Kamala

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ponnistuskipu synnytyksessä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ymmärrän kyllä alatiesynnytyksen pelon, mutta mielestäni on hyvin surullista, että joka asiassa vieraannutaan täysin luonnosta ja luonnonlaeista. Elämään kuuluu myös kipua ja inhottavia asioita, tosin lapseni syntymä oli kivusta huolimatta kaikkea muuta kuin inhottavaa ja ikävää.

Tämä on minun mielipiteeni, ja eri mieltä saa olla.
 
Lievennän vielä kommenttiani niin, että jos on jo kerran kokenut hirveän, kamalan synnytyksen, josta ei ole henkisesti toipunut, mielestäni on täydet perusteet saada sektio.

Mutta henkilökohtaisesti ihmettelen hiukan sellaisten naisten suurta määrää, jotka haluavat ensisynnytykseksi sektion. Helppojakin synnytyksiä on, ja monen sektion kokeneen kohdalle olisi saattanut osua hyvinkin helppo tai aivan siedettävä synnytys. Mutta ihmiset pelkäävät eri asioita. Minäkin pelkään hämähäkkejä, joten kaipa pitäisi ymmärtää sekin, jos joku pelkää synnytystä.
 
Kamalan synnytyksen kokeneenako on jotenkin paremmin ""ansaitsee"" pelkosektion vai? Eikös sitä sanota että yksikään synnytys ei ole samanlainen eli jospa se toinen ois vaikka ihana ja helppo ja sektio ihan kamala... ""Kärsi, kärsi kirkkaimman kruunun saat""

Kuten itse totesit pelko ei ole järkeistettävissä eli myös ensisynnyttäjä voi pelätä synnytystä ilman omakohtaista kokemusta.
 
No mulle nyt ihan sama milläkeinoin kukakin tahtoo vauvansa synnyttää, jokaisen ihan oma asia. Joitain pelottaa synnytys, toisia se että joudutaan tekemään sektio. Turha kai tuota nyt on ruveta arvostelemaan. (Ja vaikka ""kommentin"" alapuolelle kirjoitankin niin ei ole hänelle suunnattua tekstiä vaan ihan yleisesti :))
Mutta sitä vain jäin miettimään että mulle ei missään vaiheessa edes tarjottu mitään ilokaasuja tai muuta (kuin se epiduraali), uskokaa tai älkää mutta en edes muistanut mitään pyytää! Ja onko teidän synnytyksissä yleisesti katetroitu?? Minua kätilö hyppyytti pissalla melkein kokoajan. No, en olis katetria tahtonukkaan...
Ja sitten noista kivuista, ihan tosi ne ilmeisesti on eri ihmisillä niiiiin erilaisia, kuuntelin tuossa monttuauki kun sukulaisnainen selitti (4 lasta) ettei hän ikinä ole uskaltanut ottaa minkäänlaista puudutusta kun pelkäsi että se laittaminen sattuu!! Lisäsi vielä että hänellä ei ne supistuskivut ole kovin voimakkaat... No ei ilmeisesti :)!!!
 
Ymmärrän kyllä tuon pointin, että sektion markkinointi ei oo ihan asiallista... En mäkään mitään leikkausta voi kenellekään varsnaisesti suositella kun en oo mikään asiantuntija. Pitäis kai jättää lääkäreille nuo sektion suosittelut, kun joillekin ihmisille sektio voi olla hyvinkin vaarallinen. Ei ole syytä ketään lietsoa haluamaan sektiota muiden pelottelujen vuoksi, varsinkaan sellaisten, jotka eivät tavallisesta synnytyksestä edes tiedä mitään.

Molemmat vaihtoehdot siis ihan ok, mutta tollanen synnytyksen kauhistelu ja keisarileikkauksen suosittelu on vähän väärin minusta...
 
Itselläni esikoisen ponnistusvaihe kesti myös yli tunnin. Osasyynä kokematon kätilö. Pelkotilaa ei siitä jäänyt, kun ajattelin, että kyse oli kuitenkin vain yhdestä päivästä elämässäni ja lopputulos oli kuitenkin terve vauva.

