Juu, olen lukenut aiemminkin. Aunola tekee Jkylän yliopistossa tutkimusta ja mielestäni hänellä on paljon asiaa. Itse tunnistin omien vanhempieni "mokan" kasvatuksessa tuosta jutusta ja nyt tiedän miten on toimittava jotta lapsi saa hyvän itsetunnon.
Aunola muistaakseni huomasi tutkimuksissaan, että erityisesti matikassa pärjääminen liittyy kotiloihin. Hyvä itsetunto --> uskaltaa yrittää ns. riskikouluaineita joissa ei voi ulkoa opetella --> pärjää matikassa. Ironista, että itselläni kaikki muut kouluaineet olivatkin 9 paitsi matikka joka oli 7