vähän menee asian vierestä, mutta minä taas en kannata koko omahoitajasysteemiä, paitsi pienten ryhmässä kauden alussa. eikä meillä sitä onneksi meidän pk:ssa tehdäkään. etenkin jos omahoitajan ryhmät on pysyvät, koko vuoden siis. siinä joutuu lapset aika eri arvoiseen asemaan... voi olla kaikilla 3 aikuisella eri koulutus ja tekevät ihan eri tavalla työtä, aivan eri lähtökohdat kuitenkin eri koulutuksissa. näinpä siis jotkut lapset ovat koko talven sen saman päivähoitajan tms ryhmässä joka vaan laulattaa joka aamu... toiset taas jonkun toisen aikuisen ryhmässä joka ottaa ihan "asia asiaakin" ja lukee, laulattaa, keskustelee lasten kanssa yms.
toivon todella ettei tuohon mennä joka paikassa vaan lapset saavat nauttia vaihdellen kaikkien aikuisten ohjauksesta, ja toiminnan päävastuu on lto:lla vaikka kaikki sitä toteuttavatkin. eli että toiminnassa olisi joku punainen lanka eikä vaan touhuta sitä mikä on oma vahvuus/mikä tuntuu kivalta.
ja minusta suunnitteluaikaa ehtii ottaa hyvin. ja itse otan sitä silloin kun oikeasti tarvitsen tehdä jotain ja se näkyy sitten toiminnassa eikä niin kun jotkut että s.ajasta pidetään kynsin hampain kiinni mutta ei se toiminnassa näy...
Minusta omahoitajasysteemi on hyvä, koska etenkin pienet lapset kaipaa sitä että olisi oikeasti joka päivä se yksi tuttu, aina sama hoitaja joka pitää hänestä "eniten" huolta. Tuttu rutiini.
Omahoitajasysteemissäkin kuitenkin henkilökunta voi tehdä yhteistyötä, esim. lto antaa sen punaisen langan hoitajille, josta sitten jokainen suunnittelee sen oman toimintansa. Mitä jokainen sitten toteuttaa omalle ryhmälleen, niistä voi puhua viikottaisessa omaryhmäpalaverissa, jolloin voidaan neuvoa toinen toisiamme ja lto voi sitä kautta varmistaa että kaikki "asiat tulee hoidetuksi". Mutta eihän tämä toimi, jos hoitajilla ei ns. ole halua ottaa suunnittelussa ja toiminnan toteutuksessa aktiivista roolia. Tai jos hoitajille ei löydy sitä suunnitteluaikaa työpäivän aikana, jolloin he ylipäätään ehtii suunnitella jotain laulatusta laadukkaampaa. Esim. meillä opet pitää vuorotellen koko talon lauluhetket, ja heillä on siis 4 viikkoa aina aikaa suunnitella omaa lauluhetkeään.. etsiä biisejä, sanoja, rekvisiittaa jne. Jos ope on poissa, niin oletetaan että hoitaja hoitaa homman 2 tunnin varoitusajalla, ilman omaa suunnitteluaikaa. Minusta se oli väärin, ja onneksi sain talon taivuteltua yhteiseen laulupussiin, jota käytetään tällaisissa "hätätilanteissa".
Minustakin lto:lla on ainakin täällä riittävästi suunnitteluaikaa. Lto:n päivä ryhmässä on kuitenkin vain 7 tuntia, jonka jälkeen hänellä on suunnitteluaikaa, jonka voi toteuttaa kotona, työpaikalla.. missä sitten haluaakin. Lisäksi meillä opet saa suunnitella myös päivän aikana, esim. kun me hoitajat mennään aamupäivällä lasten kanssa ulos ja nukkariaikaan. Valitettavasti olen huomannut, että kaikki opettajat ei todellakaan suunnitteluaikaa työpaikan ulkopuolella taida suunnitteluun käyttää, eikä heidän ohjattu toiminta ole kovinkaan kummoista. Olisi parempi, jos suunnitteluaika olisi keskellä päivää, nukkariaikana. Ja opekin olisi työpaikalla paikalla sen 7h 40min. Työaikajärjestelyt on meillä hankalia, kun ope on vain 7h päivässä paikalla, ja kuitenkin lapset on pitkiä päiviä paikalla yhä enevissä määrin. Mutta toki on myös ahkeria opettajia, jotka käyttää heille annetun, kotona suoritettavan, suunnitteluajan siihen työntekoon oikeasti.