Moi,
Mulla todettiin toinen keskeytynyt keskenmeno puolen vuoden sisään. Eka oli rv8, tää toinen nyt meni 12 asti. Molemmissa alkoi vuoto rv7, eka oli silloin heti kun menin lekuriin kuollut, tää toka nyt oli hengissä rv 7 mut nyt 12 viikon ultrassa todettiin, että on kuollut jo heti rv 7+. Eli olis perkele pitäny mennä pari pvää myöhemmin ni ois jo silloin saanu tiedon.
Mulla on jo kaksi lasta, niistä tosin 10v aikaa. Silloin ammoin ei ollut mitään ongelmia. Kyllä mua nyt mietityttää, että kun kaksi ihan peräkkäin menee kesken, ihan samoilla viikoilla ja ihan samalla tavalla, että onko toi mun sisus nyt kymmenessä vuodessa jo mennyt "pilalle". Mitenköhän on, lienee aika suuri todennäköisyys taas seuraavallakin keskenmenoon? Ikää on 33, eli ei nyt kuitenkaan ihan ikäloppu, mutta ehkä sekin vaikuttaa?
Onko muilla kokemuksia, mitenhän sitä uskaltaa enää kolmatta kertaa yrittää? Eka km oli ihan ok, sen sillai otti että okei, näin voi käydä, nyt sitten taas tunneskaala on ihan eri, tosi ahdistavaa ja kamalaa.
Ja toisaalta, kannattaisko se kolmas nyt yrittää, vaikka menis kesken, entä jos jotain on pielessä, eikä ne sitä tutki kuin vasta sitten? Jos joku on pielessä ni siinähän on tapahtunut jotain kymmenessä vuodessa?
Kertokaapas omia kokemuksia, jos on.