Kännykät yms.

[taustalla]

Meillä on käytäntönä, että me vanehmmat ostamme lapsille kännykän kun he tulevat ikään, että tarvitsevat niitä. Lapsia meillä on viisi. Nyt vanhin lapsista (13v.) haluaa uuden kännykän, paljolti syystä että kavereilla on uudempia malleja yms. Nykyisessä voi välillä jotain pientä häikkää olla, mutta toimii kyllä. Olemme sanoneet, että emme automaattisesti osta aina vain uutta, vaan saa itse hankkia ainakin osan tarvittavista rahoista tekemällä joitain töitä. Siinä huomaa, ettei kaikki tule ihan ilmaiseksi ja luulempa että osaa arvostaa sitä rahaakin eritavalla kun itse sen ansaitsee. Jotain extra hommia kyllä löytyy, mistä sitten jotain maksetaan. Eilen oli mm. leikannut ukkinsa tukan koneella, josta hän oli maksanut ihan käypän hinnan.

Miten teillä muilla on, ostatteko lapsille kaiken mitä haluavat, vai edellytättekö heiltä myös omaa osallistumista joihinkin hankintoihin.

 

[Piika-äiti]

Meillä on sellainen systeemi, että lapset ovat saaneet esim. kalliita soittimia ja muita harrastusjuttuja syntymäpäivä ja joululahjoiksi, samoin soitto/piirrustustunnit maksetaan. Sen sijaan piuhoja, pedaleja, 3-koon tusseja, kitaran kieliä, virvelin kalvoja, parempaa paperia, rumpupalikoita, akryylivärejä, rumpujen lisäosia, virittimiä ja muuta harrastuksiin uppoavaa roinaa lapset saavat kyllä luvan ostaa ihan itse, omilla tienaamillaan taskurahoilla.

Talossa -ja tenavien tätien taloudessa- on aina siivottavaa, paikalleen laitettavaa, hoidettavia lapsia, korjattavaa tai muuta tehtävää, jotta jos on tarve saada se 15 euroa hajonneeseen virvelin kalvoon, niin sen saa tienattua aika pian, jos vaan on noheva. Sitä paitsi sitä rumpua paukuttaa pari virvelin kalvoa rikottuaan ja itse uuden ostettuaan huomattavasti harkitummin kun aikaisemmin (tai näin olen ainakin ollut huomaavinani...)

En halua tinkiä lasten harrastuksista, omistani tingittiin aikanaa hyvin radikaalisti (en harrastanut kuin lukemista ja kirjoittamista lapsena). Sen sijaan vaatteista, puhelinkuluista ja esim. talviurheiluvälineistä tingitään välillä kovastikin, ja kolmen pojan kanssa se on aika helppoakin. Jos kukaan ei hiihdä koulun liikuntatuntien ulkopuolella, niin on älytöntä ostaa hienot välineet.

Piika-äiti

 

[Peppari]

Meillä ostetaan uusi vasta kun vanha on hajonnut. Eikä koskaan mitään himokallista vaan jotain kohtuuhintaista, mutta kuitenkin sellainen ettei tarvii hävetä.
Meillä poika on niin vaatimaton ettei vaadi mitään kalliita ostoksia ja sitten kun saa jotain niin on tyytyväinen. Jos jotain kallista haluaa niin osa pitää itse säästää.
Poika ei välitä joukkuelajeista, mistä olen vain tyytyväinen ettei harrasta jääkiekkoa ja futista, niihin sitä rahaa meneekin.
Kesällä on tarkoitus että menee taas tenniskurssille ja ollaan mietitty jousiammuntaakin.

 

[tossuliini]

Meillä tyttö sai nyt isältään uuden kännykän synttärilahjaksi, oli oikein viimeistä mallia. Isänsä ei halua että sen takia kiusataan koulussa jos on erilainen kännykkä kuin muilla. Siihen ostokseen mä en puuttunut, muihin yleensä puutun kun asuu minun kanssani. Yleensä kysyykin isältään ja välillä isänsä laittaa tekemään jotain pientä hommaa rahan eteen ettei aivan ilmaiseksi sitä rahaa saa. Mä annan kuukausiraha, paitsi että nyt on ollut vähän toi rahan antaminen huonoa kun itellä on isot menot, laskuja yms. Mutta hyvin on tyttö siihenkin sopeutunut eikä siitä marise vaikka saa kuukausirahansa erissä.

