"Kaikkihan nykyään terapiassa käy!"

[vieras]

Ystäväni, jolla on paaaaaaaljon mielenterveysongelmia, on sitä mieltä että kaikkien tulisi käydä terapiassa ja ne, jotka eivät terapiassa käy eivät vain ole vielä tiedostaneet ongelmiaan ja heidän tulisi ehdottomasti ensitilassa myöntää itselleen tarvitsevansa apua. Kaikki fiksut ihmiset siis käyvät juttelemassa ongelmistaan, tyhmät kieltävät terapiatarpeensa.

Mitä mieltä ootte, pitäiskö kaikkien ihmisten käydä terapiassa?

 

[aamuntorkku]

Höpöhöpö.
Siis ei.

 

[poipoipoi]

No ei todellakaan. Tavallisten ihmisten tavalliset ongelmat ratkeavat yleensä omilla taidoilla ja mahdollisesti läheisten avulla. Pitää myös oppia sietämään arkea ja sitä, ettei aina ole kivaa. Ei se ole mikään ongelma, vaan normaalia elämää. Mutta ellei oikeasti tunne enää saavansa elämäänsä hallintaan, on hyvä että hakee apua.

 

[vieras]

Ei taitas haittaa olla, mutta tarve kai on sitten toinen juttu. Mä voisin mennä.....vaikkei tarvetta olekkaan.

 

[äippä]

Olen kyllä samoilla linjoilla ap:n ystävän kanssa. Terapiassahan käy suurimmaksi osaksi juuri fiksut ja koulutetut ihmiset, jotka näkevät terapian kokonaisvaltaisen hyödyn elämälleen. Monesti alemmin koulutetut ihmiset pitävät terapiaa huuhaana tai pöpien touhuna...

 

[Keittiönoita]

No ei todellakaan. Tavallisten ihmisten tavalliset ongelmat ratkeavat yleensä omilla taidoilla ja mahdollisesti läheisten avulla. Pitää myös oppia sietämään arkea ja sitä, ettei aina ole kivaa. Ei se ole mikään ongelma, vaan normaalia elämää. Mutta ellei oikeasti tunne enää saavansa elämäänsä hallintaan, on hyvä että hakee apua.

Samaa mieltä. Mun mielestäni myös menetykset ja surut sekä niistä aiheutuva masentuneisuus ja ahdistuneisuus kuuluvat normaaliin elämään eivätkä yleensä vaadi ulkopuolista kertomaan, että "sun tunteesi tuossa tilanteessasi on ihan normaali" . Lääkityksestä puhumattakaan. Vasta sitten, jos niistä tunteistaan ei pääse ilman ammattiauttajaa yli ja tunteet haittaavat normaalia elämää vielä pitkän ajan jälkeenkin, ammattiapu voi olla tarpeen.

 

[yhäippä]

Mun mielestä kannattaa käydä, ei ehkä varsinaisesti terapiassa mut puhumassa asioista psykologin tai muun kanssa. Totta kai monet jutut kuuluvat elämään, mut joskus näitä juttuja kertyy enemmänkin ja silloin on ihan hyvä käydä juttelemassa.

Mä en ole masentunut eikä mulla ole mielenterveysongelmia. Olipahan vaan paljon vaikeuksia lyhyessä ajassa ja nyt käyn niistä juttelemassa ja on auttanut mua paljon. Oon tajunnut paljon asioita itsestäni ja nyt pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni.

 

[vieras]

Varmaan arvaattekin, että itse en terapialle koe tarvetta. Jotenkin tuntui loukkaavalta, että ystäväni - joka siis minut ja minun elämäntilanteeni hyvin kyllä tuntee - oli rivienvälistä sitä mieltä, että että elän ikäänkuin tiedostamattomassa tilassa ja vain luulen olevani tasapainoinen ja onnellinen. Minulle tuli siis sellainen olo, että ystäväni pitää minua tyhmänä kun en koe tarvetta terapiaan. Hän on paljon viisaampi ja valaistuneempi, koska käy sekä psykologilla että terapiassa.

