Kala-allergiasta tietävät!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ??
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

??

Vieras
Meidän lapsella todettiin jo pienenä kala-allergia, vahingossa selvisi eka kerralla kun iholle nousi isot paiseet pelkästä kosketuksesta.

Sen jälkeen ei ole kalaa saanut, koska jo kosketus on aiheuttanut paiseet iholle.

Nyt 2v 8kk ikäinen ja ajattelin kokeilla kalaa jälleen (edellisestä kerrasta 6kk), kokeilin ensin iholle, ei tullut paiseita. No annoin syödä kalapuikon, 15min syömisestä silmät hieman punoitti ja nyt jo hieman turvonneet. Vähän hankaa niitä, mutta ei valita eikä kuulemma ole kipeät.

Mitä teen?! Millä vois helpottaa lapsen oloa, tartteeko viedä päivystykseen. Jos olis tullut iho reaktio olisin osannut laittaa kortisonia, mutta kun reaktio tuli silmiin en tiedä onko kuinka vaarallista :/
 
Saitko ohjeen kokeilla kalaa uudelleen? Mulle allaergialääkäri sanoi kala-allergian menevän huonosti ohi. Saattaa helposti jäädä pysyväksi ja uutta kokeilua tai testiä ei tehdä ennen kuin lähemmäs kouluikää. Näissä asioissa toki on eri ohjeita ja erilaisia lääkäreitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Kala-allergian kanssa ei kannata leikkiä.En ainakaan uskaltaisi antaa kalaa jos kotona ei olisi mitään allergialääkettä...

Niinpä! mulla on niin paha kala-allergia että menee hengitystiet tukkoon! Aina ollut näin paha..
 
Alkuperäinen kirjoittaja karvakorvakirppu:
Saitko ohjeen kokeilla kalaa uudelleen? Mulle allaergialääkäri sanoi kala-allergian menevän huonosti ohi. Saattaa helposti jäädä pysyväksi ja uutta kokeilua tai testiä ei tehdä ennen kuin lähemmäs kouluikää. Näissä asioissa toki on eri ohjeita ja erilaisia lääkäreitä.

Kehoitettiin kokeilla 6kk välein.

Tunnen itteni tällä hetkellä todella huonoks äidiks, miks menin antamaan.. Ei onneks oo hengitystiet turvonnut. Syömisestä on nyt 30min ja lapsi leikkii normaalisti, silmät hieman turpeat ja luomet punoittaa pikkasen :(
 
En kyllä olis uskaltanut kokeilla kotona ilman kunnon allergialääkkeitä ja Epipeniä.. Mutta myöhästä rutistaa ku paskat on housussa, anna antihistamiinia jos sellaista sattuu kotona olemaan.
 
Mun tyttö on saanut ihan kalan hajusta ja ihokosketuksesta anaflaktisen shokin ja meillä oltiin sairaalassa vain haistelemassa kalan hajua osastolla. Kokeilua ei todennäköisesti tulla edes testaamaan niin, että hän söisi kalaa. Tyttö siis jo koululainen.
Pitäisikö sun soittaa päivystykseen ja kysyä neuvoa pitääkö teidän tulla näytille?
Meillä siis aina allergialääke tytöllä mukana ja epipen kynä.
 
Kai se ois pitäny tietää miten tän kanssa toimitaan, niin jälkiviisaus, paras viisaus. Mutta olis voinut lääkäritkin varoitella, ne ei varmaan uskonut kun ei näkynyt allergiatesteissä, vaikka sanoin että lapsi sai kosketuksesta ed. reaktion.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja karvakorvakirppu:
Saitko ohjeen kokeilla kalaa uudelleen? Mulle allaergialääkäri sanoi kala-allergian menevän huonosti ohi. Saattaa helposti jäädä pysyväksi ja uutta kokeilua tai testiä ei tehdä ennen kuin lähemmäs kouluikää. Näissä asioissa toki on eri ohjeita ja erilaisia lääkäreitä.

Kehoitettiin kokeilla 6kk välein.

Tunnen itteni tällä hetkellä todella huonoks äidiks, miks menin antamaan.. Ei onneks oo hengitystiet turvonnut. Syömisestä on nyt 30min ja lapsi leikkii normaalisti, silmät hieman turpeat ja luomet punoittaa pikkasen :(

Eiköhän tuo sitten mene ohi. Eipä näihin reaktioihin aina osaa suhtautua etukäteen varautuen. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kai se ois pitäny tietää miten tän kanssa toimitaan, niin jälkiviisaus, paras viisaus. Mutta olis voinut lääkäritkin varoitella, ne ei varmaan uskonut kun ei näkynyt allergiatesteissä, vaikka sanoin että lapsi sai kosketuksesta ed. reaktion.

Lääkäreihin kannattaa AINA suhtautua vähän skeptisesti. Itse sä kuitenkin parhaiten tiedät oman ja lapsesi tilanteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja sdf:
Pienempinä annoksina seuraavalla kerralla. Ja pidemmällä aikavälillä. Lääkkeitä pitää olla kotona.

Ja sellaiseen aikaan, että pääsee terveyskeskukseen (nopeasti).

No ensiapuun pääsee 4 minuutissa.

Epipeniinhän ei meille etes reseptiä saanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja karvakorvakirppu:
Saitko ohjeen kokeilla kalaa uudelleen? Mulle allaergialääkäri sanoi kala-allergian menevän huonosti ohi. Saattaa helposti jäädä pysyväksi ja uutta kokeilua tai testiä ei tehdä ennen kuin lähemmäs kouluikää. Näissä asioissa toki on eri ohjeita ja erilaisia lääkäreitä.

Kehoitettiin kokeilla 6kk välein.

Tunnen itteni tällä hetkellä todella huonoks äidiks, miks menin antamaan.. Ei onneks oo hengitystiet turvonnut. Syömisestä on nyt 30min ja lapsi leikkii normaalisti, silmät hieman turpeat ja luomet punoittaa pikkasen :(

Minulla turpoaa vain silmät kun olen syönyt kalaa, joskus on turvonnut esim. käsivarret. Ei tule onneksi hengitysvaikeuksia. Toivottavasti tekin selviätte yhtä vähällä!
 
Nyt muuten punoitus on lähtenyt ja toinen silmä enää vähän turvoksissa, iho-kosketuksesta ei sitten loppujen lopuks tullut mitään. Kysellyt olen koko ajan että mikä olo ja ihan hyvä kuulemma, sen mitä tuon ikäinen osaa voinnistaan sanoa. Ei kuulemma maha tai kurkku kipeä. Normaalisti leikkii tuossa.

Taidettiin selvitä säikähdyksellä!
 

Yhteistyössä