes merituuli.
"Mäkin olen kaivannut", Jere vastasi hiljaa. "Joka päivä, Bojan."
Bojan kumartui eteenpäin ja painoi huulensa Jeren huulille. Suudelma oli aluksi hidas ja tunnusteleva, täynnä kaikkea sitä ikävää, mitä kuukausien etäisyys ja pitkät puhelut olivat rakentaneet. Se syveni nopeasti, muuttuen yhtä intensiiviseksi ja polttavaksi kuin se palo, joka heidän välillään oli syttynyt ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien. Jeren vapaa käsi löysi tiensä Bojanin niskaan, sormien hukkuessa tämän pehmeisiin hiuksiin.
Kun he lopulta irtaantuivat toisistaan hengittäen raskaasti, majakan suuri valo heidän yläpuolellaan syttyi välähtäen käyntiin. Se pyyhkäisi heidän ylitseen, valaisten pimeyteen laskeutuvan saaren ja heidän toisiinsa kietoutuneet siluettinsa.
Bojan painoi otsansa Jeren otsaa vasten ja huokaisi onnellisena. He olivat palanneet majakalle – paikkaan, jossa maailma ei voinut saavuttaa heitä.
Bojan veti takkinsa kaulusta ylemmäs ja katsoi Jereä, jonka katse oli nauliutunut horisonttiin. Jeren hiukset olivat sekaisin tuulesta, ja vaikka hänellä ei ollut yllään tuttua vihreää boleroaan, Bojan näki hänen silmissään saman sähköisen energian, johon oli rakastunut Liverpoolin hämärissä takahuoneissa.
"Sä olet hiljainen", Bojan sanoi, ja hänen äänensä oli pehmeä kontrasti aaltojen jylinälle. Hän astui askeleen lähemmäs, kunnes heidän olkapäänsä koskettivat.
Jere kääntyi hitaasti. Hänen kasvoilleen nousi se tuttu, hieman poikamainen virnistys, joka sai aina Bojanin sydämen jättämään lyönnin välistä.
"Mietin vaan... täällä ei oo piña coladoja", Jere sanoi murretulla englannillaan ja naurahti matalasti. "Mutta täällä on sä. Se on parempi."
Bojan hymyili, ja se lämpö, joka hänen silmistään heijastui, tuntui murtavan saaren ympärillä vellovan syksyisen kylmyyden. Hän ei epäröinyt. Bojan nosti kätensä ja asetti sen Jeren poskelle. Jere hätkähti hieman yllätyksestä, mutta nojasi sitten kosketukseen ja sulki silmänsä.
"Olen kaivannut tätä", Bojan kuiskasi. "Tätä rauhaa. Sinua."
Kun Jere avasi silmänsä, niissä ei ollut enää lavalta tuttua showmiestä, vaan pelkkää aitoutta ja haavoittuvuutta. Hän tarttui Bojanin ranteeseen, pitäen käden tiukasti poskellaan, ja astui vieläkin lähemmäs, kunnes heidän välistään ei mahtunut edes merituuli.
"Mäkin olen kaivannut", Jere vastasi hiljaa. "Joka päivä, Bojan."
Bojan kumartui eteenpäin ja painoi huulensa Jeren huulille. Suudelma oli aluksi hidas ja tunnusteleva, täynnä kaikkea sitä ikävää, mitä kuukausien etäisyys ja pitkät puhelut olivat rakentaneet. Se syveni nopeasti, muuttuen yhtä intensiiviseksi ja polttavaksi kuin se palo, joka heidän välillään oli syttynyt ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien. Jeren vapaa käsi löysi tiensä Bojanin niskaan, sormien hukkuessa tämän pehmeisiin hiuksiin.
Kun he lopulta irtaantuivat toisistaan hengittäen raskaasti, majakan suuri valo heidän yläpuolellaan syttyi välähtäen käyntiin. Se pyyhkäisi heidän ylitseen, valaisten pimeyteen laskeutuvan saaren ja heidän toisiinsa kietoutuneet siluettinsa.