Epiduraalipuudutusta ei laiteta loppuvaiheessa ainakaan siksi, että se yleensä aina vie supistukset, joten sitä kompensoimaan laitetaan tippa käteen. Epiduraali vaatii aina myös anestesialääkärin paikalle, jote jos hän on vaikka leikkauksessa kiinni, epiduraalia ei saa, koska ei ole ketään sitä antamassa. Omalta kohdaltani odottelin esikoista synnyttäessä 2 tuntia epiduraalia.

Minusta myös normaali alatiesynnytys on PÄÄSÄÄNTÖISESTI paras tapa synnyttää, koska se on vauvalle paras tapa. Sairaalabakteerit yms. leviävät myös helpommin sektioissa (kaverin vauva vammautui pysyvästi juuri sektiossa tulleen sairaalabakteerin vuoksi), vaikkakin ovat lienee harvinaisia vaivoja. Viimeisin asia, joka vauvassa kehittyy on hengityselimistö ja olen kuullut, että esim. syöksysynnytyksissä vauvat usein kärsivät hengityskatkoksista, koska keuhkorakkulat eivät ole täysin ehtineet kypsyä synnytysprosessin aikana. Samaa vaivaa voi olla myös sektioissa.

Ymmärrän myös, jos sektion syynä on aiempi sietämätön synnytyskipu tai ylitsepääsemätön pelko, mutta telkkarissa oli keväällä juttu naisesta, joka halusi vauvan mukaan isompien lasten kevätjuhliin ja sen vuoksi sektio tehtiin 2 vkoa ennen kevätjuhlia!!! Hei haloo, ei mitään järkeä tuollaisessa.
 
En ehtinyt kaikkia viestejä lukea, mutta se pisti silmään, kun joku kirjoitti että ""onnistuneella kivunlievityksellä kivut on inhimilliset"", tai jotain sen suuntaista. Kuinka noin voi ajatella, kun on erilaisia kipukynnyksiä?

Itselleni laitettiin epiduraali ajoissa, en muista paljonko olin silloin auki, oisko 4-5cm. Siihen asti olin kestänyt ihan kohtuuhyvin, vaikka kipeäähän se teki niin p-rk-l--sti. Epiduraali auttoi, pystyin rentoutumaan ja loppuavautuminen sujui ihan itsestään. Mutta sitten epiduraalipumppu laitettiin kiinni, ja alkoi ponnistusvaihe.
Se oli kamalaa. Ei puhettakaan mistään ""ponnistustarpeen tullessa ponnistaminen helpottaa"" -oloa!!! Paskanmarjat! Se sattui niin että ei tehnyt mieli ollenkaan ponnistaa. Aktiivinen ponnistusvaihe kesti jotain 12 min., minusta se tuntui jälkikäteen tunnilta! Imukupilla lapsi sitten autettiin maailmaan. Synnytyksen kokonaiskesto oli 5 tuntia 20 min. Mistä mihin se sitten lasketaankaan.

Sain imutella ilokaasua osan aikaa ponnistusvaiheessakin, mutta ei siitä ollut minulle apua. Huono olo vaan, en vissiin osannut ottaa sitä oikein. Eikä niissä tuskissa tullu mieleen ne ohjeet miten pitää ilokaasua imutella tai miten hengittää tai miten rentoutua.

Haluaisin itsekin toisen lapsen, mutta antaapa ajan kulua. En ainakaan näillä ""traumoilla"" ihan heti lähe synnyttämään. Sektio on kyllä mullakin mielessä, sori vaan, alatiesynnytyksen puolesta puhujat!
Pelkopolin kautta käy tieni seuraavan kerran, jos sellaista tulee.
 
No onnistuneesta kivunlievityksestä voidaan varmaankin puhua silloin, kun ihmisen kivut lievittyvät kipukynnyksestä riippumatta. Valitettavan usein kivunlievitys ilmeisesti menee metsään.
 
Kun mun synnytyksessäni kivunlievitys kyllä onnistui, niiltä osin mihin sitä pystytään antamaan. Eli sinne avautumisvaiheeseen. Mutta jos kokee ponnistusvaiheen niin tuskaisena kuin esim. minä, niin milläs sitä kipua lievität? Sairaalaan gyne sanoi mulle lähtötarkastuksen yhteydessä, että ""seuraavalla kerralla voisi kokeilla kohdunsuun puudutusta, mutta ei siitä paljon apua ole.""
 
