kaksoisvauvani eivät jaksaneet elää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja niina22
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

niina22

Aktiivinen jäsen
27.01.2007
1 773
0
36
keskiviikkona 13.2 mulla tuli keskenmeno,ilman oireita aloin yhtäkkiä vuotamaan ja lopulta sikiö tuli ulos pääsin onneksi heti illalla ultraan tarkistuttamaan että kaikki on tullut ulos,koska kipuja ei ollut.Ultrassa löytyikin toinen elävä sikiö,jolla kaikki hyvin.Voi sitä onnen tunnetta kun sain kuulla tästä,seuraavana perjantaina pääsin (15.2) pääsin vielä ultraan ja siellä se pikkuinen liikkui ja sydän löi komeasti. Vähän jo huokasin helpotuksesta mutta en kauaa
Lauantai päivällä toinenkin vauva tuli ulos,ilman vuotoja ja kipuja ja suru suunnaton :'( molemmat vauvat menivät taivaaseen!

Vuoto kumminkin jatkui lievänä mutta lääkärit sanoivat ettei tarvitse mennä ultraan ja sain ajan jälkitarkastukseen vasta maaliskuun puoli väliin

kävin kumminkin lääkärissä to.21 päivä jossa tehtiin todella kovakourainen sisätutkimus jossa lääkäri totesi että kohtu supistunut ja kaikki tullut ulos,toisin kuitenkin oli.lääkäristä poistuessani alkoi todella runsas vuoto joka jatkui vaan( ja puhun todella runsaasta vuodosta) ja tunnin odottelin kotona ja sitten soitin lääkäriin koska oli jo ruvennut pyörryttämään todella paljon ja lääkäri sanoi että jos vuoto ei lakkaa iltaan mennessä niin soita uudestaan.Vuoto ei lakannut ja menin todella nopesti huonoon kuntoon,kotona 7 aikaan illalla piti soittaa ambulanssi joka tuli nopesti ja sitten mentiinkin nopesti sairaalaan,verenpaineet olivat jo silloin todella alhaalla ja sairaalassa tehtiin tutkimus ja lääkäri yritti ottaa istukan palasia kohdusta pihdeillä pois ja se sattui tpdella paljon no lopulta saatiin pois palainen ja lääkäri sanoi että nyt seurataan loppuuko vuoto vai ei..koko yön verenpainetta seurattiin ja molemmissa käsissä kanyylit antamassa nesteitä ja lääkkeitä..
aamulla uusi ultra jossa todettiin että paljon on vielä kohdussa jälkeisiä ja yritetään ensiksi lääkkeillä saada kohtu tyhjäksi joka ei onnistunut ja mulla oli siihen mennessä hb melkeen 60 joten nopesti lisäverta ym. kohtu ei tyhjentynyt joten illalla jouduin kaavintaan jossa saatiin kohtu tyhjäksi!

En voi käsittää miksi mulle kävi näin ja vielä jos olisin odottanut iltaan asti kotona (mitä lääkäri sanoi) niin olisin ollut jo todella huonossa kunnossa,saatikka elossa

Nyt mun enkelivauvat ovat taivaassa ja itsellä tosi paha olla. Kokemus olit tietenkin henkisesti raskas mutta vielä fyysisesti raskas koska oli todella suuri verihukka,tuntuu ettei tästä selviä mitenkään.

Perjantaina toinen kaksosista vielä liikkuin mahassa ja sydän pompotti hyvin ja seuraavana päivänä hän jo poissa.En voi käsittää!

miten ihmeessä tästä selviää tai edes uskaltaa yrittää uutta raskautta??

