Kannattaako jäädä vai lähteä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pohtiihän
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pohtiihän

Vieras
Kyse on siis miehestä, kuinkas muuten. Ollaan tapailtu muutamia kuukausia. Tykätään toisistamme, tai minä varmaan tykkään vähän enemmän miehstä kuin hän minusta. Musta on tuntunut jo pidempään, että mies saattaa sanoa välillä mitä haluan kuulla, koska se takaa jatkuvan seksin.

Ongelmana on se, että yhteistä aikaa ei ole. Eikä mies ole hirveän aktiivinen sellaisen järjestämiseen, ts. hän etenee enemmän katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan- meiningillä.

Ei olla sovittu seurustelusta. Välillä tuntuu, että mies sellaista haluaa, mutta sitten ottaa taas takaisin suunnitelmissaan ja sanomisissaan. Hän siis saattaa jutella yhteisestä tulevaisuudesta, mutta esimerkiksi taanoin haaveidensa jakamisen jälkeen totesi, ettei ehkä halua koskaan asua kenenkään kanssa. Sanoakseen toisena päivänä, että haluaa. Samoin hän välillä haluaa minun tapaavan läheisiään, muuttaakseen kohta ilman sen kummempia selityksiä mielensä.

Mietin tuon soutamisen& huopaamisen syitä. En halua olla enää yhdellekään miehelle jokin, jota käytetään niin kauan kun hyvältä tuntuu antamalla tyhjiä lupauksia ja höpöttämällä tulevaisuudensuunnitelmista, joita ei oikeasti tarkoiteta. Jos itse tykkään jostakin ihmisestä, en ikinä sanoisi hänelle mitään, mitä en tarkottaisi.
 
Oletko tavannut miehen ystäviä tai sukulaisia? Ottaako mies sinuun koskaan itse yhteyttä? Mitä teette yhdessä (muuta kuin harrastatte seksiä)?

Ikävä kyllä kuulostaa juuri sellaiselta "suhteelta", että mies on mukana lähinnä mukavuudenhalun ja seksin takia, mutta ei muuten halua sinuun sitoutua eikä tunteita välttämättä ole, vaikka seurassasi viihtyisikin (seksin takia).

Voisit ehkä yrittää kertoa miehelle ajatuksistasi ja toiveistasi tulevaisuuden suhteen ja kysyä, mitä mies haluaa. Toki jotkut ahdistuvat, jos kovin nopeasti alkaa udella seurustelukuvioista ja tunteista, mutta jotenkin tuntuu siltä, että jos mies on oikeasti kiinnostunut naisesta, hän ei souda ja huopaa vaan se kiinnostus tulee kyllä niin selkeästi ilmi, ettei sitä tarvitse epäillä.
 
En ole tavannut ketään miehen läheisiä. Sellaista on suunniteltu/ suunnitellaan, mutta en kuitenkaan ole tavannut.

Ollaan tehty jotain yhdessä seksin harrastamisen lisäksi (lähinnä ulkoilua), mutta kyllä pääpaino on siellä sängyn puolella. Tosin mies itse vakuuttaa haluavansa muutakin, ja puhuu asiasta aktiivisesti. Sitä muuta on vaan vähän vaikeaa järjestää, jos ei ikinä ole aikaa ja tapaamisten suunnitteleminen ylipäätään on niin älyttömän vaikeaa.

Kait se pitää yrittää puhua. Tässä tapauksessa se vaan on hankalaa, koska sanat ja teot eivät kulje käsi kädessä. Enkä voi luottaa siihen, että miehen jutut eivät muuttuisi taas kohta.
 
Hmm, ikävä tilanne sulla.

Teot merkitsevät enemmän kuin sanat. Jos mieheltä tulee vain katteettomia lupauksia, sekin vihjaa jo siitä, ettei hän sua kovasti arvosta. Mies saattaa sanoa välillä asioita, joita haluatkin kuulla, mutta vain siksi, että se seksin saanti jatkuisi etkä hermostuisi.

Ja kokemuksen äänellä sanon, että jos toista tosiaan haluaa nähdä ja viettää aikaa yhdessä, kyllä sitä aikaa jostain löytyy (vaikka elämä muuten olisikin hektistä ja täynnä ohjelmaa). Silloin muut asiat saavat jäädä kakkossijalle. Jos pelkkä suunnittelukin on kovin vaikeaa, se tarkoittaa yleensä sitä, ettei kiinnostusta löydy.

Mitä kauemmin tuollainen "suhde" jatkuu ja omat tunteet kasvavat, sitä vaikeampi toisesta on erota, vaikka tietäisi, että se on itselle parhaaksi. Mieti vaikka joku aikaraja itsellesi ja ilmaise miehellekin, ettet kovin kauan tuhlaa aikaasi ihmiseen, joka ei ole aidosti sinusta kiinnostunut. Eikä muuten kannata suostua mihinkään fuckbuddy-kuvioon myöhemminkään tuon tyypin kanssa, jos ero tulee... Siinä vain satuttaa itsensä.

Tsemppiä sulle, mihin ratkaisuun sitten päädytkin.
 
Nonni, lueppas nyt itse tuo oma tekstisi, ja sitten vielä pariin kertaan se kohta jossa sanot ettet enää ikinä halua olla yhdenkään miehen veätettävänä.

Nii eiköhän asia ole sillä selvä.
 

Yhteistyössä