 

[pitkä kiekko]

Meillä on kanssa tämä kännykkä- keskustelu nyt avattu. Ollaan miehen kanssa vielä sitä mieltä, että poika (menee ekalle luokalle) ei vielä kännyä tarvitse, koska mie olen kotona ainakin tammikuuhun. Sitten katotaan, mikä se tarve oikeasti on.
Tuolloin poika kyllä joutuu viettämään muutaman tunnin silloin tällöin kotona yksin koulun jälkeen, koska miulla työt liki neljään ja miehelläkin n. klo 14 asti, jos aamuvuorossa on...
Mutta automaattisesti ei tavaroita meillä ostella, ihan sen vuoksi vain ,että toisillakin on tai että pitää vaan saada. Nyt olen pojalle sanonut, että kannattaa alkaa säästämään rahaa puhelinta varten, sillä se jos mikä opettaa sitä varjelemaankin, kun on omia rahoja siihen joutunut käyttämään...

 

[Ievaliina]

Meillä poika sai viime jouluna kännykän ja prepaid-liittymän lahjaksi(menee kolmannelle luokalle). Ite oon ollut kotona joten ei oo tarvinnu kuletella kouluun kännykkää. Jos poika jää yksin kotiin esim.kauppareissun ajaksi niin silloin kännykällä voi olla tarvetta ja saa soitettua mulle jos tulee tärkeää asiaa. Ei oo isot puhelinlaskut, kun kaikki pojan kaverit asuu naapurustossa eli ei oo tarvinnut vieläkään ladata puheaikaa lisää.

 

[Marakatti]

Meillä on tapana että kierrätämme mm. vaatteet ja kännykät jne... eli kun isommalle hankitaan uusi niin pienempi saa sitten sen mikä isommalta jää...

(toki pienempiki saa joskus jotain uutta.Tuppaa vaan hajottamaan aina kainken)

 

[Käpylehmä]

Meillä kaikki urheiluvälineet, kännykät ym. tulee joululahjaksi tai synttärilahjaksi. Lapset tietävät että jos mielii jotain luksus urheiluvälinettä niin sitä kannattaa pyytää mummolta ja vaarilta. Me vanhemmat kun ostamme sellaisia meidän kukkarolle sopivia, mutta isovanhemmat ostavat sen mikä on kaikkein paras kyseiseen käyttöön. Esim. luistimet ostetaan sellaiset että varmasti istuvat jalkaan ja ovat vimpan päälle, että jos vaikka luistelu alkaisi kiinnostaa... Me kun tyydymme niihin alle sadan euron luistimiin... :ashamed: Mutta kännykät ostimme joululahjaksi molemmille kun perinnöt toimivat epävarmasti.

Muuten meillä kyllä lapset tekevät töitä kaiken eteen. Lapset ovat vielä lelu iässä mutta leluja emme heille osta, vaan ostavat kaiken omilla rahoilla. Nytkin kun pojalta puuttui kolme euroa hankintahinnasta, ehdotti poika, että voisi kahden viikon ajan tyhjentää astianpesukoneen saadakseen sen kolme euroa. Kyllä se meille sopi, kun koneen tyhjennys tulee tehtäväksi n. kaksi kertaa päivässä. Tuo on hyvä keino että lapsella on omat rahat, koska lapsi alkaa hyvin varhaisessa vaiheessa ymmärtää mitä kaikki maksaa. Meillä tuo 7 vuotiaskin osaa jo laskea paljonko rahaa tarvitsee jonkun tavaran ostoon ja paljonko jää säästöön, eikä vaadi kohtuuttomia. Lapset siis käyvät leluosastolla tiirailemassa mitä mikäkin maksaa ja tekevät ostopäätöksensä harkiten sen mukaan. Hyvää oppia aikuisuuteen. Ja kun on itse ostettuja leluja, niistä pidetään hyvä huoli ja osataan arvostaa myös muiden leluja ja tavaroita.