kastepuku

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kumpi?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kumpi?

Vieras
Meidän pojlla on vajaan kuukauden päästä ristiäiset. Nyt on siis noussut esiin kysymys minkä kastepuvun poika laittaa ylleen. Sekä minun että mieheni suvussa kulkee kastepuku, jota kaikki suvun lapset ristiäisissään käyttävät. Mutta kun sekä minulle että miehelleni olisi tärkeää käyttää omaa entistä kastepukua. Miten te olette ratkaisseet ongelman?
 
että pojalle isän puolella kulkeva puku ja seuraavalle (mahdolliselle tytölle) äitin puolella kulkeva puku? Tai sitten ihan oma puku, jos ratkaisua ei tunnu löytyvän.
 
Meillä oli vaihtoehtona miehen puolella suvussa kulkenut puku ja puku, jossa minut ja veljeni oli kastettu. Valitsin jälkimmäisen. Perusteluna se, että vauvalle tuli kuitenkin isänsä suvusta sukunimi, joten puku otettiin sitten äidin puolelta...
 
Meillä ei tullut onneksi ongelmaa ja IHME että anoppi ei ottanut nokkiinsa. Miehen puolella siis erittäin kaunis kastepuku jossa kolme veljestä oli kastettu ja kaksi miehen veljen poikaa. Minun suvussani siis ei niin nätti puku mutta siinä on kastettu äitini ja hänen siskonsa (kuoli jo lapsena) minä ja kaksi sisarustani ja muutama muu äidin puoleinen sukulainen, joten tämä puku on ollut jo paria vuotta vaille 50v suvun kastepukuna. Valitsin/Valitsimme minun suvun puvun siis ja miehen puolelta tuli kastepöydälle sukuraamattu ja tosiaan poika sai isänsä sukunimen (emme siis ole vielä naimisissa).
 
Mieheni oli kastettu aikanaa äitinsä suvun puolen mekossa ja minut mimmini tekemässä, meidän suvun mekossa. Meistä oli aika, että mieheni suku saisi oman mekon ja niimpä tein sellaisen, enkä ottanut omaa mekkoani meille. Mielestäni olisin siirtänyt ""ongelmaa"" ja on minulla monta veljeä, joille haluan jättää puvun.

Oma identiteettini on minulle edelleen hurjan tärkeää, mutta perheellämme on yhteinen nimi ja toivon, että lapseni, jotka ovat mieheni suvun ainoat nimeäkantavat perilliset, saavat vahvan identiteetin. Mekko nyt sinänsä on sivuseikka, mutta miehen suvun mekkoa on perinteisesti kait aina kasteissa käytetty, jos sellainen suinkin on.
 
Meillä oli sekä minun että vauvan isän puolelta pitkät perinteet omaavat kastepuku ja kastemalja. Käytimme minun sukuni pukua ja isän suvun maljaa, ja kaikki olivat tyytyväisiä! Minun sukupukuni valittiin siksi, koska se oli sopivampi ja kauniimpi tytölle, ja taisipa minun sanaseni asiasta olla hivenen painokkaampi kuin mieheni...
Lisäksi ongelma ratkesi pitkällä tähtäimellä, koska itse olen ajatellut, että olisi mukavaa, että kaikki lapseni kastettaisiin samassa puvussa. Nyt mahdolliset tulevat vauvelitkin saavat siis saman järjestelyn puvun ja maljan osalta!
Saimme vielä ihan oman uuden perhetradition, kun äitini ompeli pikkuisen kasteliinan ja nimikoi siihen vauvan nimen. Toivomme, että siihen tulisi vielä ainakin kaksi nimeä lisää;)
 
Vastaavassa tilanteessa valitsimme isän suvun kastemekon, koska se oli ollut pitempään käytössä ja kauniimpikin. Kastemalja ja pään pyyhkimisliina tulivat sitten äidin suvusta. Tämä järjestely oli kaikille sopiva.
 
En ole aiemmin ajatellutkaan pään pyyhkimisliinaa... Millaisia te olette käyttäneet? Meillä ei ainakaan ole suvussa sellaista kiertämässä.

Entä, mitä te olette laittaneet vauvelille kastemekon alle? Ja milloin riisuneet kastepuvun? Meillä on tarkoitus pitää kastetilaisuus kotona.
 
Minä tein oman, koska perintökastemekko on sen verran huonossa kunnossa, että minun mielestäni se joutaisi jo museoon. (Sillä on oikeasti historiallista arvoa muutenkin kuin meidän suvun kastemekkona.) En uskaltanut riskeerata, että olisin tuhonnut sen lopullisesti varomattomalla käsittelylläni.
 

Yhteistyössä