Kokemuksia olisi kiva kuulla muilta ja vinkkejä selviytymiseen.mä täällä vaan katon mun enkelivauvojen kuvia ja itken :'(

kiitos jos jaksoitte lukea tai saitte selvää mun sekavasta kirjoituksesta
 
:hug: mun tarvii sanoa että mulla ainakin suru keskenmenosta helpotti vasta kun raskauduin uudelleen,siihen meni 6 pitkää kuukautta mutta nyt se tuntuu jo aika kaukaselta kun aikaa on kulunut kohta 5 vuotta .tosin mulla ei ollu fyysisesti noin rankka homma,se varmasti lisää pelkoja :(
 
voi kauhea, ei tuollaista pitäis tapahtua kellekkään.
olen tosi pahoillani puolestasi :'( :hug: :hug: :hug:
nyt paljon voimia kestää tuo suuri menetys. :hug:
neuvolasta saat varmasti neuvoja mihin voit mennä juttelemaan jos haluat enemmän purkaa pahaa oloasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ädä:
:hug: mun tarvii sanoa että mulla ainakin suru keskenmenosta helpotti vasta kun raskauduin uudelleen,siihen meni 6 pitkää kuukautta mutta nyt se tuntuu jo aika kaukaselta kun aikaa on kulunut kohta 5 vuotta .tosin mulla ei ollu fyysisesti noin rankka homma,se varmasti lisää pelkoja :(

kirjoitin juuri tuonne meidän kerhoon ja heti rupes itkettämään,juurikun sanoin että alkaa olemaan olo jo parempi.

luulen kyllä että kun kirjoitin tämän tänne ni jos se auttaisi,toivotaan!
 
Hei,

Suuri osanottoni menetyksesi johdosta! Oma tarinani löytyy keskenmeno rv 20, tukea kaivaten -pinosta. Pikkuiseni poismenosta on nyt puolitoista kuukautta. Suru on edelleen suuri ja kaipaus sydämessä valtava. Kyyneleet tulevat päivittäin. Silti elämä jatkuu päällisin puolin normaalisti. Käyn töissä. Tapaan ystäviä jne. Kannan kuitenkin koko ajan sisälläni murhetta, jota ei voi haudata, ei paeta. Suru on aaltomaista. Välillä olen aivan rikki, kun taas toisinaan sisälläni herää pieni toivonkipinä. Tämä suru on vain surtava, nämä kyyneleet itkettävä. Vasta nyt olen ymmärtänyt, kuinka paljon aikaa tämän menetyksen sureminen tarvitsee. Toisaalta tässä ei ole kiire minnekään. Voin rauhassa surra suruni ja rakentaa uudestaan rikki mennyttä sisintäni.

Mikään muu siis ei oikein auta kuin aika. Anna itsellesi aikaa surra. Ole itsellesi armollinen. Jokainen kyynel hoitaa osaltaan suruasi, vahvistaa sinua pikku hiljaa.

Aluksi mielessäni pyöri surun rinnalla jatkuvasti haave uudesta raskaudesta. Mietin, miten tulen kestämään uuden raskauden mukanaan tuomat pelot. Nyt olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Haluan ensin surra rauhassa poismennyttä tyttöäni ja saavuttaa jonkinlaisen tunteiden tasapainon. Vasta kun olen tämän menetyksen kunnolla hyväksynyt, on uuden yrityksen aika. Jotenkin olen kokenut hirmu helpottavana sen, että olen tajunnut, ettei tässä ole mitään kiirettä. Voin rauhassa kerätä voimia ennen uutta yritystä.

Jokaisen on tietenkin itse päätettävä, koska on valmis uuteen raskauteen. Monet kokevat uuden vauvan tuovan lopullisen helpotuksen tuskaan. Itsekin uskon näin lopulta olevan, mutta nyt tarvitsen aikaa suremiseen. En halua, että tämän menetyksen sureminen jää uuden raskauden mukanaan tuomien pelkojen alle ja ehkä jää sitten kalvamaan jonnekin sisimpään. Ihmiset ovat kuitenkin tässä asiassa erilaisia ja jokaisella on myös oma tapansa surra. Kuuntele rauhassa sisintäsi ja omia voimavarojasi.