Pitää vielä lisätä tuohon omaan aiempaan viestiin,että sain spinaalipuudutuksen kun olin 7cm auki, siihen asti otin ilokaasua ja kiikuin keinutuolissa. Kun kerroin kätilölle ettei ilokaasu enää riitä hän sanoi että nyt laitetaan spinaali.Puudutus auttoi hetkessä ja vei tosiaan kaikki kivut ponnistusvaiheesta myös. Synnytys oli äärimmäisen helppo. Esikoisen synnytyksessä en saanut kivunlievitystä ja se oli elämäni kamalimmat 18h, ponnistusvaihe ei kylläkään kestänyt pitkään, vain 6min, mutta kävi sitäkin kipeämpää, niinku olis jotaki betonikuulaa työntänyt ulos. Olen kyllä onnellinen,että kävin pelkopolilla ennen kuopuksen synnytystä,näin kätilökin osasi varautua lievittämään kipuja asianmukaisella tavalla :)
 
Mielestäni kukin saa omat ratkaisunsa tehdä.
Olen myös kuitenkin sitä mieltä, että ei sitä sektiotakaan nyt kovin kannata mainostaa se on iso leikkaus jossa myös omat riskinsä. Yhdellä kaverilla esim. maha oli yli puoli vuotta niin arka ettei siihen saanut kukaan koskea, aika hankalaa vauvan kanssa. Mihin ratkaisuun kukin sit päätyykin uudelleensynnyttäjänä tai ensisynnyttäjänä niin tsemppiä, turha on liikaa miettiä muiden synnytyksiä kaikki ne on niin yksilöllisiä.
 
moikka! sori nyt ap:lle, meen vähän sivupoluille. Oon vähä tyhmä, mikä on pelkosektio? Siis saa sektion, jos äiti pelkää kovin synnytystä? Sain alkukesästä esikoisen, synnytys oli muuten lähes ""lasten leikkiä"", mutta ponnistusvaihe järkyttävä. Imukuppi + 4. asteen repeämät. En halua pelotella ketään, mulla vaan semmonen ""lihaskudostyyppi"", ettei anna periksi.
En haluaisi, mutta sektio on ilmeisesti ainoa vaihtoehto tulevaisuudessa mun kohdalla. Oisin viel kysynyt nimim. Pupulta, miten sinulla? ""Saatko"" kuitenkin vielä synnyttää alakautta, kun sinullakin pahat repeämät ym... Muakin ahdisti kovin alussa tuo synnytyksen loppuvaiheen pohdinta, kun siinähän alkoi olla jo vauvallakin hätä, kun oli niin tiukassa...Ois tarvinnu varmaan tehdä hätäsektio, mut turha tässä jossitella. Parannuin ihmeen hyvin, toivottavasti ei myöhemmin ala vaivaamaan...Mut olisi mukava kuulla vielä ajatuksiasi ""Pupu""...Kiitos!
 
mun synnytyksestä on kulunut 2kuukautta..avautumis vaihe meni nopeasti kesti 3 tuntia mutta kun tuli ponnistuksen aika yritin ponnistaa tunnin kunnes sen jälkeen poika syntyi imukupilla koska olin niin väsynyt en jaksanut enää itse.. sen jälkeen mut piti viedä leikkaussaliin koska istukka jäi sisälle...oli tosi kivulias ensimmäinen synnytys..
 
senna: Melkein kuin oma tarinani!!! Mulla synnytyksestä kohta 5kk. Avautumisvaihe meni ihan OK, mutta ponnistaminen oli hirveää. Poika syntyi loppujen lopuksi imukupilla. En tosin ponnistanut tuntia, vaan lapsen sydänäänet heikkeni. Ja istukankäsinirroitukseen jouduin minäkin! Oli todellakin kivulias ensimmäinen (ja viimeinen???) synnytys.
Jännää, että olen nyt vähälle aikaa kuullut useita tapauksia siitä, ettei istukka ole irronnut. Tilastojen mukaan kun vain 1-2%:ssa synnytyksistä joudutaan istukan käsinirroitukseen!