Bojan painoi otsansa Jeren otsaa vasten ja huokaisi onnellisena. He olivat palanneet majakalle – paikkaan, jossa maailma ei voinut saavuttaa heitä.
V
vierailija
Vieras
Karvainen nainen ja Bojan seisoivat majakan huipulla, missä ulkosaariston viiltävä tuuli riepotteli heidän vaatteitaan. Euroviisujen kirkkaista valoista, areenoiden pauhusta ja jatkuvasta median salamavalojen välkkeestä oli kulunut aikaa, mutta heidän välisensä side ei ollut haalistunut. Täällä, kaukana kaikesta, oli vain kylmä graniitti, meri ja he kaksi.
Bojan veti takkinsa kaulusta ylemmäs ja katsoi karvaista naista, jonka katse oli nauliutunut horisonttiin. Karvaisen naisen hiukset olivat sekaisin tuulesta, ja vaikka hänellä ei ollut yllään tuttua stringibikiniääm, Bojan näki hänen silmissään saman sähköisen energian, johon oli rakastunut Moskovan hämärissä takahuoneissa.
"Sä olet hiljainen", Bojan sanoi, ja hänen äänensä oli pehmeä kontrasti aaltojen jylinälle. Hän astui askeleen lähemmäs, kunnes heidän olkapäänsä koskettivat.
Karvainen nainen kääntyi hitaasti. Hänen kasvoilleen nousi se tuttu, hieman poikamainen virnistys, joka sai aina Bojanin sydämen jättämään lyönnin välistä.
"Mietin vaan... täällä ei oo vodkaa", karvainen nainen sanoi murretulla englannillaan ja naurahti matalasti. "Mutta täällä on sä. Se on parempi."
Bojan hymyili, ja se lämpö, joka hänen silmistään heijastui, tuntui murtavan saaren ympärillä vellovan syksyisen kylmyyden. Hän ei epäröinyt. Bojan nosti kätensä ja asetti sen karvaisen naisen tissille. Karvainen nainen hätkähti hieman yllätyksestä, mutta nojasi sitten kosketukseen ja sulki silmänsä.
"Olen kaivannut tätä", Bojan kuiskasi. "Tätä rauhaa. Sinua."
Kun karvainen nainen avasi silmänsä, niissä ei ollut enää eloa, vaan pelkkää aitoutta ja haavoittuvuutta. Hän tarttui Bojanin ranteeseen, pitäen käden tiukasti poskellaan, ja astui vieläkin lähemmäs, kunnes heidän välistään ei mahtunut edes merituuli.
"Mäkin olen kaivannut", karvainen nainen vastasi hiljaa. "Joka päivä, Bojan."
Bojan kumartui eteenpäin ja painoi huulensa karvaisen naisen huulille. Suudelma oli aluksi hidas ja tunnusteleva, täynnä kaikkea sitä ikävää, mitä kuukausien etäisyys ja pitkät puhelut olivat rakentaneet. Se syveni nopeasti, muuttuen yhtä intensiiviseksi ja polttavaksi kuin se palo, joka heidän välillään oli syttynyt ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien. Hampaat kalisivat toisiaan vasten. Karvaisen naisen vapaa käsi löysi tiensä Bojanin niskaan, sormien hukkuessa tämän rasvaisiin hiuksiin.
Kun he lopulta irtaantuivat toisistaan hengittäen raskaasti, majakan suuri valo heidän yläpuolellaan syttyi välähtäen käyntiin. Se pyyhkäisi heidän ylitseen, valaisten pimeyteen laskeutuvan saaren ja heidän toisiinsa kietoutuneet siluettinsa.
Bojan painoi otsansa karvaisen naisen napaa vasten ja huokaisi onnellisena. He olivat palanneet majakalle – paikkaan, jossa maailma ei voinut saavuttaa heitä.
Bojan veti takkinsa kaulusta ylemmäs ja katsoi karvaista naista, jonka katse oli nauliutunut horisonttiin. Karvaisen naisen hiukset olivat sekaisin tuulesta, ja vaikka hänellä ei ollut yllään tuttua stringibikiniääm, Bojan näki hänen silmissään saman sähköisen energian, johon oli rakastunut Moskovan hämärissä takahuoneissa.