 

[vieras]

Se tästä ny vielä puuttuu, että terapiaa tarvitsemattomat ihmiset alkais ravata julkisen puolen (harvalla yksityiseen varaa) psykologeilla sun muilla, kun ihan seinähullutkaan ei saa kunnon hoitoa

 

[yhäippä]

Ei kannata loukkaantua. Ehkä ystäväsi on vain kokenut terapian niin hyvänä että haluaa levittää sanaa eteenpäin ja haluaa kaikkien kokevan saman hyvän.

 

[Keittiönoita]

Mun mielestä kannattaa käydä, ei ehkä varsinaisesti terapiassa mut puhumassa asioista psykologin tai muun kanssa. Totta kai monet jutut kuuluvat elämään, mut joskus näitä juttuja kertyy enemmänkin ja silloin on ihan hyvä käydä juttelemassa.

Mä en ole masentunut eikä mulla ole mielenterveysongelmia. Olipahan vaan paljon vaikeuksia lyhyessä ajassa ja nyt käyn niistä juttelemassa ja on auttanut mua paljon. Oon tajunnut paljon asioita itsestäni ja nyt pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni.

Miksi juuri psykologin? Kun mulle on elämässäni kertynyt vaikeita asioita, parhaimman tuen, ymmärryksen ja lohdun olen saanut läheisiltäni ja joissain asioissa muilta saman kokeneilta.

 

[moi]

ikävä totuus on että ei ole resurseja ihmisten päästä terapiaan ,hirveet jonot

 

[peili]

Varmaan arvaattekin, että itse en terapialle koe tarvetta. Jotenkin tuntui loukkaavalta, että ystäväni - joka siis minut ja minun elämäntilanteeni hyvin kyllä tuntee - oli rivienvälistä sitä mieltä, että että elän ikäänkuin tiedostamattomassa tilassa ja vain luulen olevani tasapainoinen ja onnellinen. Minulle tuli siis sellainen olo, että ystäväni pitää minua tyhmänä kun en koe tarvetta terapiaan. Hän on paljon viisaampi ja valaistuneempi, koska käy sekä psykologilla että terapiassa.

Ei terapiasta kenellekään haittaa ole. Olisi kiva, jos voisi käsitellä omia ongelmatilanteitaan ulkopuolisen terapeutin kanssa. Mutta se, että kaverisi kokee sinun tarvitsevan terapiaa kertoo mielestäni hänen omista ongelmistaan. Minulla on yksi "sairas" kaveri. Hänen mielestään minun tilanteeni on aina ollut paljon pahempi kuin hänen tilanteensa. Minun lapseni on hänen mielestään erittäin vammainen ja hän vertaa lastani tapauksiin, joiden kanssa en pysty näkemään mitään yhteistä. Hänellä itsellään on smantasoisesti vammainen lapsi kuin minulla. Jotenkin on tullut sellainen kuva, että häntä itseään helpottaa, kun hän voi ajatella toisen olevan paljon huonommassa tilanteessa kuin mitä hän itse on. Ihminen peilaa omia ongelmiaan toisen kautta.

 

[jaaha]

Ystäväsi taitaa olla katkera niille joilla ei ole mainittavaa mielenterveysongelmaa.

 

[Psykologi, psykoterapeutti]

Vastaus lienee jostain äärilaitojen väliltä . Monelle ihan tavalliselle pulliaiselle voi kasaantua ikävyyksiä siinä määrin, että ammattiapu on hyödyksi. Toisaalta tarvetta apuun on vakavien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoitoon on niin paljon, että resurssit eivät mitenkään riittäisi perusmurheiden käsittelyyn. Lisäksi on ihmisiä, joille toiminta ja tunteiden käsittely eri muilla tavoin toimii varsin hyvin. Ei kuitenkaan tarvitse olla psyykkisesti aivan poikki ja uuvuksissa ennen kuin apua kannattaa hakea. Kovin yksilöllistä on .

 

[yhäippä]

Mun mielestä kannattaa käydä, ei ehkä varsinaisesti terapiassa mut puhumassa asioista psykologin tai muun kanssa. Totta kai monet jutut kuuluvat elämään, mut joskus näitä juttuja kertyy enemmänkin ja silloin on ihan hyvä käydä juttelemassa.