Jäikö sinulle pelko synnytykseen? Ajatteletko sitä usein? Vieläkö meinaat uskaltaa?
 
Hyi stana, ei pitäis lukee näitä kamalia synnytysjuttuja! Oman poikani sain sektiolla, joka tehtiin synnytyspelon takia. Ja en kadu sitä sektiota päivääkään kun näitä juttuja lukee. Sektion jälkeen olin kipeä kaksi päivää mutta sitten jatkui tahti samaa rataa kuin ennenkin. Haava on tuolla bikinirajan alapuolella joten se ei näy minnekkään, puhumattakaan että ""pään sisällä"" ei ole niitä haavoja jotka olisivat joka päivä mielessä..... Seuraavatkin mahdolliset pienokaiset tulee syntymään sektiolla.
 
No joo, hehkuttakaa vaan sektiota. Kantakaa sitten myös vastuunne, kun saatte jonkun ylipuhuttua sektioon, ja tuleekin leikkauskomplikaatioita. Toki synnytyksessäkin voi sattua vaikka mitä, mutta on päivänselvä asia, että sektioissa sattuu enemmän.
 
Kiitos kaikille kommenteista. Aion synnyttää ensi kerrallakin alakautta, koska minulla avautumisvaihe oli nopea ja helppo. Aion vaatia spinaalipuudutusta ponnistuskipua varten.
 
Vielä ihan vinkkinä, että kannattaa keskustella ajoissa kätilön kanssa siitä, suostuvatko juuri ponnistusta varten antamaan spinaalin. Muuten kannattaa ehkäpä sinnitellä avautumiskipujen kanssa melko pitkälle, ja sitten kun ponnistusvaihe on luultavasti suht lähellä (tunnin, parin päässä), pyytää spinaali. Luulisi, että ainakin tuossa vaiheessa sen suostuvat laittamaan, ja luulisin, että vaikutus riittää tällöin ponnistuksessakin. Meille kyllä sanottiin, että uudelleensynnyttäjille annetaan helpommin loppuvaiheessakin puudutuksia, koska he tavallaan osaavat jo ponnistaa, vaikka eivät ponnstuspolttoja tuntisikaan. Kaikki ei välttämättä tietenkään suju ihan aikataulujen mukaan, mutta hyvin se menee!
 
Vaadi sektio suosiolla ja unohda ne kärsityt ponnistus hetket, lapsia voit tuoda tähän maailmaan ilman että sun pitää eläá kauhutarinat mielessä lopun elämäsi. Nimim. 4 lapsen äiti, 3 sektiolla ja yksi alatiellä (eka ja vika kerta)!!!!!
 
epiduraali puudutus voidaan antaa kun on avautunut 4cm(jotta supistukset ovat alkaneet kunnolla) ja max 7cm:n asti. tämäkään kivunlievitys ei vie ponnistukipua. Ja ei ne synnytykset koskaan samanlaisia ole, seuraava voi olla sitten helpompi.
 
Katsoin juuri omat paperini: sain spinaalin klo 18.30, vauva syntyi 20.00. Kivuista ei voi ponnistamisen yhteydessä puhua. Ikävää ahtautta, painetta ja venytystä tuntui, mutta muuten alapää oli aivan tunnoton.
 
Synnytykset ja kokemukset on hirveän yksilöllisiä, niin alatie- kuin sektiosynnytyksessä. Mulla epiduraali vei kivut kokonaan ponnistusvaiheessakin, ja reilu kk synnytyksestä olin entiselläni esim. urheilun ja seksin suhteen, vaikka synnytyksessä ommeltiin parikymmentä tikkiä alapäähän. Mukava yllätys kun olin lukenut niin paljon kauhukokemuksia :-)

Kaveri joutui sektioon, haava tulehtui sairaalassa (kuulemma tosi yleistä), pääsi kotiin vasta melkein kahden viikon kuluttua, ei pystynyt kävelemään selkä suorana moneen viikkoon, arpikudosta kasvoi kunnon ""möykky"" ja haavan ympärille jäi tunnoton ihoalue. Vieläkin kuulemma kiristää ja sattuu esim. jumpassa venytyksissä ja taivutuksissa (sektiosta 1,5 vuotta).

