Kannabis kukkii

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ylen uutinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

ylen uutinen

Vieras


Kannabishuumeen viljelystä kiinni jääneiden määrä on kovassa kasvussa. Tammi-heinäkuussa kirjattiin huumeviljelmistä pitkälle yli 700 rikosilmoitusta, mikä on 61 prosenttia enemmän kuin esimerkiksi pari vuotta sitten samana ajanjaksona.

Pirkanmaalla huumausaineen kasvattajia on jo alkuvuonna jäänyt kiinni yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä. Viljelmiä on ratsattu yli sata.

Tampereen huumepoliisin komisario Jari Luoto sanoo lakonisesti, että kannabisviljelmän ratsaaminen on arkipäivää.

- Kaupunki kelluu ruohossa, Luoto heittää.

Sanoille on perustetta, ainakin jos katsoo Tampereen poliisin takavarikkohuonetta. Lattiaa peittävät paperisäkkeihin pakatut kannabiskasvit. Käytävällä puolestaan on röykkiöittäin takavarikoituja laitteistoja, kuten lamppuja, tuulettimia ja kastelujärjestelmiä.

- Se tässä ihmetyttää, että kuinka tämä niin sanottu marihuanarikollisuus on muuttunut näin nopealla syklillä. Muutamassa vuodessa kannabiksen kasvatus on lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti, Luoto arvioi.
Kotikasvatettu kannabis vetää yhä nuorempia mukaan

Myös Satakunnassa huumausainerikoksista on jo alkuvuonna jäänyt kiinni yhtä paljon ihmisiä kuin koko viime vuonna yhteensä. Piikkinä Satakunnassakin on kotona kasvatettu kannabis.

Rikoskomisario Juha Joutsenlahti Porin poliisista on huolissaan siitä, että kotikasvattamoista marihuana päätyy yhä nuoremmille käyttäjille. Satakunnassa kiinni jääneiden keski-ikä on laskenut useilla vuosilla, 18 - 25 vuodesta 16 - 21 vuoteen. Nuorimmat kiinni jääneet ovat olleet 13-vuotiaita.

- Nuorten keskuudessa kannabiksen kasvatus leviää sisarusten ja kavereiden eli ihan lähipiirin kautta. Aluksi kuviossa ei juurikaan käytetä rahaa, Joutsenlahti kuvailee kiinni jääneitä kasvatus- ja käyttörinkejä.

- En yhtään ihmettelisi, jos sitä menisi vieläkin nuorempien, 9 -10-vuotiaiden lasten käsiin, Joutsenlahti sanoo.
Välineet ja siemenet helposti saatavilla

Yksi syy kannabiksen kotikasvatuksen yleistymiseen on välineiden ja ohjeiden helppo saatavuus. Kasvatus- ja käyttövälineisiin erikoistuneita liikkeitä on jo useilla paikkakunnilla ja kaiken voi tilata myös netistä.

Vaikka kannabiksen kasvatus huumekäyttöön on laitonta, niin esimerkiksi siementen tilaaminen netin kautta ei ole.

Kenttätyötä tekevät poliisit toivoisivat lainsäädännön tiukentamista.

- Lainsäädäntö laahaa perässä ja poliittiset ja yhteiskunnalliset päättäjät eivät välttämättä ole asian tasalla, rikoskomisario Juha Joutsenlahti arvioi.

- Myös siementen maahantuonti täytyisi rikoslaissa säätää rangaistavaksi. Ei tätä ongelmaa täältä muuten hävitetä, vaan se kasvaa vaan, sanoo Tampereen poliisin Jari Luoto.
Vanhemmat usein tietämättömiä

Poliisi on tehnyt Satakunnassa tämän vuoden aikana kolme isoa huumeratsiaa, joihin on liittynyt useita satoja nuoria. Poliisi on nyt myös käynyt kouluttamassa vanhempia huomaamaan huumeidenkäytön merkit.