Mä en ole masentunut eikä mulla ole mielenterveysongelmia. Olipahan vaan paljon vaikeuksia lyhyessä ajassa ja nyt käyn niistä juttelemassa ja on auttanut mua paljon. Oon tajunnut paljon asioita itsestäni ja nyt pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni.

Miksi juuri psykologin? Kun mulle on elämässäni kertynyt vaikeita asioita, parhaimman tuen, ymmärryksen ja lohdun olen saanut läheisiltäni ja joissain asioissa muilta saman kokeneilta.

Koska psykologi osaa antaa näkökulmia joita tavikset ei välttämättä osaa.

Mäkin oon aina puhunut kaikki asiani ystäville ja perheelle ja saanut tukea. Mut nyt oli sellainen tilanne, että koin että tarviin ulkopuolisen kuuntelijan ja se oli tosi hyvä ratkaisu. En halua esim. perhettäni kuormittaa mun ongelmilla enempää.

Esim. kun mun vauva syntyi sairaana, ei kellään mun läheisistä ollut kokemusta miltä se todella tuntuu. He tukivat minkä pystyivät ja olen siitä kiitollinen, mutta todellisen avun sain ulkopuolisilta, eli sairaalan henkilökunnalta ja myöhemmin psykologilta.

 

[aamuntorkku]

Tästä "jokaisella pitää olla oma terapeutti" -asiasta on jo jonkin aikaa yritetty tehdä jotain ihme muotivillitystä :/ Siis mää oikeesti en näe mitään järkeä kaikkien lähtä jonnekin ulkopuoliselle asioitaan purkamaan, siis ihan varulta - mut tietenkin, jos oma olo on huono ja kokee terapiasta olevan jotain apua, niin ehdottomasti sitten tietenkin!

 

[kele]

Itse olen mt-ongelmainen ja tunnen erään toisen samanlaisen. Välillä tuntuu että sitä terapiaa myönnetään mitä ihmeellisimmistä syistä...

Esim. itse menetin läheiseni alaikäisenä (koko perhe), olen jatkuvan koulukiusauksen uhri ja syömishäiriöinen. Kaverini kipuilee vieläkin pian 40 täyttävänä äitisuhdettaan (perhe siis elossa), työpaikalla sattunutta ja yhteen kertaan jäänyttä kiusaamistapausta. Kaverini on viimeiset 15 vuotta käynyt kunnan kustantamana luoja ties missä terapiassa, kuntoutuksessa, ollut eläkkeelläkin jne. Minä olen ollut kyvytön edes opiskelemaan ja silti pompottelivat minua paikasta toiseen 7 vuotta(!) ennenkuin pääsin ensimmäiselle sairaslomalleni. Psyyke aivan rikki, jaksaminen vähissä. Ja tämä "kaverini" vaan harrastaa...

Sen olen myös huomannut että harva kuntoutuu tippaakaan, jos viettää aikansa muiden "sekopäiden" kanssa. Siksi en itse suostu enää menemään yhteenkään päiväsairaalaan tai osastolle..!

 

[yhäippä]

Ei kai tarvikaan jos elämässä ei isoja kriisejä. mut jos tulee isoja kriisejä kuten lapsen sairaus, kuolema, avioero, vakava sairuas etc. Niin ihan hyvä käydä juttelemassa.

 

[~mies~]

Mun mielestäni myös menetykset ja surut sekä niistä aiheutuva masentuneisuus ja ahdistuneisuus kuuluvat normaaliin elämään eivätkä yleensä vaadi ulkopuolista kertomaan,...

Niin minustakin. Vaikka täällä "Lilii" jo joskus toisaalla minulle jopa ehdotti terapiaan menemistä.

 

[poipoipoi]

Tästä "jokaisella pitää olla oma terapeutti" -asiasta on jo jonkin aikaa yritetty tehdä jotain ihme muotivillitystä :/ Siis mää oikeesti en näe mitään järkeä kaikkien lähtä jonnekin ulkopuoliselle asioitaan purkamaan, siis ihan varulta - mut tietenkin, jos oma olo on huono ja kokee terapiasta olevan jotain apua, niin ehdottomasti sitten tietenkin!