Kokemuksia on monenlaisia. Jos jollain on ollut helppo sektio ja nopea toipuminen, onneksi olkoon vaan, mutta kaikilla ei mene niin hyvin.
 
Laitanpas minäkin oman kokemukseni tänne. Esikoisen synnytyksestä on nyt vähän yli 3kk aikaa ja kaikki on tuolla alakerrassa ollut jo jonkun aikaa ihan ok. Eli mulla oli avautumisvaihe pitkä, 21h, ja aivan helvetin kivulias. Supistuksia oli kestänyt jo 12h kun menin sairaalaan ja olin jo todella kipeä, mutta paikat eivät olleet silti 2cm enempää auki. Sairaalassa kärvistelin lämpöpakkauksen avulla ja liikkumalla nelisen tuntia ennen kuin sain epiduraalin. Epiduraali annettiin riskillä aikaisessa vaiheessa, koska olin niin kipeä. Eli olin tuon samaisen 2cm auki kun lääkkeen sain ja taivas aukeni. Eli mulla vei epiduraali totaalisesti kaikki kivut pois ja pystyin jopa nukkumaan hetken! Epiduraali sai myös sen aikaiseksi, että paikat alkoivat avautua huomattavasti nopeampaa kun ei tarvinnut enää jännittää kipua. Kun paikat olivat 6cm auki, laitettiin oksitosiinitipalla vähän ytyä suppareihin ja hetken päästä epiduraalipumppu kytkettiin pois päältä, ettei lääke vie ponnistamisen tarvetta. Ponnistusvaihe tulikin sitten aivan yllättäen tosi nopeasti ja ei sattunut yhtään! Kaiken kaikkiaan ponnistusvaihe kesti 22min ja kätilö teki epparin, jonka lisäksi tuli pari pienempää repeämää. Mutta tosiaan kipua ei tuntunut missään vaiheessa, ainoastaan tuntui kuin olisi kauhea kakkahätä ja tietysti pään syntyessä kiristi. En tiedä sitten johtuiko se epiduraalista, ettei kipuja ollut ponnistusvaiheessakaan. Minuakin tikattiin reilu tunti ja olin ihan varma, ettei alapääni toimi enää koskaan normaalisti, mutta niin se vain parissa kuukaudessa palautui ennalleen. Kaiken kaikkiaan synnytksestä jäi ihan hyvä maku, mutta en uskalla edes ajatella millainen kokemus se olisi ollut ilman epiduraalia...
 
Oikein hyviä kirjoituksia täällä muutamaa sektioprovoa lukuunottamatta. Itse en osaa preferoida kumpaakaan synnytystapaa, mutta kyllä nykyaikana saa tehdä hoitohenkilökunnalle selväksi, että kivunlievityksen tulee olla kohdallaan. Etukäteen sovitusta kivunlievityksestä tulee pitää kiinni. Epiduraalin lisäksi tulee saada spinaali, jos kokee sellaista tarvitsevansa. Jollei riittävästä kivunlievityksestä ei päästä sopimukseen etukäteen, kannattaa vaatia sektio. Siis sillä edellytyksellä, että pelkää synnytystä.

Kärsimyksessä itsessään ei ole mitään jalostavaa. Hankalan tai jopa traumaattisen alatiesynnytyksen läpikäyneet saavat muita useammin synnytysmasennuksen. Trauman vaikutusta seksielämään ja parisuhteeseen ei ole ymmärtääkseni liiemmin tutkittu.

Naisten ja synnytysten hoitaminen, samoin kuin kivun hoitaminen yleensä, on ollut lasten kengissä. Synnytystä on pidetty niin luonnollisena tapana, ettei riittävää hoitoa ole ollut tarjolla kuin vasta viime vuosina. Tästä edusta on syytä pitää kiinni. Eiköhän marssita ryhmässä pelkopolille. Muuten riittävän kivunlievityksen kanssa saa jatkuvasti taistella...:)
 

Yhteistyössä