Tilaisuuksissa on muun muassa haistatettu kannabista ja esitelty käyttövälineitä.

- Aikuisten on hyvä tietää, miltä marihuana haisee, Joutsenlahti sanoo ja arvioi, että vaikka huumeista puhutaan paljon, niin vanhemmat ovat usein tietämättömiä käytännön tasolla.
Kannabiksen teho kasvanut

Poliisin mukaan kannabiksen vahvuus on viime vuosina noussut. 20 vuotta huumepoliisina työskennellyt Joutsenlahti sanoo, että tuona aikana huumaavan THC:n osuus kannabiksessa on kasvanut parista prosentista jopa 20 - 30 prosenttiin.

- Euroopasta saa tilattua pitkälle jalostettuja siemeniä, joiden tehopitoisuudet ovat toista luokkaa kuin 20 vuotta sitten, Joutsenlahti sanoo.

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana ja on varma, että esimerkiksi Satakunnassa kannabiksen käytön lisääntyminen on yhteydessä nuorten mielenterveysongelmien lisääntymiseen.

- Kiukaisissa kiinnijääneestä liki sadan nuoren huumeringistä useampi otettiin pakkohoitoon vakavien ongelmien takia, Joutsenlahti sanoo.

Tampereen huumepoliisi Jari Luoto on nähnyt työssään kannabiksen passivoivan vaikutuksen.

- Marihuana hyvin nopeasti muuttaa ihmisen persoonallisuutta. Nuorista tulee flegmaattisia ja hyvin aikaansaamattomia. Tämä on sinänsä jo nuoren kohdalla iso vaaramomentti, Luoto sanoo.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Uutiseen on pakko kommentoida, että käyttömäärä on kaikkien muiden mittareiden mukaan ollut laskussa. Taitaa olla kyse ennemminkin poliisin aktivoitumisesta.

Toivottavasti myös "viljelijöistä" poliisille ilmoittavien valistuneiden ihmisten aktivoitumisesta.
 
Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Joutsenlahti pitää kannabista jo LSD:n veroisena pään sekoittajana

Hölmö kysymys tähän väliin. Jos LSD on kaikista päihteistä vaarallisin ja kannabis vaarattomin, niin mitä nuoret ajattelevat tälläisten uutisten tarkottavan?

LSD on yhtä vaaratonta, kuin kannabis!!!!!!!!!!!

LSD on yhtä vaaratonta, kuin kannabis!!!!!!!!!!!

LSD on yhtä vaaratonta, kuin kannabis!!!!!!!!!!!

LSD on yhtä vaaratonta, kuin kannabis!!!!!!!!!!!

LSD on yhtä vaaratonta, kuin kannabis!!!!!!!!!!!

LSD on yhtä vaaratonta, kuin kannabis!!!!!!!!!!!

LSD on yhtä vaaratonta, kuin kannabis!!!!!!!!!!!

Meille opetettiin aikoinaan, että kaikki huumeet on yhtä vaarallisia. Sitten saatiin paha heroiiniaalto 90-luvulla. Kesti hetken, ennenkuin nuoret oikeasti hokasivat, että kannabiksen ja heroiinin vaarallisuuksilla on ero. Miksi nyt halutaan toimia samoin tyhmästi, kuin 90-luvulla? Eikö mitään ole opittu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Baroness of Bastardia:
Alkuperäinen kirjoittaja ???:
Ajattelitko kerätä siemenet ja jättää kuidut peltoon talven yli???

Siemenet kerään, mutta varsista en tiedä, öljyhamppu ei ole ihan kuituhampun veroinen.

Öljyhamppu, huumehamppu ja kuituhamppu on kaikki samaa hamppua, vaikka jalostuksessa onkin painotettu tiettyjä ominaisuuksia. Luonto valitsee ja tarpeeksi kauan suomea, niin niistä jokaisesta alkaa tulla samanlaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ??+:
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Baroness of Bastardia:
Alkuperäinen kirjoittaja ???:
Ajattelitko kerätä siemenet ja jättää kuidut peltoon talven yli???

