Kaksosraskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja stellu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

stellu

Vieras
Hei!
Minulla todettiin neuvolassa 8+4 viikolla että siellä onkin 2 sikiö ja sydän näytti lyövän molemmilla. Nyt parin viikon päästä 12viikon ultra ei malta millään odottaa. Keväällä minulla oli keskenmeno ja sen takia mietin kaikkea negatiivista että en uskalla olla iloinen tästä. Olen myöskin ylipainoinen. Halusinkin tietää että voiko ylipainoisen kaksosraskaus sujua ihan hyvin? Millaisia alkuraskauden oireita on ollut ja milloin ne yleensä helpottanut?
 
Onnea Stellu ja miten sulla on mennyt?

Täällä kans yksi kaksosia odottava. Saimme tänään kuulla ultrassa ja ajatukset ovat ihan sekaisin :D iloisia toki olemme ja kaksosista vitsailinkin puolisolle jo aika alussa, koska oireet olivat ja ovat niin voimakkaat. Nyt siis 7+3 ja pikkuisten koot vastaavat viikkoja. Pahoinvointi on todella voimakkaana ympäri vuorokauden ja kohtu kasvaa välillä kivuliaasti. Huolettaa vähän kun ei saa syötyä kunnolla ja monipuolisesti.

Itselläkin muutama kilo ylipainoa, mutta eivät neuvolassa sanoneet muuta kun että tarkkailen ettei nouse enempää kuin puoli kiloa viikossa. Toistaiseksi ei ole noussut lainkaan.

Tämä on ensimmäinen raskaus ja minun ja puolison ekat lapset. Itsellä ikää 30 vuotta ja puolisolla 31.
 

Yhteistyössä