"Sä olet hiljainen", Bojan sanoi, ja hänen äänensä oli pehmeä kontrasti aaltojen jylinälle. Hän astui askeleen lähemmäs, kunnes heidän olkapäänsä koskettivat.
Karvainen nainen kääntyi hitaasti. Hänen kasvoilleen nousi se tuttu, hieman poikamainen virnistys, joka sai aina Bojanin sydämen jättämään lyönnin välistä.
"Mietin vaan... täällä ei oo vodkaa", karvainen nainen sanoi murretulla englannillaan ja naurahti matalasti. "Mutta täällä on sä. Se on parempi."
Bojan hymyili, ja se lämpö, joka hänen silmistään heijastui, tuntui murtavan saaren ympärillä vellovan syksyisen kylmyyden. Hän ei epäröinyt. Bojan nosti kätensä ja asetti sen karvaisen naisen tissille. Karvainen nainen hätkähti hieman yllätyksestä, mutta nojasi sitten kosketukseen ja sulki silmänsä.
"Olen kaivannut tätä", Bojan kuiskasi. "Tätä rauhaa. Sinua."
Kun karvainen nainen avasi silmänsä, niissä ei ollut enää eloa, vaan pelkkää aitoutta ja haavoittuvuutta. Hän tarttui Bojanin ranteeseen, pitäen käden tiukasti poskellaan, ja astui vieläkin lähemmäs, kunnes heidän välistään ei mahtunut edes merituuli.
"Mäkin olen kaivannut", karvainen nainen vastasi hiljaa. "Joka päivä, Bojan."
Bojan kumartui eteenpäin ja painoi huulensa karvaisen naisen huulille. Suudelma oli aluksi hidas ja tunnusteleva, täynnä kaikkea sitä ikävää, mitä kuukausien etäisyys ja pitkät puhelut olivat rakentaneet. Se syveni nopeasti, muuttuen yhtä intensiiviseksi ja polttavaksi kuin se palo, joka heidän välillään oli syttynyt ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien. Hampaat kalisivat toisiaan vasten. Karvaisen naisen vapaa käsi löysi tiensä Bojanin niskaan, sormien hukkuessa tämän rasvaisiin hiuksiin.
Kun he lopulta irtaantuivat toisistaan hengittäen raskaasti, majakan suuri valo heidän yläpuolellaan syttyi välähtäen käyntiin. Se pyyhkäisi heidän ylitseen, valaisten pimeyteen laskeutuvan saaren ja heidän toisiinsa kietoutuneet siluettinsa.
Bojan painoi otsansa karvaisen naisen napaa vasten ja huokaisi onnellisena. He olivat palanneet majakalle – paikkaan, jossa maailma ei voinut saavuttaa heitä.
V
vierailija
Vieras
Et ehkä kuitenkaan voi tietää, kumpi on parempi ystävä. Joost ja Cledos ovat tunteneet kauemmin. Cledos on tehnyt yhteistyötä Jimi Vainin kanssa ja tutustuttanut Joostin Vainin vaatteisiin (ja ehkä nyt voitaisiin lopettaa se ajatus, että K olisi noita Vainin vöitä tai vaatteita lahjoittanut tai lainannut Joostille). Hän on lahjoittanut useita vaatteita Joostille mm. sinisen Europapa-tracksuitin, joka näkyi Europapan promomateriaaleissa ja runsaasti Vainin vaatteita. Aina Suomessa ollessaan Joost on myös tavannut Cledoksen. Ja Cledos on tietysti tehnyt myös yhteistyötä Sahebin kanssa, joten ei liene kenellekään epäselvää enää, mistä Vainin vyöt ovat ilmestyneet hänen vaatekaappiinsa.
V
vierailija
Vieras
Koita nyt vähän paremmin trollata. Joost on itse sanonut saaneensa kyseisen vyön K:lta.