Siemenet kerään, mutta varsista en tiedä, öljyhamppu ei ole ihan kuituhampun veroinen.

Öljyhamppu, huumehamppu ja kuituhamppu on kaikki samaa hamppua, vaikka jalostuksessa onkin painotettu tiettyjä ominaisuuksia. Luonto valitsee ja tarpeeksi kauan suomea, niin niistä jokaisesta alkaa tulla samanlaista.

Cannabis Sativaa kaikki tyynni, mutta ominaisuudet ovat erilaisia. Ja minä haluan vain siemeniä ruokaan.
 
Tuli taas mieleen aika , kun puhuttiin ettei suomessa tarvitse olla huolissaan huumeista. Onkohan se oikeesti niin, ei hyvänen aika.Onneksi jokaisella on oikeus käyttää ihan oikeesti omaa järkeään ja kieltäytyä kaikista pään sekoitus aineista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onneksi jokaisella on oikeus käyttää ihan oikeesti omaa järkeään ja kieltäytyä kaikista pään sekoitus aineista.

Oma pää - oma päätös.

Näinhän se menee. Jokainen tekee omat valintansa.

Silloin, kun me olimme nuoria oli tarjolla erilaista valistusta. Skientologit valltasivat valistuskentän ja realismille ei ollut mitään sijaa. Muistamme varmaan kaikki aikakautemme valistuksen.

Esimerkknä minulle tuli mieleen terveystiedon tunti, jossa annettiin kolme vaihtoehtoa. Kuolema heroiiniin, hepatiittii tai hiviin. Valistusmonisteessa oli täyteen vedetty ruisku ja teksti, jokainen päättää itse, mihin kuolee. Vaihtoehtoja oli nämä kolme.
 
Niille, jotka eivät halua käyttää rentoutumiseen sellaista tappajahuumetta kuin alkoholi, mutta haluavat kuitenkin retoutua kunnolla ja pitää hauskaa, on hyvin vähän vaihtoehtoja nykyisessä lainsäädännössä. Käytä viinaa tai älä käytä viinaa. Fyysisiltä ja seurauksellisilta haitoiltaan mitättömän kannabiksen sijaan on pakko vetää pää täyteen liotinta, joka vie muun muassa käyttäjältään suhteellisuudentajun, saa käyttäjänsä käyttäytymään hyvin väkivaltaisesti ja arvaamattomasti ja on vieläpä myrkyllistä käyttäjänsä elimistölle ja aivoille. Ja aiheuttaa vieläpä vahvaa riippuvuutta!

Jos alkoholi olisi laitonta, niin tottakai alkoholin pariin ajautuneet henkilöt tuottaisivat huomattavasti ongelmia, olisivathan he rikollisia yhteiskunnan hylkiöitä, jotka suostuvat rikkomaan lakia käyttämänsä aineen vuoksi. Rikollisuus vetää rikollisuutta puoleensa, mafia diilaa pimeää viinaa jokaisella pimeämmällä sivukujalla ja saamillaan tuotoilla rahoittaa suurempia bisneksiään.

Hei oikeasti! Jopa kahvi tuottaa käyttäjälleen vahvemman fyysisen riippuvuuden kuin kannabis! Ja kofeiiniin on kuollut äärettömät määrät ihmisiä verrattuna kannabiskuolemiin. Näin, sillä kannabiskuolemia on tiedemaailman tiedossa tasan _nolla_.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288
 
Hmm, "Satakunnassa kannabiksen käytön lisääntyminen on yhteydessä nuorten mielenterveysongelmien lisääntymiseen". Eli, 80% mielenterveysongelmaisista käyttää mielenterveyslääkkeitä -> mielenterveyslääkkeet tuottavat mielenterveysongelmia.
 

Yhteistyössä