Paljon voimia ja valoa sinulle! Keskity elämään hetki kerrallaan. Sure kun surettaa, mutta uskalla myös iloita pienistä hyvistä asioista, joita kohtaat. Tulet varmasti kokemaan monia erilaisia tunteita surun lisäksi, kuten pelkoa, katkeruutta ja vihaakin. Uskalla tuntea myös ikävät ja piinaavat tunteet. Sinulla on oikeus niistä jokaiseen. Pikku hiljaa kaiken harmauden alta tulee kuitenkin näkyviin myös pieniä valonsäteitä.


:heart: Yönhelmi
 
Sinulle niina 22! :hug:
Koin itse myös sikiön menehtymisen kohtuun rv 12-13 aikana :ashamed: , tämä tapahtui 8.2.-08

Minua on auttanut tämä keskenmenon kokeneet palsta. Ja puhuminen , ja puhuminen niiden ihmisten kanssa , jotka tiesivät raskaudestani. Sairaalassa sanottiin, että voi ottaa myös yhteyden sairaalateologiin tai psykologiin, jos kokee tarvetta. Me emme ottaneet yhteyttä tälläisiin apuihin. Ja tuntuu, että pikkuhiljaa selviämme tapahtuneesta. Aloin liikkumaan, ulkoilemaan sairalomani aikana paljon , olin 2vkoa ennen keskenmenoa ja viikon keskenmenon jälkeen slomalla, sen jälkeen vietin vielä viikon hiihtoloman. Tämän viikon maanantaina aloitin siis työt jälleen. Työssäolokin on helpottanut oloa, on muutakin ajateltavaa, kuin tapahtunut. Olin jo perjantaina jälkitarkastuksessa, nyt odotan menkkoja ja meillä lupa sitten heti uuteen raskauteen , jos vain onnistaa, se tuo valoa tulevaisuuteen! :heart:
Tänään olin töissä ja puhuin yhdelle hoitajallemme, joka ei edes tiennyt raskaudestani , sanoin, että kun olin slomalla, olin keskenmenon takia lomalla, hän oli kovin pahoillaan, mutta myös kerroin, että uutta raskautta yritämme, ja hän nyt on peukkujen pitelijänä, että onnistusimme siinä. Ja kyllä siinä tänään kyyneleet tuli silmiini, kun hänelle kerroin keskenmenostani. Samoin, kun kirjoitan tätä viestiä sinulle, kyynelehdin, kyllä se satuttaa, keskenmeno siis! :'(

Mutta aika parantaa ja haaveet tulevasta, voimia sinulle eteenpäin! :hug: :flower:

Rva pikkumyy :heart: :wave:
 
Hei Niina. :hug:
Olen kovin pahoillani menetyksistäsi. saanko kysyä miten pitkällä raskaus oli?
Minulla on takana keskiraskauden keskenmeno vko 16 joka tapahtui aivan yllättäen juuri ennen viime joulua. Olin pelkopolilla vastaanotolla ja lopuksi kun ultrasivat niin pikkuinen oli jo mennyt enkelien matkaan.
Reilu vuosi sitten rakas poikani menehtyi kohtuuni raskausviikolla 36, kohtukuolema, josta olen toisaalla täällä kirjoittanutkin. Häntä on suuri ikävä.
On meillä kaksi elävääkin lasta jotka ovat auttaneet pääsemään eteenpäin.
Jaksamisia sinulle Niina. :flower:
 
Niina22
k055.gif
Todella surullista. Jaksamista sinulle!
 
:'( Kauhea tarina... Toivottavasti olet jo paremmissa voimissa fyysisesti, vaikka tottakai se ottaa aikansa. Henkinen huono-olo vaikuttaa niin paljon myös fyysiseen jaksamiseen... Otan todella osaa... Lämmin halaus!!
 

Yhteistyössä