Samaa mieltä. Jos kokee, että kaikkia asioita pitää puida jonkun "ulkopuolisen" kanssa eikä todellisia mt-ongelmia ole, niin sitten voi palkata personal trainerin.

 

[peili]

Miksi juuri psykologin? Kun mulle on elämässäni kertynyt vaikeita asioita, parhaimman tuen, ymmärryksen ja lohdun olen saanut läheisiltäni ja joissain asioissa muilta saman kokeneilta.

Vaikeassa tilanteessa läheisiltä ei saa tukea, vaan heitä joutuu lohduttelemaan ja miettimään heidän tukemistaan. Monesti he saattavat kieltää koko asian. Vertaistuki on hyvä, mutta kaikkiin tilanteisiin se ei sovi.

 

[Keittiönoita]

Koska psykologi osaa antaa näkökulmia joita tavikset ei välttämättä osaa.

Mäkin oon aina puhunut kaikki asiani ystäville ja perheelle ja saanut tukea. Mut nyt oli sellainen tilanne, että koin että tarviin ulkopuolisen kuuntelijan ja se oli tosi hyvä ratkaisu. En halua esim. perhettäni kuormittaa mun ongelmilla enempää.

Esim. kun mun vauva syntyi sairaana, ei kellään mun läheisistä ollut kokemusta miltä se todella tuntuu. He tukivat minkä pystyivät ja olen siitä kiitollinen, mutta todellisen avun sain ulkopuolisilta, eli sairaalan henkilökunnalta ja myöhemmin psykologilta.

Multa kuoli avomies 3 viikkoa ennen esikoiseni syntymää ja esikoiseni syntyi vammaisena. En kokenut tarvetta käydä silloin psykologilla enkä koe edelleenkään, vaikka asiasta on jo pian 24 vuotta. Asiaan saattoi kyllä vaikuttaa se, että olin sairaanhoitaja ja siten surutyön vaiheet olivat mulle teoriatasolla ennestään tuttuja. En siis kaivannut mitään "näkökulmia" vaan konkreettista apua arjessa selviytymiseen. Olkapäätä, jota vasten itkeä. Tiesin kyllä, että elämä helpottaa taas aikanaan. Lapsen vammaisuuteen liittyvissä asioissa toki sain parhaan avun lasta hoitaneilta lääkäreiltä sekä myöhemmin tytön toimintaterapeutilta.

 

[peili]

Miksi juuri psykologin? Kun mulle on elämässäni kertynyt vaikeita asioita, parhaimman tuen, ymmärryksen ja lohdun olen saanut läheisiltäni ja joissain asioissa muilta saman kokeneilta.

Vaikeassa tilanteessa läheisiltä ei saa tukea, vaan heitä joutuu lohduttelemaan ja miettimään heidän tukemistaan. Monesti he saattavat kieltää koko asian. Vertaistuki on hyvä, mutta kaikkiin tilanteisiin se ei sovi.

Lainaukset menivät pieleen. Meniköhän nyt paremmin.

 

[Keittiönoita]

Miksi juuri psykologin? Kun mulle on elämässäni kertynyt vaikeita asioita, parhaimman tuen, ymmärryksen ja lohdun olen saanut läheisiltäni ja joissain asioissa muilta saman kokeneilta.

Vaikeassa tilanteessa läheisiltä ei saa tukea, vaan heitä joutuu lohduttelemaan ja miettimään heidän tukemistaan. Monesti he saattavat kieltää koko asian. Vertaistuki on hyvä, mutta kaikkiin tilanteisiin se ei sovi.

Lainaukset menivät pieleen. Meniköhän nyt paremmin.

Riippuu varmaan paljon niistä läheisistä. Mä kaipasin aikoinaan lohduttavaa syliä ja sitä tarjosi mulle isosiskoni. En osaa edes kuvitella jotain psykologia mua sylissään keinuttamassa